sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Venezuela

ONKO VENEZUELASSA TURVALLISTA?





Tähän kirjoitukseen minua innosti Lähinnä kauempana-blogin Kati Niiles. Hän kertoi varaamastaan matkasta Venezuelaan, jonka sitten kuitenkin peruutti.http://www.lahinnakauempana.fi/2016/12/matka-joka-ei-koskaan-toteutunutkaan.html

Ostimme samanlaiset erityishuokeat liput vuonna 2011, emme tosin saaneet niitä Caracasiin vaan Bogotáan ja tämä vain siitä syystä, että Caracasin liput loppuivat suuren kysynnän vuoksi. Bogotánkin liput olivat vain 264 euron arvoisia, Lufthansalle oli sattunut virhe, mutta lisää rahaa meiltä ei milloinkaan karhuttu, joten sillä hinnalla mentiin. Kolumbian matkasta voit lukea tästä

Meitä jäi kuitenkin kaivertamaan Venezuela ja tilasimme sinne liput seuraavana vuonna. Ne eivät olleet aivan yhtä edulliset, mutta paljoa eivät nekään maksaneet.
Kun tutkimme erilaisia mahdollisuuksia Caracasissa ja ympäristössä törmäsimme kaikenlaisiin uhkakuviin. Jopa tien lentokentältä Caracasin sanottiin olevan ryöstöjen kohde, tarua tai totta tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että lennämme Caracasista suoraan Isla Margaritalle ja sieltä teemme kahden päivän retken Angel Fallsille. Näinpä tilasimmekin lennot Isla de Margaritalle, sieltä otimme RCI-majoituksen Hilton Venetur-hotellista. Angel Falls-lento ostettaisiin paikan päältä. 

Sitten tulikin matkapäivä. Pientä säätöä oli ilmassa koska paikallinen lentoyhtiö Avianca, jota aikaisemminkin olimme käyttäneet, oli veloittanut kahdesti lentolipuista Isla Margaritalle. Asiasta väännettiin kättä infotiskillä ja asia luvattiin siellä hoitaa.
Tungos oli aikamoinen, mutta oma kone löytyi ja lyhyen lennon jälkeen olimme Porlamarissa, Isla Margaritan suurimmassa kaupungissa.

Huomattiin, että hotellille piti ottaa taksi eikä valuutanvaihto enää toiminut. Tavallisesti valuutanvaihtajia pyörii lentokentillä, tosin joskus ne petkuttavat, joten en suosittele kenellekään muita kuin virallisia vaihtajia. Kysyin sitten parilta virka-asuiselta voisivatko he vaihtaa valuuttaa, tulos: menimme portaikkoon vaihtamaan.
Ette usko, mutta kurssi oli tosi edullinen, Venezuelassa on kaksi erilaista kurssia, se virallinen ja sitten se toinen, puolet edullisempi...

Seuraava pikku ongelma oli edessä hotellissa, tämä entinen valtionhotelli oli juuri muutettu Hilton Venetur-hotelliksi ja siellä oli siis niitä RCI-huoneistoja. Niissä kuuluu aina olla myös keittiö. Meille tarjottiin paria ahdasta, homeelle haisevaa  huonetta ilman keittiötä. Emme voineet hyväksyä. Kolmas löytyi parin puhelun jälkeen seuraavana aamuna. Upea kattohuoneisto suurella parvekkeella ja merinäköalalla, lähetti toi vielä korvaukseksi "kärsimyksistä" suuren vadillinen kakkuja. 
Ei kun pää pystyyn ja kohti uusia vastoinkäymisiä, seuraavana päivänä saimme tietää, että lento Angel Fallsiin oli täynnä emmekä mahtuneet mukaan, ei auttanut muu kuin varata paikat seuraavaksi viikoksi. Maksoimme ja asia oli hoidossa.
Nyt oli aikaa nauttia rantaelämästä. Hotellilla oli upeaa hiekkarantaa, mutta siellä ei uimareita näkynyt kuin satunnaisesti, rantavesi oli hieman roskaista (jotain levää tms.)mutta ympäri hotellialueen risteilivät erilaiset uima-altaat ja niiden väliset pitkät käytävät, suihkulähteet solisivat ja välillä löytyi vesiputouksia.



Myös iguaanit viihtyivät alueella. Aika isoja, 1/2-1-metrisiä veijareita. Välillä nekin pulahtivat veteen. Lienevätkö vaarallisia, vähän yritimme kartella kosketusyhteyttä, ovat kuulemma kuitenkin kasvissyöjiä.





Näköala parvekkeeltamme



Hotellialuetta




Tämä ranta on jo hotellin ulkopuolella, mutta aika autiota oli päivisin, joku paikallinen joskus kalasteli. Öisin ei nyt paljoa siellä kuleksittu.

Hotellialue oli suhteellisen laaja, muutama sata metriä hotellista oli alueen keskus, jossa suuri ostari. Sieltä löytyi myös paikallisia liikkeitä ja siellä olisi tehty kauneusoperaatioita. Tuskin pystyin kieltäytymään nenän muotoilusta tai pakaroiden kohotuksesta.
Täällä oli myös rahanvaihtotoimisto joka vaihtoi siihen edulliseen kurssiin.
Paikalliset viettivät aikaansa ostarilla. Konsepti oli tuttu muista maista, yläkerrassa oli ympyränmuotoinen ravintolaosasto mistä sai eri ketjujen eineitä ja etnisiä ruokia. Se oli helpoin lounaspaikka, joskus ruokailimme myös rahalla hotellissa, mutta itse asiassa siellä olisi pitänyt olla all inclusive-ranneke ja sellaista emme halunneet. 



Viikonloppuna oli myös Halloween-juhla


Ostarilla valmistauduttiin jouluun, tämä on vähän kauempana sijaitseva Sambil-ostoskeskus, sinne pääsi taksilla.

Vaihteluksi rantaelämälle ostimme jeeppiretken saaren ympäri. Matkaseuranamme oli pari brittiä. Kuljettaja ajelutti meitä  Valle del Espiritu Santossa, Asunciónissa, Boca de Riossa ja saaren läntisessä kärjessä Punta Arenas-nimeltään.


Asunciónin kukkuloilla sijaitsee vanha 1600-luvulla rakennettu linnoitus Castillo de Santa Rosa. Täällä pidettiin 1800-luvulla vangittuna itsenäisyyssodan sankaria Luisa Cacéresde Arismendea





Basilica Virgen de Valle




Välillä kuljettaja ajoi hiekkakuopalle ja huvitti meitä yrittämällä ajaa kohtisuoria hiekkadyynejä ylös. Oli varmaan kivaa kun muijat kiljuivat. Kuljettaja kirjoitti vielä karttaanikin, että muista nyt, että täällä teimme 4x4 jeepillä vähän hauskutusta.

Myös La restingan kansallispuistossa käväistiin ihmettelemässä mangrovemetsiä



Flamingojakin löytyi
Tämä kokopäiväretki loppui kaktusmetsään. Kaktukset olivatkin aivan mahtavan kokoisia




Asunción on saaren pääkaupunki, mutta Porlamar on saaren ylivoimaisesti suurin kaupunki 130.000 asukkaallaan. Siellä emme saarikierroksella olleet joten lähdimme sinne taksilla seuraavana päivänä. Kuljettaja jätti meidät keskustaan ja oli vähän huolissaan.
Pärjäättekö nyt varmasti? Pysykää sitten keskustassa!

Siellä sitten palloilimme sen päivän katsellen nähtävyyksiä. Kävimme esimerkiksi taidemuseossa Francisco Narvaez Riveran näyttelyssä ja nautimme kävelykadun tunnelmasta. Me olimme yhtä suuri nähtävyys paikallisille kuin paikalliset meille. Ihmiset olivat kuitenkin hyvinkin auttavaisia ja ystävällisiä.





Sitten koitti kotiinlähdön aika ja etsimme taksia ja löysimmekin parin korttelin päästä. Kuskipa äityi meitä nuhtelemaan:
Mitä te teette näin kaukana!
Peligro, peligro! Vaarallista!
No hyvinhän meistä tyhmistä blondeista huolehdittiin.

Tuli sitten aika lähteä Angels Fallsiin ja matkatoimistolla oli meille huonoja uutisia: Nyt oli otettu suurempi lentokone, koska kone edellisellä viikolla oli täynnä. Tähän koneeseen ei ollut tarpeeksi matkustajia ja matka peruuntui. VOI EIIII!
Pettymys oli raskas kantaa, tiedossa olisi ollut vesiputous ja alkuasukasheimoon tutustumista viidakossa. Siellä olisi myös yövytty. Aina ei voi voittaa.
Hotellimme matkatoimistosta saatavat Isla Margaritan retket olivat harvat, saari on vain 78 km pitkä ja n. 20 km leveä, päänähtävyydet oli jo koettu. Päätimme ostaa biitsiretken, kävimme seitsemällä suosituimmalla rannalla. Olihan se vaihtelua, koska varsinaista rantaelämää emme olleet paljoakaan harrastaneet.



Ensimmäinen ranta oli pikku pettymys. Se oli kuuluisa valkohiekkainen ranta, Playa Paradiso, valitettavasti se oli jäänyt sataman puristuksiin. Odottelimme kauhulla seuraavaa rantaa.




No, pidot senkun paranivat. Muita biitsejä olivat mm. Playa El Jaque, vähäaaltoinen ja lapsille sopiva ja suosikkini Playa El Aqua sekä pohjoisrannalla Playa Caribe ja Playa Parguito. Täällä oli nyt sitä varsinaista rantaelämää mitä meidän hotellirannaltamme oli turhaa etsiä.






 Ei sen hiekan valkoista tarvitse olla, kunhan sitä on



Ihan pakollinen kuva rantabaarista


Yllättävä parvi pelikaaneja


Loppuviikolla alkoi hotellissamme latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen elokuvaviikko, toisin sanoen espanjankielisiä filmejä, mutta toki mielenkiintoisia vaikka välillä tunsi itsensä ummikoksi.Yksitoista päivää oli kulunut ja suuntasimme maanantaiaamuna taas lentokentälle, ensin lento Caracasiin, sitten Frankfurtin kautta Helsinkiin ja sieltä 4 tunnin bussimatka kotiin. Kaikki sujui hyvin, vuorokausi uuvuttavaa matkantekoa, mutta sitähän se aina on.


Sitten siihen turvallisuuteen. Onko Venezuelassa turvallista? 
Me emme osanneet olla erityisen huolissamme, kävelimme kylällä jalkaisin, pidemmät matkat ajoimme taksilla. Missään emme tunteneet itseämme uhatuiksi tai tunteneet olevamme vaarassa. Paikalliset olivat avuliaita joskin uteliaita. Tuskinpa Venezuela kuitenkaan komeilee kymmenen turvallisimman maan kärjessä, siitä puhuvat ryöstötilastot karua kieltään. Ikävä tosiasia on, että samaisen vuoden -12 tammikuussa iso joukko brasilialaisia turisteja oli joutunut aseellisen ryöstön kohteeksi omassa hotellissaan. (tätä emme onneksi tienneet) Seuraavana vuonna ryöstettiin ja tapettiin hollantilainen merimies laivallaan. Vuonna -14 ryöstettiin ja tapettiin saksalainen turisti Sambilin ostoskeskuksessa kun hän oli käymässä maissa risteilyalukselta.
Mitä tämän jälkeen? Ei ole tietoa, mutta asiat ovat huonontuneet Venezuelassa, raha on menettänyt arvoaan, ruoasta on pula, kaikki hinnat ovat nousseet rajusti. Esimerkkinä mainittakoon bensiini joka ennen oli melkein ilmaista, Venezuelahan on öljyvaltio.

Forminin uusin tiedoite: Isla de Margaritan saarella on tapahtunut useita vakavia ryöstöjä. Ryöstön vastustus voi johtaa uhrin ampumiseen. Syrjäisillä rannoilla ja paikoilla liikkumista tulee välttää eikä rannoilla tule oleskella pimeään aikaan. 

Venezuelan rannikkovesillä liikkuu merirosvoja. Lisäksi varoitetaan huumeista, valepoliiseista, rahanvaihtajista jne.


Enää ei myöskään suomalainen matkatoimisto  tee saarelle matkoja kuten aikaisemmin. Ikävää, että ryöstöt ovat aseellisia eikä kovia otteita kaihdeta. Me emme olleet vaaratilanteissa, ihmiset olivat ystävällisiä ja avuliaita, mutta nykytilanteesta en menisi sanomaan mitään.
Menisinkö uudestaan Venezuelaan? Enpä taida, johan se paikka on nähty.

Entä ne Aviancan kahdesti veloitetut lennot? Ei, lentoyhtiö ei koskaan palauttanut rahojamme, saimme ne sitten lopulta takaisin luottoyhtiöltä.

14 kommenttia:

  1. Venetsuela taitaa tosiaan olla tätä nykyä sellainen kohde, johon ei ihan heti uskaltaisi lähteä, niin paljon olen kuullut sen vaarallisuudesta. Olette käyneet vielä hyvään aikaan, ihania kuvia olet ottanut, ja matkakertomus oli kiva lukea. Toivottavasti Venetsuelan turvallisuustilanne vielä korjaantuu, ja valtio pääsee taas jaloilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Aivan, ajat olivat paremmat vielä 2012. Mutta kait ne olot sielläkin taas joskus paranevat. Sitä odotellessa.

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoista lukea reissusta - te teitte sen, mikä meiltä jäi väliin. Kiva, että sain olla inspiraationa tälle jutulle. Pitääkin seuraavaksi lukea Kolumbian kokemuksenne. Kiva kuulla muistakin, jotka saivat niitä halpoja lentoja.

    Varmasti Venezuelassa ja Isla de Margaritalla kaikki voi mennä hyvin ja tuntua turvalliselle. Sitten jos huono tuuri käy, niin onkin harmillisempi homma. En uskaltaisi lähteä, uhka on kuitenkin melko todellinen turistipaikoissakin.

    Ja onneksi saitte rahanne takaisin luottokorttiyhtiöltä! Pitäisi aina-aina-AINA muistaa maksaa kaikki luottokortilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, kaikki on tuurista kiinni, mutta niinhän se joka paikassa. Sen kuitenkin olen päättänyt, että mahdollisen ryöstön sattuessa en rupea leikkimään sankaria, rahat menkööt jos henkiriepu säilyy.

      Poista
    2. Kyllä! Rahat on pieni murhe oman henkikullan rinnalla.

      Poista
  3. Jestas kun olette rohkeita, niin surutta tehneet yhtä ja toista. Mekin melkein käytiin Venezuelassa talvella 2007. Olin jo varannut matkan, meidän häämatkamme nimittäin, pakettimatkana tuonne Isla de Margaretalle. Sitten kuulin uutisista, että matkamme aikana on presidentinvaalit ja mahdollisesti odotettavissa mellakointia. No sellaistahan minä en halunnut ainakaan häämatkallemme, jolloin kaiken tulisi olla perfect, joten vaihtoon meni ja päädyimme Malesiaan ja Thaikkuihin. Venezuela taisi siis jäädä vallan kokematta.

    VastaaPoista
  4. Tuntuu olevan aika usein noita vaaleja Venezuelassa. Myös silloin 2012 lokakuussa olivat presidentinvaalit tulossa ja Hugo Chavez valittiin uudelleen. Hän kuitenkin kuoli yllättäen ja jo huhtikuussa 2013 olivat uudet vaalit. Valituksi tuli Nicolas Maduro. Ehkä se Thaikkula oli häämatkaksi kuitenkin parempi vaihtoehto kuin levoton Etelä-Amerikka.

    VastaaPoista
  5. Rohkeita olette olleet! Venezuela ei heti tulisi itselleni mieleen. Harmi että teillä tuo odotettu retki ei toteutunut. Tuntuu jotenkin väärältä, että tuommosen syyn takia reissu peruuntuu.

    VastaaPoista
  6. Olipas kokemus! Hyvä että tekemistä silti löytyi koko lomaksi, vaikka odotetuin retki ei onnistunutkaan. :)

    VastaaPoista
  7. Etelä-Amerikka on ollut mulla jo viimeiset kymmenen vuotta matkahaaveena, ruoan, historian ja kulttuurin takia. Ja upealta näyttää sunkit kuvat sieltä! Harmi tuon Angel Fallsin kanssa, ehkä sinne vielä joskus pääset!
    Mitä turvallisuuteen tulee, enpä tiedä onko mikään kohde enää turvallinen - edes Euroopassa. Tietenkin sitä kyseenalaistaa monesti, onko järkeä mennä kohteeseen, jossa liikutaan vain muurin sisällä vartioiduilla aluilla ja muuten saa pelätä henkensä ja omaisuutensa puolesta. Ehkä sitä silti kannattaa odotella vakaampia aikoja ja mennä nauttimaan lomasta silloin, kun ei ole ylimääräisiä huolenaiheita.

    VastaaPoista
  8. Kyllähän tuommoisia uutisia lukiessa vähän hirvittää ajatus sinne matkaamisesta :/ Joka paikassahan sitä tapahtuu, mutta en itse ehkä tieten tahtoen lähtisi pienenelle saarelle jossa 60% varmuudella joku haluaa ryöstää merillä tai ostarilla :D

    VastaaPoista
  9. Miksipä sitä ei voisi Venezuelaan mennä. Paikalliset kenen kanssa jutellut on kehuneet maataan vuolaasti.

    Nuo iguaanit on taitavia uimareita ja tuollaiset isot jässikät hieman pelottaviakin. Joskus niitä kun on nähnyt puissa, niin on naurattanut niiden suojaväri, joka ei siinä tilanteessa kyllä ole mitään auttanut - sen verran hyvin on erottuneet isolla koollaan.

    VastaaPoista
  10. Olipa kiva lukea Venezuelan kokemuksista, niitä kun ei juuri blogeissa näy - ihan ymmärrettävistä syistä. Me kävimme siellä 2008. Tästä voi lukea meidän kokemuksia Isla Margaritalta: http://www.rantapallo.fi/merjanmatkassa/2016/12/27/uusi-vuosi-venezuelassa/ Harmi, että teillä oli paljon vastoinkäymisiä. Enää en Venezuelaan lähtisi, koska turvallisuustilanne on heikentynyt. Angel Falls olisi ollut hieno nähdä, mutta retki oli todella kallis neljälle hengelle, joten jätimme sen väliin.

    VastaaPoista
  11. Silloin oli ehkä vielä vähän vaivattomampaa matkustaa Venezuelaan kun uskalsitte lähteä lasten kanssa. Kivoja kuvia teistä onkin delfiiniretkellä. Ja kivan luottokuljettajankin saitte. Ne on aina parhaita. Kyllä minua todellakin kismitti se Angel Falls ja vähän se kismittää vieläkin näin monen vuoden päästä.

    VastaaPoista