TIRANASTA
TIRANAAN – KIERTOMATKA BALKANILLA
Lopultakin matka Albaniaan! Eikä ainoastaan Albaniaan
vaan myös naapurimaihin Makedoniaan ja Kosovoon. Makedoniassa kolmasosa
kansasta puhuu albaniaa ja kosovolaisista suurin osa on albanialaisia.
Albania oli
kauan suljettu valtio ja siellä matkustamisesta voi vain haaveilla. Nyt ovat
rajat kuitenkin avautuneet ja tämä
Adrianmeren valtio on jokaisen
ulottuvilla.
Sodan
jälkeen maan johtoon nousi Enver Hoxha, ensin
puoluesihteeriksi, sitten pääministeriksi ja lopulta hän hallitsi
itsevaltiaana maata kuolemaansa saakka.
Hoxhan suuri
idoli oli Stalin. Tämän kuoltua välit kuitenkin viilenivät ja katkesivat
Neuvostoliiton kanssa. Hoxhan kotkankatse tähyili uutta liittolaista ja
löysi - Kiinan.
Lopulta
suhteet Kiinaankin katkesivat ja Hoxha jäi yksin. Vainoharhaisena hän varusti
koko maan puolella miljoonalla betonibunkkerilla. Jokaisen kansalaisen oli
määrä pystyä puolustamaan itseään ja perhettään omasta bunkkerista. Nykyään
bunkkereita on yhä runsaasti jäljellä siroteltuna ympäri maata, mutta eniten niitä on maan rajojen läheisyydessä.
TIRANA
Aloitamme
Balkanin kiertomatkamme Tiranasta – Albanian pääkaupungista. Paitsi Hoxhan
patsaita Tiranasta löytyy siis niitä bunkkereita. Suurin niistä on pyramidin
mallinen ja rakennettu Hoxhan muistomonumentiksi. Sinne Hoxhaa ei kuitenkaan
haudattu vaan Marttyyrien hautausmaalle ja myöhemmin Hoxhan jäännökset
siirrettiin tavalliselle hautausmaalle muun rahvaan keskuuteen.
Monumentti
toimii nykyisin kulttuurikeskuksena. Monista bunkkereista on tehty
turistinähtävyyksiä, niitä on maalattu, lasitettu tai muuten vaan kunnostettu.
Tiranan keskustaa hallitsee suuri ratsastajapatsas, se ei kuitenkaan ole Hoxha vaan Skanderbeg –
maan kansallissankari. Vieressä hulmuaa Albanian lippu, punaisella pohjalla on
kaksipäinen kotka. Tarun mukaan kotka perusti Albanian. Aukiolla on myös
kellotorni, jotta kaikki kansalaiset tietäisivät oikean ajan sekä ateistiajan
vainoista selvinnyt moskeija. Aukiolla on aikaisemmin sijainnut myös Hoxhan
kymmenmetrinen, kultainen patsas. Se on kuitenkin revitty alas Enver-paran
kuoleman jälkeen.
Lähellä sijaitsee
Blloku-kortteli. Se oli ennen kansalta suljettua aluetta, jota hallitsi Enver
Hoxhan asunto. Sinänsä aika vaatimattoman näköinen, sisälle ei kylläkään pääse.
Nykyään alue on vilkas ravintola-alue.
Asun parin korttelin päässä sijaitsevassa Rogner-hotellissa. Hotellilla on puutarha, täynnä
kukkaloistoa; ruusuja ja muita kukkia. Taatelipalmukin kukkii, se on jännittävän näköinen.
Tiranan keskustaa |
Taatelipalmu kukkii |
Albanian lipussa komeilee kaksipäinen kotka
Skanderbegin ratsastajapatsas
Pyramidin muotoinen bunkkeri |
Hotellia vastapäätä on kunnostettu bunkkeri |
Ja arvatkaa
mitä muuta siellä puutarhassa on – no tietenkin ikioma pikku bunkkeri.
Naapurissa näkyy olevan toinen lähes samanlainen ja saman kokoinen.
KRUJA
Aamulla odottaa
aamiainen tuoreine mansikoineen, on aika jatkaa matkaa. Vuorossa on Kruja,
idyllinen kylä vuoren kupeessa. Krujan suurin nähtävyys on kansallissankari Skanderbegin museo. Museo on muuten Hoxhan
tyttären Pranveran suunnittelema. Tässä kylässä Skanderbeg valloitti Krujan
linnan 1400-luvulla ja piti pintansa ottomaaneja vastaan 25 vuoden ajan.
Skanderbegista on niin monta patsasta, kertomusta ja legendaa ettei tiedä miten
tätä kaikkea tietoa suodattaisi.
Tiellä museoon on myytävänä kaikenlaista turistirihkamaa. Albanian symboli on siis kotka, sitä saisi ostaa istuvana tai lentoon lähdössä
ja eri materiaaleista tehtynä. Hetken harkitsen kotkapatsasta puutarhassani,
mutta hylkään kuitenkin ajatuksen vaikka halvalla kotka mukaan lähtisikin.
Skanderbeg kaikessa komeudessaan
Skanderbegin päähine
DURRES
Seuraava
kohde on Durres, satamakaupunki. Hellettä riittää, mutta mereltä käy navakka
tuuli. Nähtävästi täällä on ollut ennenkin tuulista koska rannan palmut ovat peräti
riepotellun näköisiä. Lounas nautitaan rantaravintolassa, alkupalaksi
simpukoita, pääruoaksi kalaa. Sopii erinomaisesti tällaiseen satamakaupunkiin.
Nähtävyyksiäkin
Durresissa löytyy, on hiljakkoin puoliksi esiin kaivettu amfiteatteri ja komea
venetsialainen torni. Itse asiassa maan alla muhii kaikenlaisia historiallisia
rakennuksia, mutta niiden esiin kaivaminen on vaikeaa koska talot jouduttaisiin
purkamaan pois tieltä.
Sataman
jatkeena ovat pitkät hiekkarannat ja kaupunki onkin suosittu rantaturistien
keskuudessa. Me kuitenkin jatkamme matkaa ja saavumme Frieriin. Kaupunki
vaikuttaa idylliseltä, täällä pitäisi yöpyä ja jatkaa aamulla Beratiin. Lähden
etsimään shoppailumahdollisuuksia. Taskussa polttaa lentoasemalla vaihdettu 50
euroa paikallisena valuuttana, lekeinä. Kaikki tuntuu olevan puoli-ilmaista.
Leipäkaupassa saan vaivoin kokoon 2 euron laskun.
Durresin ranta on tuulinen
Durresin ranta on tuulinen
Venetsialaiseen torniin on rakennettu ravintola
BERAT
Aamulla on
Beratin vuoro. Berat on vanha idyllinen kaupunki joka on julistettu
maailmanperintökohteeksi. Sitä kutsutaan tuhannen ja yhden ikkunan kaupungiksi,
sillä taloihin on perinteisesti sijoitettu ikkunoita talon kaikille seinille. Tie
sinne on haastavassa kunnossa mutta perille toki päästään. Kylän läpi virtaa
Osum-joki ja sen vierellä kohoaa korkea vuori Spiragu. Paikallisopas haluaa
näyttää meille kalliokaiverruksen. Ylhäällä kalliossa lukee valtaisin kirjaimin
NEVER. Pioneerit ovat aikoinaan hakanneet kallion nimen ENVER, mutta kyläläiset
ovat hieman peukaloineet tekstiä. Ylhäällä vuorella on linnoitus ja ikonimuseo.
Museossa on Onufrin tuotantoa 1500-luvulta. Onufrin oli aikansa uranuurtaja,
joka rohkeasti kulki omaa tietänsä, hänen mukaansa on saanut nimensä
onufrinpunainen väri, sitä eivät muut ikonimaalarit käyttäneet.
Osum-joki ja Spiragu
Koululaiset retkeilivät linnakkeella. Kaikki pikkutytöt halusivat kuvaan.
Tien
varrella lehmät laiduntavat, kanat nokkivat ja paimenet kuleksivat. Talot ovat
kaksikerroksisia, katoilla komeilevat vesikanisterit. Ne ovat varavettä varten koska
vedentulo on useissa paikoissa säännösteltyä. Useat talot ovat rakennusvaiheessa,
omistaja on ehkä ulkomailla ansaitsemassa, jotta rakennusurakka voisi jatkua.
Elbasanin
kautta tullaan Makedonian rajalle ja illaksi saavutaan Ohrid-järven rannalle
lomahotelliin.
MAKEDONIA JA OHRID
Ohrid-järvi
sijaitsee Albanian ja Makedonian rajalla, sinne olenkin aina halunnut päästä.
Minulla kun on tuollaisia outoja täytyy-päästä-päähänpinttymiä. Ohrid-järvi eli makedoniaksi Ohridsko Ezero on
Euroopan vanhin järvi Balkanilla, sellaiset 5 miljoonaa vuotta vanha. Se on yli
30 km pitkä ja syvyyttäkin riittää 155-288 metrin akselilla. Sekä Makedonialla että Albanialla on omat
rantansa. Hotellimme on kuin neuvostoaikainen sanatorio, iltaamme ilahduttaa
orkesteri joka ei volyymejä säästele ja italialainen turistiryhmä innostuu
näyttämään kuka se pyörähtelee parhaiten tanssilattialla. Ranta on pimeä ja
tuulinen, mustaan, vellovaan veteen menee vain yksi itsepäinen suomalainen. Hän
on päättänyt uida Ohrid-järvessä ja toteuttaa päätöksensä.
Ohrid-järvi aamuisessa auringonpaisteessa
Ohrid-järvi aamuisessa auringonpaisteessa
Pyhän Kameon Johanneksen kirkko
Wisteria on kauneimmillaan toukokuussa
Tsaari Samuilin linnoitus
Aamulla
tuuli on tyyntynyt ja järvi kimaltelee sinisenä aamuauringossa. Taustalla
kohoavat vuoret ujoina. Niin kaunista.
Läheisessä Ohridin kaupungissa nousemme linnoituskukkulalle, sieltä on tsaari
Samuilin linnoituksen rauniot ja rietysti mahtavat näköalat Ohrid-järvelle. Tutustumme
myös Pyhän Klementinuksen ikonikirkkoon ja mitä ihmettä – täälläkin on
amfiteatteri. Laskeudumme jälleen alas ihaillen järveä ja sen rantoja. Rannan läheisyydestä löytyy kaunis kirkko,
Pyhän Kaneon Johanneksen kirkko 1200-luvulta. Aurinko paahtaa jo kuumasti ja
wisteria kukkii jo näin toukokuussa.
Ohridia
väitetään kyrillisten aakkosten syntypaikaksi. Kyrilliset aakkoset suunnittelivat pappisveljekset Kyrillos ja Methodios jotka oli kutsuttu Bysantista tätä nimenomaista tehtävää varten. Tämä kirkkoslaavi levisi sittemmin Bulgariaan ja Venäjälle.
Illaksi on
tarkoitus ehtiä Skopjeen ja ehdimmekin. Tie kulkee Strasan, Costlivarin ja
Tetovon kautta Vardar-jokea seuraillen. Tie on nimeltään Äiti Teresan
moottoritie. Majoitumme Holiday Inn-hotelliin ja kävelemme läheiseen hotelliin.
Viereisessä puistossa alkaa mielenosoitus. Paikallisoppaamme päättää mennä
mukaan seuraamaan tilannetta, minä kierrän hotellille varmuuden vuoksi toista
kautta.
SKOPJE
Skopje on
Makedonian suurin kaupunki ja sen pääkaupunki. Asukasluku on puolisen
miljoonaa. Mitä nähtävää on Skopjessa? Patsaita, patsaita ja jälleen patsaita.
Patsaat ovat suuria ja näyttäviä, aiheet on otettu kreikkalaisesta mytologiasta
ja kulttuurihistoriasta. Kaupungin hallitus on
perustanut Skopje 2014-projektin jonka puitteissa Skopjea koristellaan
patsailla 200 miljoonan euron arvosta. No, Makedonialla tuntuu olevan vähän
kiistaa Kreikan kanssa maan nimestä kuin myös kulttuurihistoriasta.
Makedoniahan on Kreikan maakunnan nimi ja maiden rajat ovat vaihdelleet
historian saatossa. Kreikkalaiset
haluavat, että maata kutsutaan nimellä Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia.
Maan lipun makedonialaiset ovat jo joutuneet vaihtamaan, entinen Verginan aurinkokuvio oli sama minkä kreikkalaiset
olivat löytäneet antiikin makedonialaisen kuninkaan haudasta.
Ja kuka
omistaa helleeniset tarustot, makedonialaisten mielestä ne ovat heidän historiaansa
ja omaisuuttaan, kreikkalaisten mielestä ne kuuluvat vain Kreikalle. Sen
todisteeksi, että makedonialaisilla on oikeus historiaan, kaupunkiin nousee
patsas toisensa jälkeen. Tämä kallis patsasprojekti jakaa kaupungin
kansalaisetkin kahteen leiriin.
Aamulla on
aika tutustua kaupunkiin. Tästäkin
kaupungista löytyy linnoitus – Kale-linnoitus, josta sitten laskeuduimme alaspäin kohden
basaarialuetta. Kaupungin nähtävyyksiä vanhemmasta päästä on kaunis kivisilta
1400-luvulta. Sen takana on taidemuseo,
joka on uusi, mutta rakennettu antiikin
mallin mukaisesti. Äiti Teresa oli Makedonian albaani, joka syntyi Makedonia-aukiolla sijainneessa mökissä. Mökkiä ei enää ole, mutta äiti Teresalle on
rakennettu muistotalo. Äiti Teresa (1910-1997), oikealta nimeltään Agnes
Bojaxhiu, näyttää valokuvissa pieneltä ja hentoiselta. Eipä hänen vartensa
tainnut ylittää 150 senttiä. Suuri nainen pienessä kuoressa.
Kävelykadun toisessa
päässä on vanha rautatieasema. Skopjea koetteli maanjäristys vuonna 1963 ja rautatieaseman
fasadi tuhoutui niin, että kello jäi ainaisesti näyttämään järistyksen alkamisaikaa
5.17. Nykyään rautatieasema toimii museona.
Aleksanteri Suuren patsas
Vanha rautatieasema
Kamennij most
Äiti Teresa sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1979
Iltapäivällä matka jatkuu kohti Kosovoa.
KOSOVO
Määränpäänä
on Kosovon pääkaupunki Pristina jonne saavummekin iltasella ja majoitumme
paikalliseen Holiday Inn-hotelliin. Kosovo on viimeisin eurooppalainen itsenäistynyt valtio. Se julistautui itsenäiseksi vuonna 2008 rajujen kiistojen jälkeen. Suomikin tunnusti Kosovon, mutta
Serbia, entinen emämaa ei.
On sovittu tapaaminen Etnografiseen museoon ja kävelemmekin sinne hanhenmarssia koska museo on jo suljettu, mutta museonjohtaja on kuitenkin luvannut esitellä sitä meille. Paikka onkin sympaattinen, kaksikerroksinen vanha puutalo.
On sovittu tapaaminen Etnografiseen museoon ja kävelemmekin sinne hanhenmarssia koska museo on jo suljettu, mutta museonjohtaja on kuitenkin luvannut esitellä sitä meille. Paikka onkin sympaattinen, kaksikerroksinen vanha puutalo.
Sitten
vaeltelemme kaupungilla. Huomiotani kiinnittää seinä missä valokuvia. Ne esittävät sodan aikana kadonneita. Toivo elää vielä, josko löytyisivät jostakin. Itse
kaupungista ei ehdi nähdä kuin pienen osan koska päivän ateriat ovat jääneet
vähiin ja matka jatkuu kohden paikallista illallisravintolaa.
Etnografinen museo
Pristinan keskustaa
Täältäkin löytyy äiti Teresan muistopatsas
Prizren
Seuraavan
päivän pysähdyspaikka on idyllinen Prizrenin kaupunki. Serbien ja albaanien
kiistan aikana tämä paikka oli pommitusten
kohteena, mutta nyt on rauha palannut idylliseen, pieneen kaupunkiin. Keskellä
kaupunkia kohisee koski ja sen ympärille on pystytetty markkinat. Joen rannalla
saamme seurata paikallisia kansantanssiesityksiä ja nauttia kansanmusiikista.
Kaupungin moskeija
Albaanit ovat tavallisesti islaminuskoisia, mutta uskonnon harjoittaminen on aika vapaata, sääntöjä ei tarvitse noudattaa orjallisesti. Serbit sen sijaan ovat useimmiten ortodokseja. Siksi maassa näkyy ortodoksisia kirkkoja ja moskeijoja rinnakkain.
Prizrenin kaunis silta - samantapaisia kivisiltoja löytyy muualtakin
Paikallisia tuotteita tarjolla
Kosovolaiset ovat ylpeitä kansallispuvuistaan
Oppaamme Nela
kertoo, että koko heidän perheensä joutui pakenemaan Kosovosta serbien ja
albaanien selkkauksen aikana. Albaniassa he asuivat 3 kuukautta. Sinne he
matkasivat traktorin lavalla keskellä talvea. Silloin ei vielä ollut Albaniaan
johtavaa moottoritietä tunneleineen ja matka vuorten yli kesti 10 tuntia. Kun
he saapuivat takaisin Kosovoon oli heidän talonsa poltettu. Tämä tapahtui vuonna 1999.
Albanialaiset
olivat köyhiä, mutta majoittivat pakolaiset kotiinsa ja ruokkivat heitä.
Illaksi
saavumme jälleen Tiranaan samaan Rogner-hotelliin missä asuimme ensimmäisen yön. Ympyrä sulkeutuu.
Olin vaihtanut lentokentällä sen
ennen mainitun 50 euroa, mutta kulutus on ollut tosi vähäistä. Rahaa vaan
riittää ja riittää. Lähden kaupungille ostoksille. Merkkivaateputiikkeja
kyllä löytyy merkkivaatteiden hintaan, mutta paikalliset tuotteet kiinnostaisivat enemmän. Lopulta päädyn
ostamaan evästä itselleni, Paikalliset kirsikat näyttävät hyvältä
ulkomyyntipöydässä, hintalappu kertoo hinnan olevan 300 lekiä. Siis miltä määrältä
100g? ½ kg? Myyjä lappaa kirsikoita muovikassiin
ja katsoo välillä
minua kysyvästi.
-
No,
kolmella sadalla
Yllätys, yllätys, kahdella eurolla siis muovikassillinen
kirsikoita. En enää kehtaa purkaakaan kauppaa. Siinä ovat nyt siis Suomen
tuliaiset.
Ja maistuvathan ne kirsikat sitten koleassa toukokuisessa Suomessakin.
Kuljettu reitti kolmessa valtiossa