torstai 3. joulukuuta 2015

Tiranasta Tiranaan

    

TIRANASTA TIRANAAN – KIERTOMATKA BALKANILLA


Lopultakin  matka Albaniaan! Eikä ainoastaan Albaniaan vaan myös naapurimaihin Makedoniaan ja Kosovoon. Makedoniassa kolmasosa kansasta puhuu albaniaa ja kosovolaisista suurin osa on albanialaisia.

Albania oli kauan suljettu valtio ja siellä matkustamisesta voi vain haaveilla. Nyt ovat rajat kuitenkin avautuneet ja tämä  Adrianmeren  valtio on jokaisen ulottuvilla.

Sodan jälkeen maan johtoon nousi Enver Hoxha, ensin  puoluesihteeriksi, sitten pääministeriksi ja lopulta hän hallitsi itsevaltiaana maata kuolemaansa saakka.

Hoxhan suuri idoli oli Stalin. Tämän kuoltua välit kuitenkin viilenivät ja katkesivat Neuvostoliiton kanssa. Hoxhan kotkankatse tähyili uutta liittolaista ja löysi  - Kiinan.

Lopulta suhteet Kiinaankin katkesivat ja Hoxha jäi yksin. Vainoharhaisena hän varusti koko maan puolella miljoonalla betonibunkkerilla. Jokaisen kansalaisen oli määrä pystyä puolustamaan itseään ja perhettään omasta bunkkerista. Nykyään bunkkereita on yhä runsaasti jäljellä siroteltuna  ympäri maata, mutta eniten niitä on maan rajojen läheisyydessä.

TIRANA

Aloitamme Balkanin kiertomatkamme Tiranasta – Albanian pääkaupungista. Paitsi Hoxhan patsaita Tiranasta löytyy siis niitä  bunkkereita. Suurin niistä on pyramidin mallinen ja rakennettu Hoxhan muistomonumentiksi. Sinne Hoxhaa ei kuitenkaan haudattu vaan Marttyyrien hautausmaalle ja myöhemmin Hoxhan jäännökset siirrettiin tavalliselle hautausmaalle muun rahvaan keskuuteen.

Monumentti toimii nykyisin kulttuurikeskuksena.  Monista bunkkereista on tehty turistinähtävyyksiä, niitä on maalattu, lasitettu tai muuten vaan  kunnostettu.

Tiranan keskustaa hallitsee suuri ratsastajapatsas, se ei kuitenkaan ole Hoxha vaan Skanderbeg – maan kansallissankari. Vieressä hulmuaa Albanian lippu, punaisella pohjalla on kaksipäinen kotka. Tarun mukaan kotka perusti Albanian. Aukiolla on myös kellotorni, jotta kaikki kansalaiset tietäisivät oikean ajan sekä ateistiajan vainoista selvinnyt moskeija. Aukiolla on aikaisemmin sijainnut myös Hoxhan kymmenmetrinen, kultainen patsas. Se on kuitenkin revitty alas Enver-paran kuoleman jälkeen.

Lähellä sijaitsee Blloku-kortteli. Se oli ennen kansalta suljettua aluetta, jota hallitsi Enver Hoxhan asunto. Sinänsä aika vaatimattoman näköinen, sisälle ei kylläkään pääse. Nykyään alue on vilkas ravintola-alue.
Asun parin korttelin päässä sijaitsevassa Rogner-hotellissa. Hotellilla on puutarha, täynnä kukkaloistoa; ruusuja ja muita kukkia. Taatelipalmukin kukkii, se on jännittävän näköinen.



Tiranan keskustaa











Taatelipalmu kukkii



Albanian lipussa komeilee kaksipäinen kotka




          Skanderbegin ratsastajapatsas






Pyramidin muotoinen bunkkeri


Hotellia vastapäätä on kunnostettu bunkkeri




Ja arvatkaa mitä muuta siellä puutarhassa on – no tietenkin ikioma pikku bunkkeri. Naapurissa näkyy olevan toinen lähes samanlainen ja saman kokoinen.








KRUJA

Aamulla odottaa aamiainen tuoreine mansikoineen, on aika jatkaa matkaa. Vuorossa on Kruja, idyllinen kylä vuoren kupeessa. Krujan suurin nähtävyys on  kansallissankari  Skanderbegin museo. Museo on muuten Hoxhan tyttären Pranveran suunnittelema. Tässä kylässä Skanderbeg valloitti Krujan linnan 1400-luvulla ja piti pintansa ottomaaneja vastaan 25 vuoden ajan. Skanderbegista on niin monta patsasta, kertomusta ja legendaa ettei tiedä miten tätä kaikkea tietoa suodattaisi.

Tiellä museoon on myytävänä kaikenlaista turistirihkamaa. Albanian symboli on siis kotka, sitä saisi ostaa istuvana tai lentoon lähdössä ja eri materiaaleista tehtynä. Hetken harkitsen kotkapatsasta puutarhassani, mutta hylkään kuitenkin ajatuksen vaikka halvalla  kotka mukaan lähtisikin.




Skanderbeg kaikessa komeudessaan




Skanderbegin päähine












DURRES



Seuraava kohde on Durres, satamakaupunki. Hellettä riittää, mutta mereltä käy navakka tuuli. Nähtävästi täällä on ollut ennenkin tuulista koska rannan palmut ovat peräti riepotellun näköisiä. Lounas nautitaan rantaravintolassa, alkupalaksi simpukoita, pääruoaksi kalaa. Sopii erinomaisesti tällaiseen satamakaupunkiin.

Nähtävyyksiäkin Durresissa löytyy, on hiljakkoin puoliksi esiin kaivettu amfiteatteri ja komea venetsialainen torni. Itse asiassa maan alla muhii kaikenlaisia historiallisia rakennuksia, mutta niiden esiin kaivaminen on vaikeaa koska talot jouduttaisiin purkamaan pois tieltä.

Sataman jatkeena ovat pitkät hiekkarannat ja kaupunki onkin suosittu rantaturistien keskuudessa. Me kuitenkin jatkamme matkaa ja saavumme Frieriin. Kaupunki vaikuttaa idylliseltä, täällä pitäisi yöpyä ja jatkaa aamulla Beratiin. Lähden etsimään shoppailumahdollisuuksia. Taskussa polttaa lentoasemalla vaihdettu 50 euroa paikallisena valuuttana, lekeinä. Kaikki tuntuu olevan puoli-ilmaista. Leipäkaupassa saan vaivoin kokoon 2 euron laskun.







Durresin ranta on tuulinen



Venetsialaiseen torniin on rakennettu ravintola









BERAT

Aamulla on Beratin vuoro. Berat on vanha idyllinen kaupunki joka on julistettu maailmanperintökohteeksi. Sitä kutsutaan tuhannen ja yhden ikkunan kaupungiksi, sillä taloihin on perinteisesti sijoitettu ikkunoita talon kaikille seinille. Tie sinne on haastavassa kunnossa mutta perille toki päästään. Kylän läpi virtaa Osum-joki ja sen vierellä kohoaa korkea vuori Spiragu. Paikallisopas haluaa näyttää meille kalliokaiverruksen. Ylhäällä kalliossa lukee valtaisin kirjaimin NEVER. Pioneerit ovat aikoinaan hakanneet kallion nimen ENVER, mutta kyläläiset ovat hieman peukaloineet tekstiä. Ylhäällä vuorella on linnoitus ja ikonimuseo. Museossa on Onufrin tuotantoa 1500-luvulta. Onufrin oli aikansa uranuurtaja, joka rohkeasti kulki omaa tietänsä, hänen mukaansa on saanut nimensä onufrinpunainen väri, sitä eivät muut ikonimaalarit käyttäneet.










Osum-joki ja Spiragu






Koululaiset retkeilivät linnakkeella. Kaikki pikkutytöt halusivat kuvaan.























Tien varrella lehmät laiduntavat, kanat nokkivat ja paimenet kuleksivat. Talot ovat kaksikerroksisia, katoilla komeilevat vesikanisterit. Ne ovat varavettä varten koska vedentulo on useissa paikoissa säännösteltyä. Useat talot ovat rakennusvaiheessa, omistaja on ehkä ulkomailla ansaitsemassa, jotta rakennusurakka voisi jatkua.












Elbasanin kautta tullaan Makedonian rajalle ja illaksi saavutaan Ohrid-järven rannalle lomahotelliin.

MAKEDONIA JA OHRID

Ohrid-järvi sijaitsee Albanian ja Makedonian rajalla, sinne olenkin aina halunnut päästä. Minulla kun on tuollaisia outoja täytyy-päästä-päähänpinttymiä.  Ohrid-järvi eli makedoniaksi Ohridsko Ezero on Euroopan vanhin järvi Balkanilla, sellaiset 5 miljoonaa vuotta vanha. Se on yli 30 km pitkä ja syvyyttäkin riittää 155-288 metrin akselilla.  Sekä Makedonialla että Albanialla on omat rantansa. Hotellimme on kuin neuvostoaikainen sanatorio, iltaamme ilahduttaa orkesteri joka ei volyymejä säästele ja italialainen turistiryhmä innostuu näyttämään kuka se pyörähtelee parhaiten tanssilattialla. Ranta on pimeä ja tuulinen, mustaan, vellovaan veteen menee vain yksi itsepäinen suomalainen. Hän on päättänyt uida Ohrid-järvessä ja toteuttaa päätöksensä.





                                                Ohrid-järvi aamuisessa auringonpaisteessa


  












Pyhän Kameon Johanneksen kirkko










Wisteria on kauneimmillaan toukokuussa




Tsaari Samuilin linnoitus









Aamulla tuuli on tyyntynyt ja järvi kimaltelee sinisenä aamuauringossa. Taustalla kohoavat  vuoret ujoina. Niin kaunista. Läheisessä Ohridin kaupungissa nousemme linnoituskukkulalle, sieltä on tsaari Samuilin linnoituksen rauniot ja rietysti mahtavat näköalat Ohrid-järvelle. Tutustumme myös Pyhän Klementinuksen ikonikirkkoon ja mitä ihmettä – täälläkin on amfiteatteri. Laskeudumme jälleen alas ihaillen järveä ja sen rantoja.  Rannan läheisyydestä löytyy kaunis kirkko, Pyhän Kaneon Johanneksen kirkko 1200-luvulta. Aurinko paahtaa jo kuumasti ja wisteria kukkii jo näin toukokuussa.

Ohridia väitetään kyrillisten aakkosten syntypaikaksi. Kyrilliset aakkoset suunnittelivat  pappisveljekset Kyrillos ja Methodios jotka  oli kutsuttu Bysantista tätä nimenomaista tehtävää varten. Tämä kirkkoslaavi levisi sittemmin Bulgariaan ja Venäjälle.

Illaksi on tarkoitus ehtiä Skopjeen ja ehdimmekin. Tie kulkee Strasan, Costlivarin ja Tetovon kautta Vardar-jokea seuraillen. Tie on nimeltään Äiti Teresan moottoritie. Majoitumme Holiday Inn-hotelliin ja kävelemme läheiseen hotelliin. Viereisessä puistossa alkaa mielenosoitus. Paikallisoppaamme päättää mennä mukaan seuraamaan tilannetta, minä kierrän hotellille varmuuden vuoksi toista kautta.

SKOPJE

Skopje on Makedonian suurin kaupunki ja sen pääkaupunki. Asukasluku on puolisen miljoonaa. Mitä nähtävää on Skopjessa? Patsaita, patsaita ja jälleen patsaita. Patsaat ovat suuria ja näyttäviä, aiheet on otettu kreikkalaisesta mytologiasta ja kulttuurihistoriasta.  Kaupungin hallitus on perustanut Skopje 2014-projektin jonka puitteissa Skopjea koristellaan patsailla 200 miljoonan euron arvosta. No, Makedonialla tuntuu olevan vähän kiistaa Kreikan kanssa maan nimestä  kuin myös kulttuurihistoriasta. Makedoniahan on Kreikan maakunnan nimi ja maiden rajat ovat vaihdelleet historian saatossa.  Kreikkalaiset haluavat, että maata kutsutaan nimellä Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia. Maan lipun makedonialaiset ovat jo joutuneet vaihtamaan, entinen Verginan  aurinkokuvio oli sama minkä kreikkalaiset olivat löytäneet antiikin makedonialaisen kuninkaan haudasta.

Ja kuka omistaa helleeniset tarustot, makedonialaisten mielestä ne ovat heidän historiaansa ja omaisuuttaan, kreikkalaisten mielestä ne kuuluvat vain Kreikalle. Sen todisteeksi, että makedonialaisilla on oikeus historiaan, kaupunkiin nousee patsas toisensa jälkeen. Tämä kallis patsasprojekti jakaa kaupungin kansalaisetkin kahteen leiriin.

Aamulla on aika tutustua kaupunkiin.  Tästäkin kaupungista löytyy linnoitus – Kale-linnoitus,  josta sitten laskeuduimme alaspäin kohden basaarialuetta. Kaupungin nähtävyyksiä vanhemmasta päästä on kaunis kivisilta 1400-luvulta.  Sen takana on taidemuseo, joka on uusi, mutta  rakennettu antiikin mallin mukaisesti. Äiti Teresa oli Makedonian albaani, joka  syntyi Makedonia-aukiolla sijainneessa mökissä.  Mökkiä ei enää ole, mutta äiti Teresalle on rakennettu muistotalo. Äiti Teresa (1910-1997), oikealta nimeltään Agnes Bojaxhiu, näyttää valokuvissa pieneltä ja hentoiselta. Eipä hänen vartensa tainnut ylittää 150 senttiä. Suuri nainen pienessä kuoressa.

Kävelykadun toisessa päässä on vanha rautatieasema. Skopjea koetteli maanjäristys vuonna 1963 ja rautatieaseman fasadi tuhoutui niin, että kello jäi ainaisesti näyttämään järistyksen alkamisaikaa 5.17. Nykyään rautatieasema toimii museona.






Aleksanteri Suuren patsas

















Vanha rautatieasema









Kamennij most







Äiti Teresa sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1979












Iltapäivällä matka jatkuu kohti Kosovoa.


KOSOVO

Määränpäänä on Kosovon pääkaupunki Pristina jonne saavummekin iltasella ja majoitumme paikalliseen Holiday Inn-hotelliin.  Kosovo on viimeisin eurooppalainen itsenäistynyt valtio. Se julistautui   itsenäiseksi vuonna 2008 rajujen  kiistojen jälkeen. Suomikin tunnusti Kosovon, mutta Serbia, entinen emämaa ei. 
On sovittu tapaaminen Etnografiseen museoon ja kävelemmekin sinne hanhenmarssia koska museo on jo suljettu, mutta museonjohtaja on kuitenkin luvannut esitellä sitä meille. Paikka onkin sympaattinen, kaksikerroksinen vanha puutalo.

Sitten vaeltelemme kaupungilla. Huomiotani kiinnittää seinä missä valokuvia. Ne esittävät sodan aikana kadonneita. Toivo elää vielä, josko löytyisivät jostakin. Itse kaupungista ei ehdi nähdä kuin pienen osan koska päivän ateriat ovat jääneet vähiin ja matka jatkuu kohden paikallista illallisravintolaa.



                                                      Etnografinen museo





Pristinan keskustaa






Täältäkin löytyy äiti Teresan muistopatsas













Prizren

Seuraavan päivän pysähdyspaikka on idyllinen Prizrenin kaupunki. Serbien ja albaanien kiistan  aikana tämä paikka oli pommitusten kohteena, mutta nyt on rauha palannut idylliseen, pieneen kaupunkiin. Keskellä kaupunkia kohisee koski ja sen ympärille on pystytetty markkinat. Joen rannalla saamme seurata paikallisia kansantanssiesityksiä ja nauttia kansanmusiikista.









Kaupungin moskeija


Albaanit ovat tavallisesti islaminuskoisia, mutta uskonnon harjoittaminen  on aika vapaata, sääntöjä ei tarvitse noudattaa orjallisesti. Serbit sen sijaan ovat useimmiten ortodokseja. Siksi maassa näkyy ortodoksisia kirkkoja ja moskeijoja rinnakkain.







Prizrenin kaunis silta - samantapaisia kivisiltoja löytyy muualtakin







Paikallisia tuotteita tarjolla









Kosovolaiset ovat ylpeitä kansallispuvuistaan











Oppaamme Nela kertoo, että koko heidän perheensä joutui pakenemaan Kosovosta serbien ja albaanien selkkauksen aikana. Albaniassa he asuivat 3 kuukautta. Sinne he matkasivat traktorin lavalla keskellä talvea. Silloin ei vielä ollut Albaniaan johtavaa moottoritietä tunneleineen ja matka vuorten yli kesti 10 tuntia. Kun he saapuivat takaisin Kosovoon oli heidän talonsa poltettu. Tämä tapahtui  vuonna 1999.
Albanialaiset olivat köyhiä, mutta majoittivat pakolaiset kotiinsa ja ruokkivat heitä.

Illaksi saavumme jälleen Tiranaan samaan Rogner-hotelliin missä asuimme ensimmäisen yön. Ympyrä sulkeutuu.

Olin vaihtanut lentokentällä sen ennen mainitun 50 euroa, mutta kulutus on ollut tosi vähäistä. Rahaa vaan riittää ja riittää. Lähden kaupungille ostoksille. Merkkivaateputiikkeja kyllä löytyy merkkivaatteiden hintaan, mutta paikalliset tuotteet  kiinnostaisivat enemmän. Lopulta päädyn ostamaan evästä itselleni, Paikalliset kirsikat näyttävät hyvältä ulkomyyntipöydässä, hintalappu kertoo hinnan olevan 300 lekiä. Siis miltä määrältä 100g? ½ kg? Myyjä lappaa kirsikoita muovikassiin
ja katsoo välillä minua kysyvästi.

-         No, kolmella sadalla

Yllätys, yllätys, kahdella eurolla siis muovikassillinen kirsikoita. En enää kehtaa purkaakaan kauppaa. Siinä ovat nyt siis Suomen tuliaiset.

Ja maistuvathan ne kirsikat sitten koleassa toukokuisessa Suomessakin.






Kuljettu reitti kolmessa valtiossa




tiistai 1. joulukuuta 2015

Pyrähdyksellä keväisessä Varsovassa - Kuninkaantie



PYRÄHDYS VARSOVAAN




Huhtikuussa teemme tädin kanssa neljän päivän kevätretken Varsovaan. Krakovaan olemme aikaisemmin tutustuneet, mutta Varsova on jäänyt vieraammaksi, joten ohjelmaa riittää  runsaasti jokaiselle päivälle.



Varsova huhtikuussa 2015.  Aurinkoinen vaikkakin viileä aamu, toivottavasti ilma lämpiää iltaa kohden, niin ainakin säätiedotus lupaa. Olemme edellisenä päivänä kolunneet Vanhaa kaupunkia eli Stare Miastoa, tänään aiomme katsoa Kuninkaantien nähtävyyksiä. Kuninkaantie, Trakt Królewski on nimitys eri nimisistä, etelään kulkevista kaduista. Reitti alkaa Kuninkaanlinnasta, Vanhasta kaupungista ja on alussa nimeltään Krakowskie Przedmiescie.





Kaunis, keväinen päivä. Retkemme on alkamassa



Aloitamme reippaalla parin kilometrin hanhenmarssilla Vanhaan kaupunkiin. Täti on leikannut sanomalehdestä artikkelin Kuninkaantiestä ja sen ohjeiden mukaisesti aiomme kävellä niin pitkälle kuin ehdimme ja jaksamme, koko reitti on yli neljän kilometrin mittainen. Nimensä tämä reitti on saanut siitä, että se on alku tielle joka johti Varsovasta Krakovaan ja jota pitkin  kuninkaat siis ahkerasti kulkivat. Krakova oli Puolan pääkaupunki vuoteen 1595 asti kunnes Varsova vei sen paikan. Lähellä Varsovaa sijaitsevat myös kuninkaitten rakennuttamat kesäpalatsit Łazienki ja Wilanóv.

Aloitamme kuninkaanlinnasta. Meidän piti tulla tänne jo edellisenä päivänä, mutta linna suljettiin jo kolmelta, nyt olemme paikalla heti kymmeneltä kun ovet avataan. Tosin yön aikana kaikki on muuttunut, emme pääsekään sisään pääportista, ensin on kierrettävä linna ja ostettava liput toiselta puolelta, sitten on taas käveltävä takaisin jotta pääsisimme sisäänkäynnille. Pihalle pystytetään jotain valtavaa koroketta, se on esiintymislava jolla esitetään kesällä konsertteja ja teatteriesityksiä.

Linna on suorakulmion muotoinen, on helppoa kävellä huoneesta huoneeseen, eksymään ei pääse.  Alkuperäinen linna oli 1200-luvulta, se oli Masovian ruhtinaiden rakennuttama.  Myöhemmin  siinä asuivat vaaleilla valitut kuninkaat ja linna oli hallituselinten käytössä kunnes venäläiset tekivät siitä kasarmin Puolan jaon jälkeen  1830-luvulla.  Linna oli asuttu toiseen  maailmansotaan asti, sodan aikana natsit  tuhosivat linnan niin, että jäljellä oli vain kasa tiiliä. Huonekalut ja taideaarteet vietiin Saksaan. Vasta 1970-80-luvuilla linna rakennettiin uudestaan suurella rahalla tarkaksi kopioksi entisestä. Sisältä löytyy mm. valtaistuinsali, kuninkaan työhuone- ja pukeutumishuone sekä kappeli.
Linnan piirustuksia ei tosin ollut jäljellä, siksi suurena apuna olivat  Bellotton maalaukset. Kultaa ei todellakaan  säästelty linnaa sisustettaessa ja barokkihuonekalujakin  löytyi kiitettävästi, osa oli säilytettävänä museoissa, osa tuotiin takaisin Saksasta ja Venäjältä.





Varsovan tuhottu  kuninkaanlinna rakennettiin uudestaan vasta 1900-luvun lopussa






Kuninkaanlinnan loistoa


Seuraava etappimme on 1400-luvulta oleva Pyhän Annan kirkko, valkeaksi kalkittu, romaanista tyyliä. Edustalla kykkii lanttia anova äiti lapsineen. Hän väläyttää anovan hymyn. 
Kirkkoa mielenkiintoisempi on kuitenkin sen yhteydessä oleva Taras Widokowyn näköalatorni, jonne päätämme kiivetä lyhyen  harkinnan jälkeen. Hissiä ei ole ja 149 askelmaa pistää reidet maitohapoille. Näköalat ovat mukavat, kannatti todellakin sijoittaa  viisi  zlotyä  tähän nähtävyyteen. Tornista näkyy stadion ja joen toisella puolella sijaitseva Pragan alue, lisäksi täältä näkee paljon paremmin  koko vanhan kaupungin alueen.  Linnan vieressä oleva 22 metriä korkea Sigismundin pylväs näyttää yllättävän pieneltä. Tämä kuningas on tuttu Suomenkin historiasta, olihan hän Juhana-herttuan ja Katariina Jagellonican poika. Ainakin turkulaiset muistavat, että tämä pariskunta asui aikanaan Turun linnassa. Alas tullessa kinaamme askelmien määrästä, mutta sitten huomaamme, että täti on laskenut myös porrastasanteet mukaan.

Toria hallitsee komea Sigismundin pylväs.

Matkamme jatkuu. Kolmas etappi on hotelli Bristol. Tämä hotelli olisikin ollut oiva majoituspaikka, keskellä kaikkea. Livreepukuinen vahtimestari seisoo ovella valmiina toivottamaan sisääntulijat tervetulleiksi. Miksi emme asu täällä? Täällä ovat asuneet niin Picasso kuin Nixonkin. Yö kahden hengen huoneessa maksaa 417 euroa, de luxe- sviitissä 1658 euroa – ehkä tämä on se syy.



Ohitamme presidentinlinnan. Täällä Sauli ja Jenni vierailivat edellisviikolla. Täti kauhistelee, että taisipa Saulilla olla kiireinen päivä kun aamulla tapasi Merkelin ja illalla jo Puolan presidentin, Komorowskin. Linnaa vartioivat komeat kivileijonat ja pari suurta kukkaseppelettä nojaa seinää vasten, jätetäänköhän kaikki lahjaseppeleet ulos? Vartija kävelee edestakaisin ja tuijottelee karskisti takaisin ohikulkijoita.







 Kuikuilemme jo karttaa, seuraavaksi pitäisi olla puisto ja sen reunassa yliopisto. Yliopistorakennuksia onkin monta ripoteltuna puitten ja nurmikon katveeseen. Kulkuväylän yläpuolella on takorautaportti mihin on taottu ”Universitet”. Tämän pitäisi olla Puolan suurin yliopisto, yli 60 000 opiskelijaa talloo sen lattioita.





Yliopisto sijaitsee hienolla paikalla keskellä historiallista, vanhaa kaupunkia





Nyt opasartikkelimme mukaan vasemmalla puolella pitäisi olla Chopinin museo, sitä ei kuitenkaan löydy. Harhaudumme parin korttelin päähän ja kyselemme tietä ohikulkijoilta. Saammekin informaatiota niin, että pystymme suuntaamaan oikeaan suuntaan ja löydämme sitten jo opaskyltinkin, mutta olemme kuitenkin  kaukana museosta.
Bongaamme välillä muuta, nimittäin Kopernikuksen patsaan. Krakowskie Przedmiešcie-kadun alussa Nikolaus Kopernikus tai oikeastaan Mikolaj Kopernik istuu penkillään Tiedeakatemian edessä mietteliäänä tuijottaen kädessään olevaa aurinkokunnan pienoismallia, lieneekö miettimässä avaruuden suuruutta.



Kopernikus mietteliäänä - pitänevätkö laskelmat paikkansa?

 Täti muistuttaa, että hänen miehellään on oma, hänen mukaansa nimetty asteroidi kiertämässä avaruudessa Saturnuksen ja Marsin välissä. Siellä se perunanmuotoinen asteroidi kiertää, paljaalla silmällä emme sitä pysty erottamaan, emmekä edes kaukoputkella. Sen liikerata ja muoto on vain paperilla laskettu. Minä taas muistelen kuulleeni, että sodan aikana natsit lisäsivät patsaan eteen kyltin jossa ilmoitettiin Kopernikuksen olleen saksalainen. Enää ei tällaista kylttiä kuitenkaan näkynyt.


Kun ei Chopinin museota löydy niin mielimme löytää edes Chopinin sydämen. Se on perimätiedon mukaan haudattu Pyhän ristin kirkon pystypilariin. Astumme sisään hämärään kirkkosaliin, jossa ihmiset istuvat hartaina rukoukseen syventyneinä. Kierrämme hitaasti koko kirkkosalin etsien sydäntä, jonka vihdoin löydämmekin läheltä sisäänkäyntiä. Pilarissa on komea muistokirjoitus ja sen alla on ruusuista muotoiltu suuri sydän.
Kuitenkin tuntuu jotenkin makaaberilta ajatella, että sydän on irrotettu ruumiista ja piilotettu pilariin. Perimätiedon mukaan tämä määräys oli Chopinin testamentissa. Hänen ruumiinsa tuli haudata Pariisiin, mutta sydän Varsovaan. Näin sitten tehtiin.


Pyhän ristin kirkko ulkopuolelta








Vastaan tulee Kahvila Blikle. Sisään. Tämä on se vanha 1800-luvulta asti toiminut kahvila jossa Mannerheim tapasi juoda kahvia aamuisin Varsovan komennuksensa aikoihin 1909-14. Kyytipojaksi hän söi aina Bazki- hillomunkin. Hillomunkkeja on kahvilassa erilaisin päällystein, valitsemme pölysokerilla kuorrutetun munkin. Maistelemme. Näiden pitäisi olla herkullisempia kuin muut munkit. Saman näköisiä munkkeja myydään muissakin kahviloissa, en huomaa muuta eroa kuin sen, että nämä ovat pienempiä kuin muualla.



Maailmankuulut munkit näyttävät tuiki vaatimattomilta



Kun olemme lepuuttaneet jalkojamme tässä kulttuurikahvilassa saamme uutta puhtia Chopin-museon etsimiseen. Ja helposti museo sitten löytyykin Tamka-kadulta. Ohjeessamme se vain on väärin sijoitettu.
Frédéric Chopin (1810-1849) oli koko ikänsä ahkera matkailija. Hän konsertoi mm. Ranskassa, Itävallassa ja Saksassa. 1829 hän joutui kokonaan jättämään Puolan ja eli poliittisena pakolaisena Pariisissa kuolemaansa asti. Välillä hän kuitenkin oleskeli pitkiä aikoja eri puolella Eurooppaa, ehkäpä syynä oli hänen heikko terveytensä. Chopin kuolikin jo nuorella iällä, 39-vuotiaana tuberkuloosiin.



Sympaattinen Chopin-museo oli hieman hankala löytää



Katselemme opasleikettämme. Tärkeimmät nähtävyydet on nyt ohitettu. Nowij Swiat päättyy liikenneympyrään mitä koristaa suunnaton tekopalmu -  lahja Israelilta. Voisimme jatkaa vielä Wilanówin kartanoon asti, mutta sinne pääsemiseksi täytyisi käyttää junaa tai bussia. Nopean neuvonpidon jälkeen päätös on yksimielinen, käännymme oikealla olevalle kävelykadulle ja päätämme mennä myöhäiselle lounaalle. Ehkä jatkamme Kuninkaantietä seuraavana päivänä – ehkä emme. Lomalla kaikki tehdään mielialan ja sään mukaan.