Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalmar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalmar. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Juhannuksenviettoa Blekingissä

JUHANNUKSENVIETTOA BLEKINGISSÄ

Olemme lähteneet matkaan purjeveneellä Kustavista kohti Kööpenhaminaa pari viikkoa ennen juhannusta. Reittimme kulkee pitkin Ruotsin itärannikkoa. Veneemme on yhdeksänmetrinen Hallberg Rassy ja miehistönä minä, kippari ja kaksi mäyräkoiraa. 22.6. saavumme Kalmarin kaupunkiin, toiselle puolelle jää Öölannin pitkulainen saari.



22.6. Tänään oli lyhyt legi vain 21 mailia Kalmariin. Tuuli oli puuskittaista, suntit keräsivät tuulen. Koska ollaan kerrankin ajoissa satamassa ehdin tutustua Kalmarin linnaan. Linnaa  on alettu rakentaa jo 1200-luvulla kuningatar Margaretan toimesta mutta vasta 1500-luvulla tästä keskiaikaisesta linnoituksesta tehtiin moderni renesanssilinna. Mielenkiintoinen osasto on naisvankila, siellä on näytillä vanhoja kidutusvälineitä ja seiniltä voi lukea vanhoista tuomioista 1600-luvulta.
-  Solvannut naapuriaan, kiroillut ja huoritellut - rangaistus: pakkotyötä kaksi vuotta kehräämössä

- Juopotellut ja kiroillut, valvonut aamuun asti - rangaistus: käytettävä kaksi tuntia espanjalaista viulua, koska käyttää väkijuomia. Espanjalainen viulu oli eräänlainen puinen pakkopaita, siinä oli kolme reikää, yksi päätä varten ja kaksi käsille. 

- Harjoittanut noituutta. Tuomioistuin tutki asiaa ja teki ns. vesikokeen eli heitti naisen jokeen.
Nainen kuitenkin kellui, joten hänellä täytyi olla noitavoimia. Kuulusteluissa hienoisen kidutuksen jälkeen saatiin selville, että nainen oli lentänyt Kyöpelinvuorelle ja ollut sukupuoliyhteydessä itse Belsebupiin. Rangaistus - poltettava roviolla.

- Harjoittanut haureutta naapurinmiehen kanssa. Rangaistus miehelle 7 kruunua sakkoa, nainen karkotettiin ainaiseksi kylästä kivipainot kaulassaan. mikäli hän joskus saisi päähänsä palata takaisin - haudattakoon elävältä.

Ihan vähän ovat olleet naiset ja miehet eriarvoisessa asemassa näitä rangastuksia määrätessä.

Mielenkiintoinen on myös Agdan huone. Hän oli herttua Erikin rakastajatar kahden vuoden ajan. Tänä aikana hän synnytti Erikille kaksi lasta. Kun Erik sitten avioitui  Kaarina Maununtyttären kanssa naitettiin Agda sopivalle aatelismiehelle. Lapset kasvatti Eerikin sisarpuoli.


Linnanpiha
Puolustus ennen kaikkea

Kalmarin linna ilta-auringossa

23.6.
Irti satamasta aamulla klo 9. Tuuli on aivan järjetöntä. Sääennuste on luvannut vain 12-16m/s mutta tuuli on puuskaista. Vene nousee aina aallonharjalle ja iskee sitten tärähtäen alas. Koko kansi on litimärkä ja vesisuihku nousee ikkunoihin asti.
Matkaa ei ole pitkälti, mutta sitä riittää ja riittää. Vihdoin tullaan perille pieneen satamaan jonka nimi on Kristianopel. Ensiksi näkyy mahtava, valkoinen kivikirkko ja sitten idylliset rantakojut, liuumme suojaiseen satama-altaaseen. Veneilijät paistattelevat päivää shortseissaan. Kuin eri maailma!  Satamaisäntä itse on ottamassa meitä vastaan, hän esittelee itsensä admiral Nilssoniksi. 

Kristianopel on pientaajama Kalmarin ja Karlskronan välissä. Siellä  asuu vain 91 asukasta, taajaman raja on 200 asukasta. Kysymme mitä paikkakunnalla voi juhannuksena tehdä.
-Aluksi meillä on aina ryhmäseksiä ja sitten olemme ajatelleet polttaa kirkon, vastaa Nilsson.
Nähtävästi huumorimiehiä. Kirkko on valkoiseksi kalkittu, vuodelta 1642. Vieressä on myös leirintäalue jota ympäröi korkea muuri, rakennettu suojaksi vihollisten hyökkäyksiltä  1600-luvulla jolloin tämä idyllinen pikkukylä oli yllätys, yllätys - kaupunki.


Kristianopelin kirkko ja hautausmaa. Hautatekstit kertovat, että useimmat haudatuista (miehistä) ovat olleet merenkulkijoita.









Vanhat linnoitusmuurit ovat Kristianopelin komistus. Niiden suojissa toimii myös camping-alue


24.6. Juhannusaatto

Tavallisesti vietämme juhannuksen mökillä tai Turunmaan saaristossa, tämä on siis aika harvinainen juhannus. Puoli kahdeksalta heräämme laivan puksutukseen, mitä nyt? Asia selviää pian, satamakapteenimme on raahannut rannalle pari ämyriä ja puksutus kuuluu niistä. Myöhemmin kaikaa kovaäänisistä Vikingarna ja Sven-Bertil Taube. Hänhän nyt kuuluu ehdottomasti juhannuksen viettoon. Naapurivene hilaa jo ylös juhlaliputusta, no täytyyhän meidänkin toki juhannusta juhlia. Jäädään sitten tänne.


Veneiden juhlaliputus satamassa


Juhlaliputuksella on yllättävät seuraukset, saamme päivän satamamaksun lahjaksi ja meidät kutsutaan syömään neljältä satamakapteenin organisoimaan juhannusruokailuun.
Ruokana on, mitäs muuta kuin ruotsalaisten herkkua uusia perunoita ja Matjess-silliä ruohosipulin ja kermaviilin kera. Pitkään pöytään mahtuu monta venekuntaa ja pian skoolataan aitoon ruotsalaiseen tyyliin, saksalaiset, hollantilaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset yhdessä. Jälkiruoaksi ilmestyy suuri määrä tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa. Varsinaista juhannusruokaa.




Kattausta satamaan



Mansikat ovat uponneet nälkäisiin suihimme



Admiral Nilsson keskellä
Aito blekingiläinen juhannussalko



Viereiselle leirintäalueelle on pystytetty juhannussalko, ei mikään monimetrinen komistus, mutta soma kuitenkin. Lapset ja aikuiset tanssivat sen ympärillä. Viereisellä leirintäalueella on myös kaikenmoista markkinahumua, onnenpyörää, tikanheittoa ilmapalloihin  sun muuta. Puoleen yöhön mennessä tunnelma tiivistyy ja ihmiset ovat nauttineet jo enemmänkin snapsia. Pikkulapsetkin saavat olla ylhäällä myöhään ja nukkumisesta tuskin tulisikaan mitään.
Onneksi venesatamassa on rauhallisempaa, puolenyön jälkeen vetäydymme jo jahdillemme nukkumaan. Aamulla jatkamme matkaa kohden Karlskronaa.

Aamulla näkyy kirkkokin olevan vielä pystyssä.