sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Juhannuksenviettoa Blekingissä

JUHANNUKSENVIETTOA BLEKINGISSÄ

Olemme lähteneet matkaan purjeveneellä Kustavista kohti Kööpenhaminaa pari viikkoa ennen juhannusta. Reittimme kulkee pitkin Ruotsin itärannikkoa. Veneemme on yhdeksänmetrinen Hallberg Rassy ja miehistönä minä, kippari ja kaksi mäyräkoiraa. 22.6. saavumme Kalmarin kaupunkiin, toiselle puolelle jää Öölannin pitkulainen saari.



22.6. Tänään oli lyhyt legi vain 21 mailia Kalmariin. Tuuli oli puuskittaista, suntit keräsivät tuulen. Koska ollaan kerrankin ajoissa satamassa ehdin tutustua Kalmarin linnaan. Linnaa  on alettu rakentaa jo 1200-luvulla kuningatar Margaretan toimesta mutta vasta 1500-luvulla tästä keskiaikaisesta linnoituksesta tehtiin moderni renesanssilinna. Mielenkiintoinen osasto on naisvankila, siellä on näytillä vanhoja kidutusvälineitä ja seiniltä voi lukea vanhoista tuomioista 1600-luvulta.
-  Solvannut naapuriaan, kiroillut ja huoritellut - rangaistus: pakkotyötä kaksi vuotta kehräämössä

- Juopotellut ja kiroillut, valvonut aamuun asti - rangaistus: käytettävä kaksi tuntia espanjalaista viulua, koska käyttää väkijuomia. Espanjalainen viulu oli eräänlainen puinen pakkopaita, siinä oli kolme reikää, yksi päätä varten ja kaksi käsille. 

- Harjoittanut noituutta. Tuomioistuin tutki asiaa ja teki ns. vesikokeen eli heitti naisen jokeen.
Nainen kuitenkin kellui, joten hänellä täytyi olla noitavoimia. Kuulusteluissa hienoisen kidutuksen jälkeen saatiin selville, että nainen oli lentänyt Kyöpelinvuorelle ja ollut sukupuoliyhteydessä itse Belsebupiin. Rangaistus - poltettava roviolla.

- Harjoittanut haureutta naapurinmiehen kanssa. Rangaistus miehelle 7 kruunua sakkoa, nainen karkotettiin ainaiseksi kylästä kivipainot kaulassaan. mikäli hän joskus saisi päähänsä palata takaisin - haudattakoon elävältä.

Ihan vähän ovat olleet naiset ja miehet eriarvoisessa asemassa näitä rangastuksia määrätessä.

Mielenkiintoinen on myös Agdan huone. Hän oli herttua Erikin rakastajatar kahden vuoden ajan. Tänä aikana hän synnytti Erikille kaksi lasta. Kun Erik sitten avioitui  Kaarina Maununtyttären kanssa naitettiin Agda sopivalle aatelismiehelle. Lapset kasvatti Eerikin sisarpuoli.


Linnanpiha
Puolustus ennen kaikkea

Kalmarin linna ilta-auringossa

23.6.
Irti satamasta aamulla klo 9. Tuuli on aivan järjetöntä. Sääennuste on luvannut vain 12-16m/s mutta tuuli on puuskaista. Vene nousee aina aallonharjalle ja iskee sitten tärähtäen alas. Koko kansi on litimärkä ja vesisuihku nousee ikkunoihin asti.
Matkaa ei ole pitkälti, mutta sitä riittää ja riittää. Vihdoin tullaan perille pieneen satamaan jonka nimi on Kristianopel. Ensiksi näkyy mahtava, valkoinen kivikirkko ja sitten idylliset rantakojut, liuumme suojaiseen satama-altaaseen. Veneilijät paistattelevat päivää shortseissaan. Kuin eri maailma!  Satamaisäntä itse on ottamassa meitä vastaan, hän esittelee itsensä admiral Nilssoniksi. 

Kristianopel on pientaajama Kalmarin ja Karlskronan välissä. Siellä  asuu vain 91 asukasta, taajaman raja on 200 asukasta. Kysymme mitä paikkakunnalla voi juhannuksena tehdä.
-Aluksi meillä on aina ryhmäseksiä ja sitten olemme ajatelleet polttaa kirkon, vastaa Nilsson.
Nähtävästi huumorimiehiä. Kirkko on valkoiseksi kalkittu, vuodelta 1642. Vieressä on myös leirintäalue jota ympäröi korkea muuri, rakennettu suojaksi vihollisten hyökkäyksiltä  1600-luvulla jolloin tämä idyllinen pikkukylä oli yllätys, yllätys - kaupunki.


Kristianopelin kirkko ja hautausmaa. Hautatekstit kertovat, että useimmat haudatuista (miehistä) ovat olleet merenkulkijoita.









Vanhat linnoitusmuurit ovat Kristianopelin komistus. Niiden suojissa toimii myös camping-alue


24.6. Juhannusaatto

Tavallisesti vietämme juhannuksen mökillä tai Turunmaan saaristossa, tämä on siis aika harvinainen juhannus. Puoli kahdeksalta heräämme laivan puksutukseen, mitä nyt? Asia selviää pian, satamakapteenimme on raahannut rannalle pari ämyriä ja puksutus kuuluu niistä. Myöhemmin kaikaa kovaäänisistä Vikingarna ja Sven-Bertil Taube. Hänhän nyt kuuluu ehdottomasti juhannuksen viettoon. Naapurivene hilaa jo ylös juhlaliputusta, no täytyyhän meidänkin toki juhannusta juhlia. Jäädään sitten tänne.


Veneiden juhlaliputus satamassa


Juhlaliputuksella on yllättävät seuraukset, saamme päivän satamamaksun lahjaksi ja meidät kutsutaan syömään neljältä satamakapteenin organisoimaan juhannusruokailuun.
Ruokana on, mitäs muuta kuin ruotsalaisten herkkua uusia perunoita ja Matjess-silliä ruohosipulin ja kermaviilin kera. Pitkään pöytään mahtuu monta venekuntaa ja pian skoolataan aitoon ruotsalaiseen tyyliin, saksalaiset, hollantilaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset yhdessä. Jälkiruoaksi ilmestyy suuri määrä tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa. Varsinaista juhannusruokaa.




Kattausta satamaan



Mansikat ovat uponneet nälkäisiin suihimme



Admiral Nilsson keskellä
Aito blekingiläinen juhannussalko



Viereiselle leirintäalueelle on pystytetty juhannussalko, ei mikään monimetrinen komistus, mutta soma kuitenkin. Lapset ja aikuiset tanssivat sen ympärillä. Viereisellä leirintäalueella on myös kaikenmoista markkinahumua, onnenpyörää, tikanheittoa ilmapalloihin  sun muuta. Puoleen yöhön mennessä tunnelma tiivistyy ja ihmiset ovat nauttineet jo enemmänkin snapsia. Pikkulapsetkin saavat olla ylhäällä myöhään ja nukkumisesta tuskin tulisikaan mitään.
Onneksi venesatamassa on rauhallisempaa, puolenyön jälkeen vetäydymme jo jahdillemme nukkumaan. Aamulla jatkamme matkaa kohden Karlskronaa.

Aamulla näkyy kirkkokin olevan vielä pystyssä.

20 kommenttia:

  1. Viimeinen lause kruunasi koko jutun :D!

    Naisten ja miesten eriarvoisuus rangaistuksissa suututtaa, miten joku lainoppinut on ne osannutkaan moraalisesti itselleen selittää aikanaan.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tosi kivalle juhannukselle. Nuo vankilan rikokset ja rangaistukset kyllä naurattaa ja vihastuttaa samalla :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihanalle, erilaiselle juhannukselle ja paikalle, jossa rentoa vieraanvaraisuutta riittää. Onneksi kukaan ei polttanut kirkkoakaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun muistelee, niin oli tosiaan erikoinen paikka. Tekisi mieli lähteä uudelleen, mutta matka on turhan pitkä.

      Poista
  4. Mä en oo koskaan veneillyt ja just tommosia myrkyjä pelkään ihan sikana! Uskaltaiskohan sitä joskus... Jos nyt aloittaisi sisävesiltä.

    Mut varmasti oikein kiva juhannus. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ollut paha myrsky. Yleensäkään purjeveneessä ei tarvitse pelätä jos kippari on hyvä :) Kurjaa on se, että tulee huono olo kun tarpeeksi keinuttaa.

      Poista
  5. Minä en ole koskaan ollut mukana purjehtimassa, joten minun korvaani myrsky kuulosti pelottavalta. Hauskan oloinen juhannus teillä silti kaiken kaikkiaan! Onneksi kirkkokin pysyi pystyssä! :D

    Kati, Lähinnä Kauempana

    VastaaPoista
  6. Juhannukset on kyllä kivoja! Kuulostaa mukavalta tuo teidän juhannus, purjehdusosuutta lukuunottamatta. Pitäisin varmaan purjehtimisesta, mutta olen niin merisairas, että purjeveneessä en pysty kuin katselemaan maisemia, ja se on vähän tylsää ja vaivaannuttavaa, kun muut tekee työt.

    VastaaPoista
  7. Kivalta kuullostaa, paitsi etten kyllä varmaan kestäisi laivassa kovinkaan montaa päivää tuulessa :D Tai sitten pitäisi olla tosi hyvät matkapahoinvointi lääkkeet mukana :D - Sandra / Terveiset päiväntasaajalta

    VastaaPoista
  8. On varmaan ollut mielenkiintoinen juhannus ja ystävällinen ele kutsua vieraat mukaan juhliin.

    VastaaPoista
  9. Olipas mielenkiintoinen juttu ja kerrankin paikkoja jotka ei ole itselle tuttuja. Voi olisipa jo kesä ja juhannus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olisipa jo juhannus! Tuo Kristianopel ei taida monellekaan olla tuttu. Ihan sattumoisin rantauduttiin.

      Poista
  10. Vau miten hauskalta juhannukselta tämä kuullosti! Juttu oli myös tosi kivasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu! :)

    VastaaPoista
  11. Nuo vanhat kirkokonkirjat ja erilaiset rangaistukset ovat tosi mielenkiintoisia. Silloin on laki tosiaan ollut melkoisen toinen miehille ja naisille.

    VastaaPoista
  12. Aivan. Ja laki oli eri myös aatelisille ja torppareille. Miehet maksavat rahoillaan, naiset nahallaan.

    VastaaPoista
  13. Ihana lokikirja! Luin ensin otsakkeesta, että jutun kohde oli Beijing, niin ehdin jo kauhun- ja ihailunsekaisin tuntein hämmästellä purjehdusmatkan pituutta hetken. ^_^ ***sateenmuruja.com***

    VastaaPoista
  14. Voin sanoa, että tämän päivän suomalaiset sakko- ja vankeusrangaistukset näyttävät tulevaisuudessa lukijoiden mielestä myös vihastuttavilta ja naurettavilta. Sukupuolien välinen tasa-arvoisuus on saatu päällisin puolin aikaiseksi, mutta kyllä eri rikosten rangaistuksien välisissä suhteissa ei ole välillä mitään logiikkaa.

    Tuollainen ruotsalainen juhannus tuo mieleen Vadelmavenepakolaisen :-) Näyttää kyllä upealta ja niin ruotsalaiselta.

    VastaaPoista
  15. En osaa sanoa onko sukupuolten välinen tasa-arvoisuus rangaistuksissa täydellisesti toteutunut Suomessakaan (tai Ruotsissa), mutta ei tarvitse kuin lukea lehteä niin näkee, että esim. raiskauksen uhrit kivitetään kuoliaaksi monessa maassa.

    VastaaPoista
  16. Useampikin juhannus on tullut purjeveneessä vietettyä, muttei ihan noin etelässä - meidän reissumme tapasivat rajautua suunnilleen Helsinki - Tallinna - Visby - Tukholma - Maarianhamina -alueelle. Juhannus saaren rannassa on kyllä sitä oikeinta kesää ja juhannusta!

    VastaaPoista
  17. Järkytys noita rangaistuksia, ja sitä miten eriarvoisessa asemassa on mies ja nainen olleet lain edessä.

    Virpi - Täynnä tie on tarinoita-travelblog

    VastaaPoista