Kap Verde

Sal-saaren nähtävyyksiä

Mitä löytyy Salin saarelta? Hiekkaa ja palmuja, huomattavasti enemmän hiekkaa kuin palmuja.  Saari on vain kolmisenkymmentä kilometriä pitkä ja kuivin siitä kymmenen saaren rykelmästä jotka muodostavat Kap Verden valtion. Saarista 9 on asuttuja ja se kymmenes saari, Santa Luzia nimeltään on luonnonsuojelukohde.

Turismi on näillä saarilla kovassa nousussa, tänä vuonna odotetaan 400.000 turistia ainoastaan Salille, mikä toteutuneekin. Sesonki on jaettu kahteen osaan talvi- ja syyskauteen. Kesällä saarilla on turhan kuumaa.
Turistit ovat vallanneet kaksi saarta, Salin ja Boavistan, varmaankin koska näillä saarilla on kilometreittäin valkoista hiekkarantaa turkoosin veden kontrastina. Muillekin saarille pääsee, mutta kulku on hieman hankalaa koska pitäisi lentää eivätkä lennot ole ihan halpoja. Laivallakin pääsee niille saarille joilla ei ole lentokenttää, mutta laiva kulkee milloin kulkee. 

Kap Verde on Afrikkaa, se sijaitsee noin 450 kilometrin päässä Senegalin rannikolta. Tosin täytyy sanoa ettei siellä oikein tunne olevansa Afrikassa, tähän lienee syynä Kap Verden historia Portugalin alusmaana. 

Kap Verden saaret olivat asuttamattomat kun portugalilaiset "löysivät" ne lukemattomilla löytöretkillään. Ensimmäiset asukkaaat asettuivat taloksi 1462 ja pian sen jälkeen alkoi orjien tuonti Afrikasta. Saaret olivat hyvä välilastauspaikka matkalla Amerikkaan. Orjakauppaa kesti aina vuoteen 1854 ja väestöstä näkyy, että he ovat herkullinen sekoitus afrikkalaista ja eteläeurooppalaista ulkonäköä. Saarien virallinen kieli on portugali, mutta asukkaat puhuvat keskenään kreolia, mikä puolestaan on sekoitus eri kielistä. Heti tulivat tutuksi kreolitervehdys ola ja hyvästely txau.
Vuosien saatossa saarien asukkaat ovat kärsineet nälänhädistä, taudeista, tulivuorenpurkauksista, merirosvoista, raskaasta verotuksesta ja työttömyydestä. Saarille on kuljetettu rangaistusvankeja ja saaria on käytetty portugalilaisten varastoina.

Kap Verde itsenäistyi vihdoin vuonna 1975, sai sitten oman predidenttinsä ja hallituksensa.  Kap Verden nykyinen presidentti on nimeltään Jorge Carlos Fonseca.  Varmaankin entisestä siirtomaastatuksesta johtuen  EU on  suonut saarille erityisaseman.

 Palmu taitaa olla saaren yleisin kasvi.

Ja valkoista hiekkaa riittää


Salilla on kolme kaupunkia, saaren keskivaiheilla sijaitsee Espargos, joka on maan hallinnollinen kaupunki ja länsirannikolla lähellä Espargosta sijaitsee satamakaupunki Palmeira.
Turismi ja kaikki hotellit sijaitsevat saaren eteläosassa Santa Mariassa ja sen lähistöllä. Santa Maria on vanha kalastajakylä joka on kokenut uuden nousun ja kukoistuksen turismin myötä. Sen rakennukset ovat iloisen värikkäitä tai pastellinvärisiä ja palveluita löytyy joka lähtöön.

Kaupungissa on laituri josta suolalaivat aikaisemmin lähtivät maailmalle.
Nykyisinkin laituri on ahkerassa käytössä, kalastajat tuovat sinne saaliinsa myytäväksi, sieltä lähtevät veneet urheilukalastusta ja sukellusta varten.

Saaliiksi tuli ainakin tonnikalaa, sardiineja ja makrilleja 

Simpukankuorien pesua


Lähdettäessä Santa Mariasta pohjoiseen saadaan ajaa Espargosiin asti päällystettyä tietä. Paitsi jos lähtee jeepillä niinkuin me niin off-road on yllättäen varsin kuoppainen.

Murdeirasta näkyy leijonavuori. Tosin vain puolet kyläläisistä näkee vuoressa leijonan, toinen puoli vannoo vuoren muistuttavan elefanttia. Riippuu ehkä mistä päin vuorta tarkastelee.

Afrikassa kun ollaan niin ehkä kuvittelee näkevänsä villieläimiä. Turha toivo, niitä ei Kap Verdestä löydy, Kap Verden ikioma big five on hevonen-lehmä-koira-kissa -vuohi. Nämä kaikki tulivatkin matkan varrella tutuksi. Bonuksena näimme aasin ja haikaran.

Kap Verden saaret taiteilijan ikuistamana

Palmeiran satama. Se on nykyisin ainoa paikka suuremmille laivoille.

Palmeirasa toimii myös vedenpuhdistamo; merivedestä valmistetaan juomavettä.

Palmeirasta pohjoiseen voi ihastella laavakiven muodostamaa laguunia jossa saaren asukkaat viettävät kuumia kesäpäiviä

Laguunin vieressä on samaisen laavakiven muodostama syvä onkalo Blue eye - sininen silmä. Kun aurinko paistaa tietystä kulmasta tähän kivenonkaloon näkyy vedessä sinisenä tai turkoosina loistava "sininen silmä". Myös uiminen tässä onkalossa on sallittua.

Saaren hallinnollinen kaupunki on Espargos. Kaupungin laitamilla levittäytyy favelan lohduton aaltopeltirivistö. Työttömyysprosentti on korkea, noin 50% ja osa asukkaista on rutiköyhiä. 

Kaupungin lähellä sijaitsee myös kasvitieteellinen puutarha. Täällä maa on viljavampaa ja kaikenmoista pystyy viljelemään - ainakin teoriassa. Kaikki mitä me näemme on kuivunutta ja räytynyttä. Kuulemma muilla saarilla harjoitetaan enemmän maanviljelyä ja osa kansasta saa siitä elantonsa. Viljelykasveina ovat hedelmät ja vihannekset.

Espargosta löytyy pankkeja, ravintoloita ja ostoskeskus.

Salilta löytyy myös autiota hiekkaerämaata. Ympärillä on vain hiekkaa ja väreilevää kuumuutta ja kun katsoo horisonttiin niin mitä ihmettä - vettä! Jos näet tässä kuvassa vettä niin takuuvarmasti se ei ole välkkyvä järvi vaan kangastus. Vettä täältä ei löydy ennen merenrantaa, mutta  vankila löytyy. Salilla tuskin vankilaa tarvittaisiin, mutta pääsaarelta Santiagosta tuodaan vangit tänne keskelle erämaata.

Saaren itärannikolla sijaitsee Pedra de Lume, sinne perustettiin suolakaivos  vanhaan tulivuorikraateriin 1800-luvun alussa, siitä on tietysti saarikin saanut nimensä. Nykyisin suolaa tuotetaan vain omiin tarpeisiin. Jäljellä on kuitenkin kaivosrakennelmat ja suuret suola-altaat. Ne muuten hohtavat kauniisti pastelliväreissä, yksi vaaleanpunaisena.
Keskellä aluetta on suolajärvi johon voi pulahtaa terveyskylpyyn.. Vedessä on niin paljon suoloja, että se kelluttaa.
Alueelle on pääsymaksu 5,50€ ja mikäli haluaa huuhdella itsestään suolakerroksen uinnin jälkeen voi käydä suihkussa 1 euron hintaan.
Euro on saarella käypää valuuttaa, virallinen valuutta on escudo, mutta kaikki hinnat ilmoitetaan euroissa, joten rahaa ei kannata vaihtaa viikkoa tai paria varten.

Kenelle Kap Verde matkailukohteena  sitten sopii? Itse asiassa jokaiselle joka ymmärtää, että Sal on vielä kehittyvä turistikohde, eikä siltä voi vaatia samanlaista palvelutasoa kuin mihin on  vaikkapa eurooppalaisissa kohteissa tottunut. Saatavana on kuitenkin myös viiden tähden all inclusive resorteja joista ei palveluja puutu, mutta myös vaatimattomampaa majoitusta. Asukkaat itse asuvat usein taloissa joista puuttuu niin pesukoneet kuin jääkaapitkin. Juuri nyt on varmaankin paras aika tutustua saareen ennenkuin se todellakin muistuttaa täyteen ahdettua turistikeskusta.



Salin aktiviteeteista voit lukea tästä. https://fammomatkalla.blogspot.fi/2017/05/salin-aktiviteetteja.html?m=1

Brunei

KIINALAINEN UUSIVUOSI BRUNEISSA

Oletko kyllästynyt eurooppalaisiin menomestoihin? 

Ärsyttääkö aamutunneille asti kestävä tanssinjytke ja humalaisten 

hoilaaminen?

Eipä hätää, kokeile silloin Bruneita, siellä kaupunki hiljenee jo 

kahdeksalta illalla ja yöt ovat takuuvarmasti rauhallisia.

Lapsena kun luit Aku ankkaa, niin siellä seikkaili Brunein 

sulttaani. Luulit ehkä, että Brunein sulttaani oli keksitty juttu. 

Eipäs ollutkaan, Brunein sulttaani on todellakin olemassa ja oli 

vielä hetki sitten maailman rikkain mies. Siis oikeasti.

Nykyäänkin hän kuuluu neljän rikkaimman koplaan. Sulttaanin

 rahat ovat peräisin - no mistäs muustakaan kuin öljystä.

Sulttaanin palatsikin on maailman suurin, noin 200 000 

neliömetrin suuruinen. Sulttaanin autokokoelma, noin 7000 Rolls 

Roycea, Ferraria ja muuta ajopeliä ei kuitenkaan mahdu palatsiin, 

vaan ne on sijoitettu lähellä oleviin lentokonehalleihin.


Brunei on ikivanha valtio joka ennen käsitti koko Borneon, 

nykyisin vain osan siitä. Sodan jälkeen Brunei kuului brittiläiseen 

kansainyhteisöön ja itsenäistyi vasta vuonna 1984.

Brunein lippu. Siihen  lisättiin 1906 islamilainen puolikuu ja sen 

päälle punainen kuvio. Siinä lukee arabiaksi Jumalan avulla hyvä voittaa sekä Brunei - rauhan kaupunki.

Pistäydyimme Bruneissa Malesian matkamme aikana. Kiinalainen uusivuosi olisi 19.2.2015  ja visiittimme Bruneihin oli ajoitettu siihen. Nousimme koneesta pääkaupungin; Bandar Seri Begawanin lentokentällä, olisi mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea bruneilaiset olivat keksineet uuden vuoden juhlistamiseksi, asuuhan kaupungissa merkittävä kiinalaisyhteisö ja juhlat esim. Malesian puolella kestävät koko viikon.

Kaupunki oli autio ja kuuma, tosin koko maassa asuukin vain 330 000 asukasta. Brunei - koko nimeltään Negara Brunei Darussalam koostuu kahdesta erillään olevasta osasta. Itäinen puoli koostuu enimmäkseen viidakosta, länsipuolella sijaitsee kaupunkiasutus.

Kaupungin suurimmat nähtävyydet ovat kaksi moskeijaa; 

kaupungin parhaalla paikalla oleva entisen sulttaanin

rakennuttama valkomarmorinen, kultakupolinen moskeija ja

 hieman syrjässä sijaitseva, nykyisen sulttaanin, Hassanal Bolkiahin

 rakennuttama moskeija. Molemmat moskeijat ovat vain miehille, 

eivätkä turistitkaan ole toivottuja, sisälle kuitenkin saimme 

kurkistaa, valokuvaus tosin oli kiellettyä.

Omar Ali Saifuddien moskeija

Muita nähtävyyksiä ovat Brunein museo, täynnä erilaisia aseita ja

 kolikoita sekä kuninkaallinen museo. Bruneilaiset itse parveilivat

Yayasan-ostoskeskuksessa. Se olikin sopivan viileä paikka 

kolmenkymmenen asteen helteessä. Ostarilta löytyi kansainvälisiä 

merkkiputiikkeja, rahanvaihtopiste, kiinalaisliikkeitä, 

ruokapaikkoja ja suuri elintarvikeosasto. Toinen, vielä suurempi ja

 komeampi ostoskeskus löytyi viiden kilometrin päästä. Neljässä

 kerroksessa oli saatavana kaikkea mahdollista. Ostoskeskuksessa 

voi myös käväistä elokuvissa ja ruokailla malesialaisissa ja 

kiinalaisissa ravintoloissa. Olutta tai väkevämpiä ei ollut tarjolla

 missään, oli tyydyttävä jääteehen tai virvoitusjuomiin.

Kokeilimme kahta eri hotellia, ensimmäisen yön vietimme Times-

hotellissa ja toisen Radissonissa. Jälkimmäinen oli laadukkaampi ja

sen sijainti oli keskeisempi. Molemmissa paikoissa oli uima-allas 

ja erinomaisen kohtelias henkilökunta. 

Naisia näki vain ostoskeskuksissa

Vähemmistöuskonnon edustajiakin löytyi. Katolisen koulun oppilaita liikuntatunnilla, opettaja (punainen huivi kaulassa) esitteli ylpeänä luokkaansa

Pääosa kansasta on muslimeja ja alkoholin juonti tai maahantuonti on heiltä kielletty. Muullakin tavalla sulttaani huolehtii kansastaan; jokainen saa ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon. Työttömyyttä ei ole, jokaiselle järjestetään sopiva työpaikka. Näinollen missään ei näy myöskään kerjäläisiä eikä kenenkään tarvitse elää slummissa. Toisaalta, tässä trooppisen lämmön maassa ei asunnolta varmaankaan vaadita kummoisiakaan standardeja. Tulotasosta en onnistunut saamaan tietoa, mutta veroja ei kerätä keneltäkään.

Bruneilainen erikoisuus on paaluille rakennettu kylä, Kampong Ayer. Itse asiassa kyseessä on kylien rykelmä. Tuhannet bruneilaiset asuvat näissä kylissä. Kylään pääsee laituria pitkin, mutta nopeimmin ehkä venekyydillä. Kylässä on ainakin koulu, kahvila ja turisti -info.

Kampung Ayer - paaluille rakennettu


Uudenvuoden aattona otaksuimme juhlallisuuksien alkavan jo iltapäivällä mutta kaupunki oli ja pysyi oudon hiljaisena. Keskellä kaupunkia sijaitsi suuri stadion lehtereineen. Kovaäänisiä kokeiltiin, mutta stadioni oli vielä autio ja autioksi se sitten jäikin sillä loppujen lopuksi uuttavuotta ei vietetty mitenkään - siis ainakaan ulkosalla ei vietetty. Kaikki koristeet, kyltit ja banderollit viittasivat valtion perustamispäivään joka on 23.2. Silloin, eli seuraavana maanantaina maa täyttäisi 32 vuotta ja suuret juhlat olisivat odotettavissa.

 
Aina yhtä surullisen autio stadion

Itsenäisyyspäivänä on sentään juhlat tiedossa


Sen sijaan kun lähdimme Kuala Lumpurista Bruneihin uusivuosi oli ollut jo kaikkialla näkyvissä, ihmisillä oli monta päivää vapaata, kaupat oli koristeltu, oli jo ilotulituksia jne.
No, maassa maan tavalla.

Viimeisenä Brunein päivänämme lähdimme ulos intoa puhkuen aamupäivän kuumana hohkaavaan asfalttiviidakkoon, kävisimme ainakin kuninkaallisessa museossa ja lounaalla. Hotellilla tosin varoittelivat meitä, että paikat olivat suljettuja koska oli perjantai. Yllätys oli miten totaalisen suljettua kaikki oli, ainut paikka mihin oli liikennettä oli moskeija. Sinne vaelsivat  kaikki kunnon  muslimimiehet ulisevan rukouskutsun kuullessaan, ainuttakaan naista ei näkynyt missään. joka ainut kahvila, kauppa ja museo oli suljettu

Naiset olivat – niin, missähän?  Ehkäpä kotona ruuanlaittopuuhissa. Moskeija tuntui todellakin kaupungin ainoalta avoinna olevalta paikalta. 

Yllätysten aika ei kuitenkaan ollut ohi, moskeijan takana, kaupungin melkein autiossa rannassa, Waterfrontissa tarjosivat veneenkuljettajat palvelujaan. Tartuimme tarjoukseen. Seteli vaihtoi taskua ja kruisailu alkoi. Mustaan huppuun ja mustiin käsineisiin sonnustautunut kuljettaja ajelutti meitä ympäri mangroverantoja  ja paalukyliä. Omituiset vaatteet kuulemma suojasivat auringolta, mutta kuljettaja oli jokseenkin epäluotettavan näköinen. Meno äityi välillä aika hurjaksi kun puikkelehdimme sadan hevosvoiman avulla talojen ja siltojen lomitse. Mikäs mennessä kun bensiini maksaa muutaman sentin litralta. Mietin, että onneksi rannat olivat suhteellisen lähellä ja vesi lämmintä jos vaikka jotakin sattuisi.
 Matkalla takaisin kaupungin rantaan näimme kelluvan koiranraadon. Kuulemma krokotiilit pyydystelevät uimaan menneitä koiria. Eipä tehnyt mieli uimaan!

Waterfront - Bandar Seri Begawanin  ranta

Veneenkuljettajan asu - kyllä hän meille sitten kasvonsakin paljasti kun sitä pyysimme, iloinen nuori poikahan sieltä alta paljastui.


Olikin sitten aika palailla hotelliin ja lähteä lentoasemalle. Tämä Brunein vierailu jäi vain kahden yön mittaiseksi,  mutta aivan riittävän pitkäksi.

FAKTARUUTU

virallinen nimi: Negara Brunei Darussalam (ennen Brunei town)

rajanaapuri: Malesia

asukasluku: 336.000

kaupunkeja: Bandar Seri Begawan (pääkaupunki, 46.000 as.), Seria, Lumut, Muara

kielet: malaiji, englanti ja kiina

aikaero Suomeen: +6h

kansallispäivä: 23.2.

rahayksikkö: 1 Brunein dollari on samanarvoinen kuin Singaporen dollari

miten sinne pääsee: lennot esim. Singaporesta tai Kuala Lumpurista Air Asia tai Royal Brunei Airlines

Viipuri

PIETARIN RUOTSALAISKORTTELI OSA II VIIPURI


Ryhmämme on viettänyt helteisen viikonlopun Pietarissa ja on nyt matkalla takaisin Suomen puolelle. Yö on vietetty meille jo tutuksi käyneessä  Tšaika-hotellissa. Osaa väkeä kiinnostaa Zelenogorsk, entinen Terijoki ja koska meillä on paikan hyvin tunteva henkilö mukana, päätämme pistäytyä kylässä. 
Ehkä Zelenogorskin hienoin rakennus on tämä Bruno Granholmin 1917 suunnittelema, sodassa pahasti tuhoutunut, mutta nykyisin entisöity rautatieasema. Terijoen asema oli ensimmäinen asema Pietarista tullessa. Varakkaat pietarilaiset tulivat tänne datsoilleen ja junavuoroja kulki edestakaisin nelisenkymmentä päivässä. Sodan jälkeen matkustajamäärät ja junaliikenne romahtivat.

  
Zelenogorskissa on kaksi kirkkoa, luterilainen ja ortodoksinen. Luterilainen kirkko koki kovia talvisodan aikana, siitä tehtiin elokuvateatteri ja penkit vietiin puistonpenkeiksi. Nykyään kirkko on taas toiminnassa. Kuvassa on lähempänä sijaitseva 1915 rakennettu ortodoksikirkko. Sekin kärsi suuria vaurioita sodan aikana, myöhemmin siitä tehtiin elintarvikevarasto. Seitsemänkymmentäluvulla kirkko jo aiottiin purkaa, mutta kiitos vuoden 80 olympialaisten kirkko päätettiinkin kunnostaa. Se kun oli sopivasti vieraiden kulkureitin varrella. Nykyään siellä pidetään taas jumalanpalveluksia.

Maanantaina puoleltapäivin saavumme Viipuriin ja pääsemme tutustumaan sen nähtävyyksiin. Ihailemme  Torkkelinpuistossa sijaitsevaa Alvar Aallon suunnittelemaa  ja 1935 valmistunutta kirjastorakennusta. Tämä kaunis, valkoinen rakennus edustaa funktionalismia ja sen 20 vuotta kestänyt entisöinti on juuri saanut päätöksensä. Valitettavasti se ei juuri nyt ole avoinna yleisölle, joten sisään emme pääse.  Mikä erinomainen syy tulla uudestaan!

Kirjasto kesti suhteellisen hyvin sodan koettelemukset, mutta rappeutui pahasti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Sitä yritettiin korjata 1955-61, mutta korjaaminen epäonnistui johtuen ehkä siitä, että rakennuksen piirustukset olivat Suomessa.
Vuonna 1994 perusti kuitenkin Viipurin ystävät-yhdistys toimikunnan pelastamaan tätä historiallista arvokiinteistöä. Silloinen presidentti Tarja Halonen muistutti Putinia tästä korjauskohteesta ja se auttoi rahahanojen aukaisua. Rahoitus saatiin kokoon suurin piirtein periaatteella 1/3+1/3+1/3. Se tarkoittaa, että Suomi on maksanut suunnittelun ja työnvalvonnan kulut, Venäjän valtio ja Viipurin kaupunki rakentamisen. Viimeinen kolmasosa on tullut lahjoituksina länsimaista.
Työ saatiin vihdoin päätökseen vuonna 2013 ja avajaiset pidettiin 23.11.
Suomen rahapanos on aiheuttanut närää osassa kansalaisissa joiden mielestä Suomenkin homekouluissa olisi  tarpeeksi korjaamista.

Käymme myös  nostalgisessa Monrepo´n luonnonpuistossa.

Ainakin vanhempi polvi tuntuu hyvin muistavan Anneli Tähden laulaman:

Muistan puiston kaunehimman,

ihanimman Monrepos´n

usein haaveissani kuljen

satumaani lehmusten luo…

Ehkä tämä puisto on aikaisemmin ollut loistokkaampi tai ehkä toukokuu ei kuitenkaan ole sen parasta aikaa.
Tämä on ensimmäinen kosketukseni kyseiseen puistoon. Täytyy sanoa etten edes tiennyt, että tällainen puisto todellakin on vielä olemassa.

Shoppailuhimoisia varten kierrellään myös kauppoja. Paikallisessa pellavakaupassa onkin hyvät valikoimat, eikä kauppahalliakaan unohdeta.

Hikinen matkamme jatkuu Suomen puolelle ja edelleen Länsi-Suomeen.  Kotkassa näemme Iltasanomien uutiset Suomeen saapuvasta kylmärintamasta, sitä on melko mahdoton uskoa siinä helteessä. Bussin ilmastointiinkin on vihdoin keksitty ratkaisu – avonainen kattoikkuna.  Mutta mitä ihmettä – Raumalle saapuessamme trooppinen lämpö on äkkiä laskenut 10 asteeseen. ”etelänmatkamme” on lopussa.