Neptunuksen luola

NEPTUNUKSEN LUOLAN UUMENISSA

Sardinianmatkallamme meitä houkutteli Neptunuksen luola, Grotta di Nettuno. Se sijaitsee aivan Capo Caccia-niemen kärjessä ja on kaikkien turistien ja paikallistenkin himoitsema kohde.
Tälle niemelle on autotie, Algherosta on noin 24 km kuulemma kaunista tietä niemen kärkeen. Niemen kärjessä on majakka, joka näkyy hyvin Algheron kaupunkiin. Majakan läheltä lähtevät portaat joita pitäisi olla 656, ne laskeutuvat alas luolaan. 
Luolan ihasteluun voi yhdistää myös merimatkan, tämä oli meidän valintamme.
Risteilyalukset lähtevät Algheron venesatamasta, yrittäjiä on monta, me ostimme risteilymme Antoniolta koska Antonio on mukava mies, eikä vähiten siksi, että hän antoi meille perhealennuksen (3 aikuista ja 3 lasta 50€).
Hinnat: 15€ aikuinen, 7,50 lapsi
Saimme nauttia kolmen vartin merimatkasta, aurinko pureutui kannella ihoon, mutta leppeä tuuli teki olosta auvoisen. Laivalta sai ostaa juotavia ja pikkupurtavaa, Antonio taiteili tyttösille rannekoruja ajankuluksi ja lasten iloksi. Capo Caccia lähestyi, äkkijyrkät kallioseinät tulivat lähemmäksi ja lähemmäksi.

Sitten oltiinkin jo perillä. Pyörähdimme vielä katsomassa vieressä olevaa Isola di Foradadan kalliosaarta  ja sitten pääsimmekin luolan suuaukolle. Vain yksi alus kerrallaan pääsi purkamaan tai lastaamaan, sen jälkeen ne siirtyivät lähistölle odottelemaan kunnes asiakkaat olivat tehneet luolakierroksensa.

Miten vesi voikin olla niin ihanan turkoosia ja kirkasta. Alueella on kuulemma kaksi muutakin luolaa, mutta ne eivät ole avoinna vierailijoille. Täältä löytyy myös vedenalaisia luolia sukeltajien käyttöön.

Luolan suuaukko, oikealta lähtevät portaat ylös majakalle. Luola löydettiin 1700-luvulla ja siihen aikaan luolaan pääsi ainoastaan vesitse. 1800-luvulla kuninkaalliset tapasivat vierailla luolissa, siihen aikaan luolia valaisivat vain kynttilät. Opas kertoi, että portaat rakennettiin luolan ulkoseinään 1954.

Päästiin sitten vuorollamme luolaan, sinne oli erillinen 13 euron pääsymaksu. Italialainen oppaamme  kertoi luolasta italiaksi ja englanniksi. Polku jota kuljetaan on neljän kilometri>n pituinen, turistit pääsevät kuitenkin vain noin puolen kilometrin etäisyydelle. Normaalipituinen mahtuu kulkemaan suorana, vain jossain kohdin sai varoa päätään. Polku oli kohtuullisesti valaistu, siten että luolien lumo kuitenkin säilyi. Rattaat täytyi jättää paattiin, joten pikkulapsia täytyy kantaa jolleivat he osaa itse vielä kävellä. Meidän 2-vuotiaamme selvitti reitin hienosti.

Äkkiä eteemme avautui maanalainen järvi. Ihmiset haukkoivat henkeään ihastuksesta, niin mekin. Järvellä on nimikin, Lamarmora-järvi, se on kuulemma sata metriä pitkä ja näin ollen Euroopan suurin suolavesijärvi. Seinässä oli tummempia jälkiä, meren pinta oli 4 metriä ylempänä 125.000 vuotta sitten jääkausien välissä. 

Tippukivimuodostelmat muodostuvat vähitellen tuhansien vuosien aikana kun kalkkipitoinen vesi tihkuupikkuhiljaa kalliosta. Katosta riippuvat puikot kasvavat alaspäin, ne ovat nimeltään stalaktiitteja. Maasta ylöspäin nousevat pylväät ovat nimeltään stalagmiitteja. Suurin näkemämme oli 33 metrin korkuinen ja leveyskin oli mahtava. Nämä muodostelmat ovat syntyneet 135-65 miljoona vuotta sitten. Aika karkea arvio.

Näitä luolia on käytetty myös elokuvien filmauspaikkoina. Sinivihertävät sävyt näyttävätkin varmasti upeilta filmillä.

    

Easy piece of cake kun veneessä on nostosilta.

Kierroksemme oli ohi, viimeiset valokuvat otettu ja veneemme jo odottelikin meitä. Aika nonstoppia tämä oli, mutta toimi kuitenkin, heinäkuu on kuitenkin parhainta sesonkia ja ilmakin oli mitä mainioin. Tuulellahan tänne ei veneellä olekaan tulemista, länsituulella aallot lyövät kuulemma suoraan sisään luolan suuaukosta.

Kolme varttia merimatkanautintoa ja oltiin taas Algheron satamassa. Nuorin nukahti joten saimme rauhassa keskittyä mahtaviin maisemiin. Retkeen kului vajaa kolme tuntia, mikä oli juuri sopiva aika, mutta jälkipuinti jatkui pitkälle iltaan.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Instagramissa

Alghero

Minimalistista matkailua Algherossa


Sardinia oli minulle vielä viikko sitten täysin tutkimatonta aluetta, nyt on kuitenkin Sardiniakin korkattu, sillä lomailimme  Algherossa  koko suurperheen voimin, mukana oli kolme aikuista ja kolme lasta, iältään 8-, 6- ja 2-vuotiaat.

Uskon, että on olemassa lapsia jotka kolmevuotiaina patikoivat reippaasti viisi kilometriä polutonta jänkää ja että on olemassa lapsia jotka rakastavat sushia ja haineviä, rouskuttavat riemulla kuorrutettuja heinäsirkkoja ja juovat palan painikkeeksi kamelinmaitoa. He ovat ennen kouluikää vierailleet jo 40 maassa ja osaavat luonnnollisesti ulkoa maiden liput ja pääkaupungit. Olen kuullut kerrottavan heistä ja uskon joka sanan. Mutta, sitten on niitä muitakin lapsia, niitä jotka kulkevat kilometrin helteessä ainoastaan jäätelön voimalla, niitä jotka eivät aina muista missä maassa edes ovat eivätkä jaksa kiertää ainoatakaan tylsää nähtävyyttä vaan  haluaisivat mieluummin vain polskia uima-altaassa, syödä pizzaa lounaaksi ja  istua hotellihuoneessa katsomassa videoita.

Valitettavasti minusta tuntuu, että meidän perheemme lapset kallistuvat vähän tähän jälkimmäiseen suuntaan. Siksi toteutimme lomallamme minimalistista matkailua. Tässä matkailumuodossa kartetaan kaikenlaista ylimittavaa suorittamista jotta vältettäisiin lapsiperheen pahimmat rasitteet; väsymyskiukku, nälkäkiukku ja sisaruskateudesta kumpuava vääryydenkärsimiskiukku.

Minimalistista matkailua voi harrastaa jo lennoista lähtien. Ensinnäkin on valittava lomakohde joka on tarpeeksi lähellä. Sardiniaan on suora lento, peukkua tälle seikalle ja lentoaika vain kolme ja puoli tuntia. Kelpaa.
Lennolta ei saa unohtaa  terveellisiä eväitä,  jotka pitävät lapset pienessä puuhassa . Parasta evästä ovat tietysti pussit jotka sisältävät lentoherkkuja. Askarteluvälineetkin ovat tarpeen, ne jaksavat kiinnostaa jonkin aikaa ja pienimmille on ladattava muutama peli, vanhin syventyykin jo kirjaansa.

Sardiniassa majoitumme Algheroon. Se on keskisuuri kaupunki jossa asuu noin 40 000 asukasta, turistit majoittuvat kuitenkin lähinnä ranta-alueelle, niin mekin. Olemme varanneet lennot ja lomahuoneiston kuudelle. Yllätykseksemme huoneistokin seuraa matkamme teemaa, kutsummekin sitä all exclusive-hotelliksi koska kaikki mahdollinen ja mahdoton maksaa extraa niinkuin ilmastointi, saippua ja wc-paperi. Allasnäkymästä olemme kaikki maksaneet , se onkin aivan ehdoton, vain kuopus ei pysty siitä nauttimaan, hän kun ei ole kuin 90 cm pitkä. Eikä minun tarvitse varmaankaan mainita, että huoneiston siivouskin on minimaalista.

Ei lomaa ilman retkiä. mekin teemme retkiä, ne ovat -  totta kai - minimalistisia. Yksi niistä suuntautuu Lidon hiekkarannalle, sinne on 300 metrin matka ja se löytyy  sopivasti jäätelökioskin vierestä. Hiekkaranta on matala, saa kahlata aika pitkälle päästääkseen uimaan, mutta lapsia se ei haittaa, he leikkivät rantavedessä ja keräilevät simpukankuoria, pienin kaivaa maailman syvintä kuoppaa.



Ruokahalu kasvaa syödessä, seuraavaksi suuntaamme  paratiisirannalle jota on suositeltu. Rannan nimi on Maria Pian ranta tai pinjalehtoranta. Yli kilometrin matka on hikinen, se vaatii jo nestetankkauksen matkan varrella, mutta perillä kiitos seisoo, ranta on aivan ihana! Kirkas, täysin roskaton meri, valkoista hiekkaa, pinjapuitten varjo sitä haluavalle. Sirkat sirittävät - täydellistä! Kaiken kruunaa tietysti jäätelöbaari paluumatkalla.

Teemme myös retken vanhaan kaupunkiin. Kävelemme puolentoista kilometrin matkan koska matkan varrella on paljon katseltavaa ja kuopuksella on rattaat. Virhe! Päästyämme vanhan kaupungin portista, Porta a Terrasta sisään on heti etsittävä jäätelöbaari. Onneksi niitä riittää Italiassa. Huh, viime hetkellä,  retkemme voi jatkua. 

Kaupungissa on paljon katseltavaa, ohitamme kuitenkin kirkot ja museot, lapsia kiinnostavat eniten matkamuistomyymälät, eikä vähiten siksi, että he ovat saaneet lomarahaa. Nyt täytyy vain tarkkaan laskea miten sen parhaiten käyttäisi.
Vanhaa kaupunkia kiertää myös kaupunkijuna, myös hevosajelulle pääsisi. Hevosten kuumaa urakkaa on kevennetty sähköistetyillä kärryillä, peukutus sillekin.

Kaupunki on koristeltu vaaleanpunaisin pyörin ja vantein. Oletettavasti ne ovat olleet paikallaan ainakin toukokuusta asti, silloinhan oli Italian sadas ympäriajo Giro d'Italia. Tämä pyöräily alkaa nimenomaan Algherosta ja loppuu Milanoon.

Vaikka kaupungilla kiertely  on ihan mukavaa on syytä syödä lounasta ennenkuin nälkäkiukku  yllättää, onneksi täällä on monta ruokapaikkaa, myös käteviä voileipäbaareja joista voi ostaa valmiita herkullisia, italialaisia leipiä.


Lounaan valmistamme usein huoneistomme keittiössä, mutta iltaruokailuja voi jo kutsua retkiksi. Kauhean kauaksi emme turhaan lähde. Lähiravintolasta saa metripizzaa, se on lasten ehdoton suosikki. Rantaravintolassa voi ihailla mahtavaa auringonlaskua ja syödä esimerkiksi jättikatkarapuja tai italialaisia pastoja. 
Suosikiksi nousee kuitenkin meksikolainen ravintola Cantina Ranchera, eikä vähiten liekitettyjen fajitasiensa takia. Tosin 2-vuotias juoksisi  mieluummin  ympäri salia. Onneksi on  olemassa Ryhmä Hau jonka voi ladata puhelimeen. Kyllä vaan, Ryhmä Hau hiljentää lapsen kuin lapsen - ainakin ruokailun ajaksi.

Paras retkemme suuntautuu kuitenkin merelle, se kestää kolmisen tuntia ja keikkuu jo siis minimalististen retkien äärirajoilla. Retki  vie meidät Neptunuksen luolaan. Siitä enemmän seuraavassa postauksessa.

Kun lapsilta kysyy mikä on ollut parasta Sardiniassa, vastaavat he yhdestä suusta: uima-allas. Mikä ettei, onhan  siellä tullut vietettyä tuntikausia muiden lasten kanssa. Yhteistä kieltä ei olllut, mutta hauskaa oli siitä huolimatta. Sitä on mahtavaa muistella talvella.




Seuraa Fammon vaeltelua myös Instagramissa

Sopot

Retki Sopotiin

Kuvittele pitkä hiekkaranta jonka ympärille on kehittynyt alue hienostuneine  kahviloineen, houkuttelevine ravintoloineen, yökerhoineen, ylellisine hotelleineen, muotiputiikkeineen ja kylpylöineen. Paikka minne kaikki varakkaat puolalaiset suuntaavat kesälomallaan. Paikka minkä myös tuhannet turistit ovat löytäneet. Tämä paikka on Sopot Itämeren rannikolla.

Gdanskin matkallamme teimme päivämatkan tähän kylpyläkaupunkiin. Nopeimmin ja halvimmalla sinne olisi päässyt Gdanskista junalla. Noin puolessa tunnissa singahtaa tämän kahden kaupungin välisen matkan. Me kuitenkin halusimme nauttia merimatkasta ja valitsimme vesibussin. Matka maksoi 40 zlotya ja hinnalle tuli varmasti katetta merimaisemia ihaillessa ja baarin virvokkeita 
nauttiessa.

Vesibussimatka kestää noin tunnin ja alus rantautuu Euroopan pisimmälle puulaiturille, Mololle, se on nimittäin täydet 500 metriä pitkä. Laituri on alkujaan rakennettu jo 1900-luvun alussa, mutta huuhtoutunut mereen muutaman kerran ja rakennettu uudestaan. Tätä taustaa vasten on ehkä ymmärrettävää, että laiturille pääsee vain maksamalla 4 zlotyn pääsymaksun, meillä tämä maksu tosin sisältyi matkalippuun.

Ja hiekkarantaahan Sopotissa riittää. Rannalta voi vuokrata aurinkotuolin jos aikoo viihtyä kauemmin.

Ylellinen rantaelämä sisältää myös ylelliset klubit ja hotellit rannassa Muutaman korttelin päässä alkaa tosin normaali kaupunkielämä liikenteineen.

Sopotissa järjestetään myös vuosittain filmifestivaalit ja juuri nyt oli niiden aika. Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa mennä seuraamaan esityksiä koska olimme vain päiväretkellä.

Päivä kului nopeasti lounaan ja rantaelämän merkeissä ja illansuussa pääsimme taas merimatkalle ihastelemaan Itämeren ja Veikseljoen maisemia. Harvinaisen mahtava sää suosi matkaamme. Vesibussit ajavat myös Gdyniaan mikäli haluaa nähdä toisenkin puolalaisen satamakaupungin. Tällä kerralla se jäi kuitenkin meiltä näkemättä.

Seuraa Fammon levotonta vaeltelua myös Instagramissa.