Pietarin ruotsalaiskortteli

MENOLIPPU PIETARIIN Osa I

Yhdistyksessämme tuli puheeksi, että Pohjola-Norden-lehti oli jossain numerossaan esitellyt  pietarilaisia ruotsalaiskortteleita. Vaikka moni meistä oli useamman kerran vieraillut Pietarissa niin emme olleet tulleet kiinnittäneeksi huomiota erityisiin ruotsalaiskortteleihin. Meissä heräsi halu lähteä tutkimaan tarkemmin näitä ruotsalaiskortteleita.

Toimeksi saatiin lopulta keväällä 2014. Toukokuun lopusta  löytyi sopiva viikonloppu ja kun vielä työasiat oli saatu järjesteltyä niin, että maanantainakin voitiin olla matkassa, niin kasassa oli lopulta 15 matkalaista ja heille bussinkuljettaja.

Raumalle ja koko Suomeen oli juuri saapunut toukokuussa harvinainen helleaalto kun pääsimme matkaan varhain perjantaiaamuna. Asiaan tietysti kuului, että juuri tänä päivänä bussin ilmastointi oli ilmeisen yhteistyökyvytön, joten matkan alku oli hikinen.
Leikarissa pysähdyttiin syömään ja seuraava pysähdys oli vasta rajalla. Rajamuodollisuudet menivät niin joustavasti, että iltapäivällä saavuttiinkin jo Viipuriin. Täällä meillä oli toki aikaa yhdelle tutustumiskohteelle, Viipurin pyöreälle tornille.

Vuonna 1542 määräsi Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa, että jokaisen talonpojan oli verona maksettava ” ruustykki Wiipurin kaupungin linnoittamista varten. Toimeen ryhdyttiin välittömästi.

” Pyöreäksi torniksi ” nimettyä linnaketta ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1547. Töitä johti ” rakennusmestari ” Hans von Bergen ja tornin rakentamiseen käytettiin vuosittain keskimäärin noin 2200 päivätyötä. Tornin seinistä tulikin monta metriä paksut.

Elokuun 13. päivänä vuonna 1550 torni oli valmis.

Tulikokeeseen torni joutuikin jo vuonna 1556 Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa. Silloin kuningas kävi Wiipurissa ja kerrotaan, että eräs ensimmäisistä Pyöreästä tornista ammutuista laukauksista kaatoi venäläisen tykistön komentajan.

1600-luvun alkupuoliskolla säilytettiin tornissa tykkejä ja vuosisadan loppupuolella käytettiin tornia ajoittain vankilana. Näiltä ajoilta ja mahdollisesti jo 1600-luvun loppupuolelta alkaen on tornia kansan suussa kutsuttu ” Pässinlinnaksi ”. Nimitys johtuu siitä, että kaupunkilaiset varoituksista huolimatta eivät luopuneet pahasta tavastaan antaa lampaiden ja vuohien käydä laitumella osittain ränsistyneillä ja luhistuneilla muureilla. Vartiomiehet olivat teljenneet ” pidättämiään ” elukoita Pyöreään torniin.

Tornilla oli  monia muitakin liikanimiä, mainittakoon ”Paksu Katariina ”. Tästä nimityksestä päätellen tornia korjattiin myös keisarinna Katariina II:n aikana, luultavasti se sai nykyisen ulkomuotonsa silloin.

Vuonna 1860 jätettiin torni korkean tahon käskystä periaatteessa Wiipurin kaupungin viranomaisten haltuun ja toivottiin, että kaupunki maksutta purattaisi pyöreän tornin. Samaan aikaan, vuodesta 1861 alkaen kaupunki purki muureja, jotta uudet katulinjaukset, torit, puistot ja tontit saataisiin nopeasti käyttöön.

Jälkipolvien onneksi tornia ei purettu. Arkkitehti Uno Ullberg oli jo vuosia kehitellyt ajatuksissaan ratkaisuja tornin hyötykäytöstä. Teknillinen Klubi anoi Wiipurin kaupunginvaltuustolta ja muinaistieteelliseltä toimikunnalta lupaa vuokrata torni ja muokata se uuteen käyttötarkoitukseen siten, että se säilyttäisi kokonaisuutena entisen ulkoasunsa.

Pyöreän tornin suunnittelutyöt alkoivat täysipainoisesti vuonna 1921, ja piirustukset valmistuivat alkuvuodesta 1922.

Wiipurin Teknillinen Klubi vuokrasi Pyöreän tornin 30 vuodeksi. Rakennustyöt alkoivat huhtikuussa 1922, ja Pyöreän tornin kaikki tilat  olivat valmiit juhlallisiin avajaisiin marraskuussa 1923.

Kolmannessa kerroksessa oli suuri ja mahtava Waasa-sali pöytineen, jonne mahtui istumaan noin 150 henkilöä. Kalkituille seinäpinnoille oli maalattu kuvia ja tapahtumia Wiipurin varhaisimmasta historiasta. Siellä riippui laivan pienoismalli ,joka symbolisoi vanhaa uljasta ” Wapn von Wiborg ” -laivaa. Tarjoilijatilan kahden pilasterin päässä oli tynnyrit, jotka kuvasivat paikallista vanhaa munkkien valmistamaa ” Wiburger Mumme ” -olutta, ja eräässä ikkunasyvennyksessä oli myös kuparinen suuri kattila nimeltään ” Helvetin kattila ”, joka viittasi vuoden 1495 ” Wiipurin pamaukseen ”.

Väitetään, että keskiaikaisissa riehakkaissa juomingeissa ammennettiin kauhalla Wiburger Mummea helvetin kattilasta ja höyrypäisissä ajatuksissa seilattiin Vapn von Wiborgilla maailman ympäri.

Kieltolain aikana Wiipurin ravintolat ja etenkin Pyöreä torni tarjosi tutuille henkilöille ns kovennettua teetä. Tämä yleisesti tiedettiin ja poliisiviranomaiset hyväksyivät tarjoilun, kunhan se pysyi kohtuudessa. Varovaisia oltiin, sillä olihan poliisilaitos vain vajaan 100 metrin päässä

Tornissa oli juuri yksityistilaisuus, mutta olimme tervetulleita mukaan seuraamaan venäläistä tanssiesitystä. Valitettavasti meidän oli kuitenkin aikataulumme vuoksi ennen pitkää jatkettava matkaamme kohti Pietaria.

Illaksi saavuimme Johannekseen (Sovetskij), joka on erittäin pieni paikka, siellä yövyimme Tšaika-hotellissa.

Aamulla olimme jo valmiina uusiin seikkailuihin. Siis nokka kohden Pietaria ja menoksi.

Zelenogorskin dyyneillä pysähdyimme ihailemaan merta ja hiekkaa. Tämä oli se kuuluisa Terijoen hiekkaranta mitä suomalaiset yhä haikeana muistelevat. Itsekin vietin pari viikkoa 80-luvulla täällä sijaitsevassa sanatoriossa. Nykyään uimareita kohtaa surullinen näky – kieltokyltit koristavat rantaa. Vesi on niin saastunutta, että uiminen on vaarallista. Ehkä pian kuitenkin saadaan aikaiseksi tehokkaita puhdistuslaitoksia.

Pietari, tämä Pohjolan helmi ja 5 miljoonan ihmisen asuttama metropoli näyttäytyy koko kauneudessaan  kesällä. Yleensä kun vierailen Pietarissa niin siellä sataa, mutta nyt oli jopa raskasta kävellä kaduilla 30 asteen helteessä.

Pietarin symboli on  Mednyj vsadnik, Vaskiratsastaja-patsas, joka esittää Pietarin perustajaa Pietari Suurta.
Katariina II tilasi patsaan ranskalaiselta taiteilijalta Étienne Falconetilta. Tämä suunnitteli ja valoi patsasta 12 vuotta nälkäpalkalla, patsas valmistui 1782.  Patsaan alla oleva valtaisa graniittilohkare kuljetettiin Suomesta kun sitä varten ensin oli rakennettu tie.

Ensimmäinen kohteemme Pietarissa oli Pyhän Marian kirkko. Söimme sen kellarissa maittavan lounaan, jonka jälkeen  pastori Aleksei Uimonen esitteli meille itse kirkon.

Kirkko on alun perin ruotsalainen, luterilainen kirkko, perustettu 1769. Myöhemmin se erosi ruotsalaiseksi ja suomalaiseksi kirkoksi. Kirkon yhteydessä toimi mm. kirjasto ja tyttöjen orpokoti. Jäseniä oli ennen vallankumousta yli 15.000.

Vallankumous muutti kaiken. Kirkon omaisuus haltuunotettiin ja papit pakenivat Suomen puolelle. Pitkään kirkko oli muussa kuin alkuperäisessä käytössään, se toimi mm. liikerakennuksena, asuntolana, messukeskuksena ja valuutanvaihtopaikkana.

Vasta vuonna 1991 saatiin lupa perustaa seurakunta uudelleen.

Tätä ennen rakennuksessa oli jo pidetty jumalanpalveluksia. Suntion tehtävänä oli silloin peittää esillä olevan Leninin pää ja asettaa sen  eteen krusifiksi ja kynttilät.

Rakennus oli kuitenkin huonossa kunnossa ja vaati perusteelliset korjaukset. Kirkon vihkiäiset pidettiin lopulta vuonna 2002.

Nykyisin seurakunnan jäsenmäärä kasvaa jatkuvasti, mutta kirkon talous on seurakuntalaisten lahjoitusten varassa. Siksi rahaa kerätään mm. lounasruokalatoiminnalla.

Kirkkoon tutustumisen jälkeen olimme valmiit tutkimaan ruotsalaiskortteleita. Yllätykseksemme  ruotsalaiskortteli kuuluu samaan alueeseen kuin Pyhän Marian kirkko. Saman korttelin toisella puolella on ruotsalaisen seurakunnan Pyhän Katariinan kirkko.

Kun suomalainen ja ruotsalainen kirkko erosivat toisistaan myös tontti jaettiin. Nykyinen kivirakennus edustaa romaanista tyyliä, se on arkkitehti Carl Anderssonin suunnittelema ja se rakennettiin vuosina 1863-1865.  Kirkko maksoi silloin 100,000 ruplaa. Tämäkin kirkko haltuunotettiin vallankumouksen jälkeen.  Kuriositeettina voidaan kertoa, että Carl Gustaf Mannerheim vihittiin avioliittoon tässä kirkossa.

Vuodesta 1934 rakennus toimi urheilukouluna. Kun sitten

urheilukoulun vuokrasopimus loppui vuonna  2005  seurakunta sai taas kirkkosalin käyttöönsä. Nykyään kirkko on taas aktiivisessa, alkuperäisessä käytössä. Kirkkoherrana toimii turkulainen Eero Sepponen joka toimii kirkkoherrana myös Turun ruotsalaisessa seurakunnassa.

Kirkon vieressä seisoo jugendtyylinen vuokratalo joka on Fredrik Lidvallin suunnittelema. Pihalla sijaitseva konserttisali oli ennen yksi Pietarin kulttuurielämän keskuksia.

Viereisellä Ruotsi-kujalla (Svetskij pereulok) toimii Pohjoismaiden ministerineuvoston Pietarin tiedotustoimisto ja naapurikorttelissa Moika-kanavalla sijaitsee Tanskan kulttuuri-instituutti. Tätä korttelia kutsutaan myös mini-Skandinaviaksi. Itse asiassa ruotsalaisasutuksella on pitemmät perinteet kuin itse Pietarilla. Pietari Suuri nimittäin perusti nimeään kantavan kaupungin 1707 paikalle missä Ruotsin suurmahtiajan entiset kaupungit sijaitsivat 1600-luvulla.

Ehdimme vielä tutustua kolmanteenkin kirkkoon, nimittäin Kristuksen ylösnousemuskatedraaliin. Sitä kutsutaan myös Kirkoksi veren päällä syystä, että sillä paikalla tsaari Aleksanteri II murhattiin terroristien attentaatissa 1881. Hänen poikansa antoi pystyttää  tämän monumentin isänsä muistolle. Etevimmät venäläiset taiteilijat kutsuttiin somistamaan tätä rakennusta. Tulos on mahtava – tuhannet neliömetrit mosaiikkia peittävät seinät ja katon.

Tämä kirkko avattiin uudelleen yleisölle vasta 1998 oltuaan 20 vuoden ajan restauroitavana.

 Sunnuntaina oli vuorossa kaupunkikierros ja Eremitaasi. Koska olimme varhain liikkeellä onnistuimmekin pääsemään sisälle kauaakaan  jonottamatta, mikä on peräti harvinaista.

Eremitaašilla tarkoitettiin alkujaan Katariina II:n vuonna 1764 Talvipalatsin yhteyteen perustamaa hovimuseota, mutta kokoelman levittäytyessä varsinaisen Talvipalatsin puolelle vuonna 1922 nimi on laajentunut käsittämään koko palatsin yhteydessä olevan taidekokoelman. Kokoelma sisältää nykyisellään lähes kolme miljoonaa erilaista taide-esinettä.

Näyttelytilat ovat upeat; kuvioidut parkettilattiat, kristallikruunut, kuvioidut katot, kultaukset, meripihka- ja jaspisesineet kilpailevat taulujen ja veistosten  kanssa yleisön huomiosta. Eremitaašin sokkeloista löytyy tuhatkunta huonetta. Huomiotaherättävän upea on renessanssiajan kokoelma, sieltä löytyy esim. kaksi  Leonardo da Vincin työtä sekä Michelangelon veistos.

Ylintä  kerrosta  komistavat Picasson ja Matissen sekä impressionistien työt.

Eremitaasin jälkeen suuntasimme bussin nokan kohden länttä.

Yö kului jälleen tutussa Tšaika-hotellissa. Illalla pelattiin MM-finaali jääkiekossa, vastakkain olivat Suomi ja Venäjä. Rinnakkain siellä jännitettiin tv-ruudun ääressä venäläismiesten kanssa toinen toisiaan kannustaen. Meteli oli suunnaton Venäjän vihdoin täpärästi voittaessa ottelun. Onneksi voitti, mikäli Suomi olisi voittanut ei juhlinnasta olisi tullut loppua.