keskiviikko 30. syyskuuta 2026

 

Nizza

Kolmen sukupolven matka Nizzaan 

 

Moni on kokenut Nizzan lumon, kun siellä kerran käy haluaa sinne aina takaisin. Mitä ihmettä tavallinen tallaaja, jonka ranska on surkeaa, jonka lompakko muistuttaa mäyräkoiran korvaa, jonka vartalo ei sovi ranskalaisiin muotiluomuksiin, sieltä hakee?

Nizza on kameleontti, se tarjoaa jokaiselle jotakin, Côte d’Azur jatkuu kilometrikaupalla, kaupunki henkii vanhaa historiaa ja kulttuuria, ravintolat kilpailevat mitä taidokkaimmilla annoksillaan, liikkuminen kaupungissa on helppoa ja edullista ja kävellenkin pääsee perille. Naapurikaupungit Cannes ja Monte Carlo omine houkutuksineen ovat lähellä. 

 

Kesäkuussa teimme kolmen sukupolven matkan Nizzaan. Miten matka onnistui kun jokaisella oli omat mieltymyksensä, toiveensa ja kiinnostuksen kohteensa? Mukana olivat: fammo jonka parasta ennen päiväys on jo mennyt ajat sitten, edellisen tytär parhaassa kukoistuksessaan eli kolmenkympin kriisistä juuri selvittyään odotellessaan neljänkympin kriisiä ja tyttärentytär, 12-vuotias esiteini, uimari, joka joinakin päivinä on ihan lapsi ja toisina taas melkein aikuinen. Fammolla oli edellisellä käynnillä jäänyt katsomatta pari museota, ainakin Chagall-museoon olisi pakko ehtiä, tytär halusi vähän päivetystä talvihipiälleen, lisäksi ranskalaiset putiikit kiinnostivat. Esiteini halusi ottaa rennosti, uida ja ”chillailla”. Miten yhdellä matkalla voi yhdistää kaikki nämä toiveet? 

 

Hotelliksi valikoitui Novotel Nice, ulkopuolelta vanhaa neuvostokolossia muistuttava, mutta sisältä turvallista neljän tähden laatua. Tärkeimmäksi kriteeriksi valinnassa nousi katolla oleva uima-allas. Se olikin ahkerassa käytössä joka päivä ennen kuin päivän riennot alkoivat.

Nizzan rannat ovat pientä, vaaleata, sileäksihiotunutta kiveä. Juuri kaupungin pitkä rantaviiva tekee Nizzasta viehättävän. Sellainen ranta on mukava vaihteeksi. Myös hiekkarantaa tuli kokeiltua toisena matkapäivänä kun menimme junalla Cannesiin. Esiteinit pitävät vaihtelusta.

 

Kaupungin läpi kulkee puistoalue jossa on runsaasti aktiviteetteja lapsille – ja kaikille lapsenmielisille. Näissä suihkulähteissä eivät uimataidottomatkaan huku. Siis summa summarum, uimista oli kylliksi.

 

Entäs se shoppailu sitten, ehdittiinkö ollenkaan kauppoihin. Eipä hätää – kaupungin kauppakatua, Avenue Jean Médeciniä on mahdoton ohittaa, sinne suuntasivat askelet ihan itsestään. Paitsi tavallisia henkkamaukkoja katua koristavat myös sellaiset nimet kuin Gallerie Lafayette, Nafnaf, Undix, Promod ja C&A varttuneempaan makuun.

Paksummalle kukkarolle löytyy mm. Louis Vitton, Hermes, Armani ja Kenzo – jokaiselle jotakin.

Eikä kaupoissa vaeltelu toki jäänyt pelkäksi lattiankulutukseksi, ei tytär turhaan ollut ottanut matkalaukkua mukaansa, minä yleensä tyydynkin pelkkään käsimatkatavarareppuun.

 

Paitsi vaateliikkeet houkuttelivat myös leipomot ja hedelmätorit.

 

Taidettakin ja matkamuistoja oli saatavilla – tottakai.

 Museoihinkin toki ehdittiin. Ensin ilmaantui pieniä pilviä taivaalle kun maanantai oli kansallinen juhlapäivä jolloin melkein kaikki museot ja kaupat olivat kiinni. Tiistaisin oli taas yleinen museoiden lepopäivä. Maanantaina pääsimme sentään käymään MAMAC-museossa. Se on nykytaiteen museo joka osoittautui pettymykseksi. Talo oli valtaisa kuusine kerroksineen mutta useimmat kerrokset ammottivat tyhjyyttään. Pääsymaksu tosin oli 10 euroa niinkuin kaikissa muissakin museoissa  (opaskirjat kertovat ettei pääsymaksua ole). Katolla oli erikoinen silta-käytävä sokkelisto ja puutarha. Näkymät toki olivat upeat.

Seuraavana keskiviikkona oli Chagallin museon vuoro. Se sijaitsee Cimiezissä, hieman keskustan ulkopuolella, kävellenkin  sinne toki pääsee, mutta bussilla joutuisammin. Samalta alueelta löytyvät myös Matisse-museo ja Arkeologinen museo.

Chagallin laatuun voi aina luottaa. Vuonna 1985 menehtynyt Chagall asui pitkiä aikoja Ranskan Rivieralla. Esillä oli paljon uskonnollisaiheisia, surrealistisia maalauksia, jokin niissä vain koskettaa pienen ihmisen sielua.

 

Tämä oli sisäpihalla komeileva valtaisa mosaiikkityö.

 

 

Kolmas kohteemme oli Vanhassa kaupungissa sijaitseva huomaamaton talo, Lascaris-palatsi. Tämä talo kuului 1600-luvulla Lascaris-Ventimiglian perheelle ja se edustaa barokkityyliä. Sisältä löytyy taideaarteita; maalauksia ja patsaita. Myös huonekalut ovat 1600-luvulta. Talossa on myös vanhojen soitinten kokoelma. Mielenkiintoinen kohde vaatimattoman julkisivun piilossa.

 

 

Kaikkien yhteinen toive oli käydä Linnakukkulalla, Colline du Châteaulla. Ylös pääsee hissillä tai kapuamalla kolmisensataa porrasta. Kukkulalla on puisto josta löytyvät vanhan linnoituksen rauniot ja mm. vanha hautausmaa. Tältä kukkulalta ammutaan myös joka päivä klo 12 tykinlaukaus, tapa joka saattaa pelästyttää herkempiä ihmisiä.

Linnoituksesta ei ole turhan paljoa jäljellä.

 

 

Viisi päivää kului jälleen kerran aivan liian nopeasti ja tuli päivä jolloin Norwegian ahmaisi meidät sisuksiinsa ja lennätti takaisin koleaan Helsinkiin. Jäljelle jäi haikeus ja kaipuu takaisin. Nizza, me tapaamme vielä! 

 

Suomen pienimmässä kunnassa

Suomen pienin kunta on viime aikoina ollut esillä, ei siksi, että siellä olisi tapahtunut jotain järisyttävää tai että kuntalaiset olisivat tehneet jotain erityistä, ei se on ollut esillä koska se halutaan yhdistää johonkin tai joihinkin muihin kuntiin. Suomen pienimmässä kunnassa on nimittäin enää vain 98 asukasta eikä se tule taloudellisesti toimeen.

Tämä Suomen pienin kunta on Sottunga Ahvenanmaalla ja Ahvenanmaan itsehallinto on myös syy siihen ettei Sottungaa vielä ole yhdistetty minkään muun kunnan kanssa, Ahvenanmaalla kuntia ei nimittäin velvoiteta yhdistymään olivat ne sitten kuinka pieniä tahansa. Nyt on kuitenkin tullut pää vetävän käteen, taloudellinen tilanne on riistäytynyt käsistä ja yhdistyminen on tehtävä ennen 2019 vaaleja.

Kun tarkastelee Sottungan kunnan asukasrakennetta ei voi kuin huokaista, eläkeläisten ja vanhusten osuus yli    35 %, lapsia 3% väestöstä. Ensi vuonna Sottunga siis tullaan liittämään johonkin lähikuntaan. Ympärillä on liuta muitakin listan häntäpäässä komeilevia kuntia, varteenotettavia liitoskumppaneita ovat ainakin Enklinge, Kumlinge ja Kökar. Tosin ne ovat suurin piirtein samassa ahdingossa. Ironinen arvio Suomen vuoden 2030 kuntaluvusta onkin 16 kappaletta, Helsinki ja 15 Ahvenanmaan kuntaa.

Tänä vuonna Sottunga kuitenkin on Suomen pienin kunta ja täytyihän sellaista hännänhuippua päästä ihailemaan. Saarelle menee yhteysalus, mutta me vedimme mutkat suoriksi ja purjehdimme sinne omalla veneellä.

Sää suosi retkeämme, Sottunga otti meidät vastaan leppeässä kesäsäässä. Rantauduimme vierasvenesatamaan missä sijaitsee myös yhteysaluslaituri. Emme tarvinneet majoitusta, mutta sitä olisi ollut saatavissa ja ruokailu järjestyi kätevästi rannan ravintolassa. Kauppaan ja samalla kylän keskustaan oli pari kilometriä. Matka suhahti nopeasti polkupyörällä, niitä lainattiin maksutta sataman pihassa.

20180713_090831

20180712_195855

20180712_160801

Merenkulku  on kautta aikojen ollut tärkeätä Sottungalle, laivareitti Ruotsista Suomeen on aina kulkenut saaren sivuitse. Saarella elää vanha sanonta: Svenskt stål, Riga-hampa och Sottung-botten var det som höll, (ruotsalainen teräs, Riian hamppu ja sottungalainen pohja olivat ankkuroitaessa luotettavia).

Kylän ylpeys on Pyhän Magdalenan puukirkko 1600-luvulta, se on rakennettu lähelle satamaa koska se toimi myös merenkulkijoiden kirkkona, onhan Sottungan satama aina ollut tärkeä pysähdyspaikka. Kirkon pihalle on pystytetty kivi hukkuneiden merimiesten muistoksi.

20180712_155826
Maria Magdalena-kirkko on valmistunut 1661 ja sitä on saneerattu 1800-luvulla
20180712_160041
Maria Magdalena-kirkon kellotapuli sijaitsee tien toisella puolella

Itse keskusta sijaitsee parin kilometrin päässä, mitä kaikkea sieltä mahtaakaan löytyä? Löytyi ainakin kauppa ja kirjasto. Näillähän tyydyttää ruumiilliset ja henkiset tarpeet.

20180713_084917

20180713_085140

Maantien toisella puolella avautuu laaja peltoaukeama, heti kanatarhan jälkeen. Idyllistä.

20180713_085232

20180713_084946

Mitä saarella sitten voi tehdä ruokailun lisäksi. Aina voi mennä patikoimaan. Kirkon luota lähtee kaksi reittiä, toinen on 3km, toinen 8km pituinen. Vain pitempi reitti taisi olla merkattu, me kun valitsimme sen lyhyemmän reitin niin merkit loppuivat siihen ja saimme arvata missä reitti kulki. Kolmekin kilometriä riitti kuitenkin hyvin kun lisukkeena saimme nauttia hyttysarmeijasta ja noukkia pois koirissamme salamatkustajina vaeltelevia puutiaisia.

Matkan varrelta löysimme myös kylän ylpeyden, vuonna 1991 rakennetun tuulimyllyn joka tuottaa puolet kylässä tarvittavasta sähköstä.

20180712_202730

Satamassa eivät kuitenkaan hyttyset vaivanneet ja saimme nauttia hienosta auringonlaskusta, rasvatyynestä merestä ja suloisesta lämmöstä. Kaikki 40 poijua tulivat vierailijoista täyteen, Sottunga taitaa olla kesäaikaan aika suosittu kunta onhan se sopivasti matkan varrella Ahvenanmaalle.

20180712_224322

Seuraa Fammon vaeltelua myös osoitteessa Instagram  Blogit.fi      

 

Kesän kohokohta- retki Sälskärin majakalle

Ahvenanmaalla käydessäni kuulin, että yksi Ahvenanmaan neljästä majakasta, Sälskär täyttää syyskuussa 150 vuotta. Koska majakat ovat minusta kiehtovia, halusin tietenkin impulsiiviseen tapaani oitis lähteä katsomaan tuota majakkaa jonka aikaisemmin olin nähnyt vain matkan päästä ja silloinkin ukkosmyrskyssä. Matkoja Sälskärille tehdään kesäkeskiviikkoisin Hammarlandista 45 euron suolaiseen hintaan. Oli kuitenkin vasta lauantai. Voisiko viikonpäivien järjestystä muuttaa? No ei, yksinkertaisempi ratkaisu olisi mennä sinne omin päin. Käringssundetissa juttelin satamaisännän kanssa, hänen luotsikutterissaan olin joskus aikaisemmin matkannut Märketin majakalle. Satamaisäntä kertoi, että kyllä vaan, tyynellä säällä saarelle pääsee purjeveneelläkin koska paikalla on poiju ja kiinnitysrenkaat kalliossa. Säätiedotus lupasi vähäistä lounaistuulta, asia oli sillä selvä, seuraavana päivänä mentäisiin Sälskärille. Lue Märket-postaus

Sälskärin majakka on valmistunut siis syyskuussa 1868, suunnittelijana oli Axel Hampus Dahlström. Tämän 32 metriä korkean pytingin rakennusaineena on tiili, eikä mikä tahansa tiili vaan  kierrätystiili Bomarsundin linnoituksen raunioilta.  Lue postaus Bomarsundista Valkeaksi kalkitussa majakassa on majakoille tavalliset kierreportaat joissa on yhteensä 164 askelmaa ja sen huippua suojaa kuparikatto. Majakan lamppu näkyy 30 kilometrin päähän ja alunalkuaan siinä käytettiin naurisöljyä kunnes kehityksen myötä siirryttiin valopetroliin.  Luodolla asui aikaisemmin majakanvartija, mutta vuonna 1949 majakka automatisointiin ensimmäisenä majakkana Suomessa.

Vuonna 1897 saarta koetteli hirmumyrsky ja majakka halkesi yläosastaan. Myöhemmin majakka korjattiin sitä tukevilla rautavanteilla.

Yleisesti ollaan sitä mieltä, että Sälskär on kaunein Iämeren majakoista ja onhan se majesteettisen näköinen menettämättä kuitenkaan sirouttaan.

Meillä oli varsinainen hannuhanhikeli, helle makasi raskaana lähes tyvenellä merenpinnalla, pohjasta saattoi erottaa kivet ja meriruohon, ruokit lentelivät suhahdellen veneen ympärillä. Ihan ongelmatonta ei rantautuminen kuitenkaan ollut, sillä veneemme syväys on 1.6 eikä se uinut tarpeeksi lähelle rantaa. Ratkaisu oli köyden vieminen uimalla rantaan. Myös mukana olleet koirat joutuivat uimasille, mutta ne vain nauttivat siitä.

Saari oli rannoilta sileää, aaltojen kuluttamaa kalliota, keskellä kasvoi kasvillisuutta; jäkälää ja kanervaa, paljon pensasta suurempaa kasvillisuutta ei löytynyt. Aikaisemmin saarella on ollut majakanvartijan talo ja ulkorakennuksia, mutta ne purettiin automatisoinnin jälkeen. Nykyisin ainoat rakennukset ovat kaksi vanhaa majaa. Keskellä saarta on lammikko jota aikaisemmin käytettiin saaren vedenlähteenä, nytkin vielä pitkän kuivan kauden jälkeen siinä oli vettä vaikka muualla luonto kirkui kuivuudesta.

 

20180715_124559
Saaren vesivaranto

20180715_130538

20180715_122341
Vesi oli kirkasta, vihreä ei ole sinilevää , sitäkin Ahvenanmereltä löytyi
20180715_122318
Koska päivä oli tuuleton oli saarella muitakin omatoimiretkeilijöitä viettämässä kesäpäivää
20180715_124650
Saari kasvoi kanervaa, sammalta ja varpua

 

 

20180715_125330

Seuraa Fammon vaeltelua myös muilla kanavilla

Facebook

Instassa

Sivulla blogit.fi

 

Vihdoinkin Mostarissa

Mostar 8.9. 2017


Tiedätkö tuon kalvavan tunteen kun olet halunnut jotakin niin kauan ja toteutus vain viipyy ja viipyy.

Minun kohdallani tuo kalvava tunne  oli Mostar. Tässä Bosnia-Herzegovinan kuuluisassa kaupungissa on silta joka tuhoutui Jugoslavian sisällissodan aikana ja joka rakennettiin uudelleen ja oli valmis vuonna 2004. Silloin näin myös dokumentin sillan uudelleenrakennuksesta ja lupasin itselleni meneväni kyseiseen kaupunkiin. Sitten tämän vierailun  toteutus vain venyi ja venyi. Peräti täydet 13 vuotta. Uskomattoman pitkä aika. 

Kun sitten vihdoin kerroin lähteväni Mostarin sillalle minulle sanottiin: 

– Miksi sinä sinne menet? Kuvanhan näkee netistä.

Miten ihmeessä se nyt olisi sama asia? Jotkut eivät vaan ymmärrä mitä on olla osana jotakin, tuntea sillan liukkaat kivet jalkojensa alla ja katsella Neretva-joen juoksun katoavan horisonttiin.


Ajattelin ensin lentää Sarajevoon, mutta sainkin sitten edulliset lennot Splitiin, Kroatiaan ja lensin sinne. Splitistä olisi mennyt linja-auto Mostariin, mutta siellä myytiin myös erilaisia retkiä Mostariin. Otin sellaisen jossa oli pelkkä kuljetus pikkubussilla. Kroatian puolella tie oli moottoritie, mutta Bosniassa kohosivat vuoret, tie muuttui serpentiinitieksi ja siellä sai ihailla jyrkänteiden alapuolella olevia huimia pudotuksia.

Bosnia-Hertzegovina on erikoinen valtio, joka kärsi kovin kun Jugoslavian liittovaltio hajosi Neuvostoliiton romahduksen yhteydessä 1990. 

Jugoslavian ja Titon aikana Bosnia oli köyhä maa, mutta siellä eri kansallisuudet ja uskontokunnat viettivät rauhanomaista rinnakkaiseloa sitoutuneina monikulttuurisuuteen ja etnisten ryhmien tasa-arvoisuuteen. Sota tuhosi kaiken.

Ensimmäisten demokraattisten vaalien tuloksena syntyivät Serbia ja Kroatia, kyseiset osavaltiot halusivat jakaa Bosnian keskenään.

Bosnian suurin eettinen ryhmä oli bosniakit, heitä ei kuitenkaan näissä neuvotteluissa kuultu.


Vaikka Bosnia-Herzegovina on nykyään itsenäinen valtio niin käytännössä se on jakautunut serbialueisiin, bosniakkialueisiin ja kroaattialueisiin.  Itse asiassa maa on jaettu kahteen yksikköön toinen on serbitasavalta Republika Srpska ja toinen bosniakkien ja kroaattien liittovaltio Federacija Bosna i Hercegovina. Myös Mostar on jakautunut, sillan itäpuoli bosniakkien, siis muslimien asuttamaa, länsipuolella majailevat kroaatit jotka ovat ortodokseja.


Silta oli juuri niin vaikuttava kuin osasin odottaakin, 29 metrin pituinen kaarisilta kaareutui jyrkästi niin, että sillalle oli rakennettu liukuesteet.

Alkuperäinen silta oli turkkilaisen Mimar Hajrudin suunnittelema  vuodelta 1566 ja rakentajaa uudelle sillalle oli vaikea löytää koska kukaan ei hallinnut rakennustekniikkaa. Tehtävä annettiin sitten Firenzen teknisen yliopiston insinööreille. Urakka oli valtaisa ja tuli maksamaan 15 miljoonaa euroa. Maksajana oli EU, mutta esim. Turkki, Italia ja Kroatia maksoivat osan. Itse asiassa kroaatit myös räjäyttivät sillan vuonna 1992, siihen tarvittiin 60 tykinlaukausta.

Sillan räjäytetyt kivet nostettiin Neretva-joen pohjasta ja käytettiin uudelleen, osa haettiin samasta kalkkikivikaivoksesta mistä alkuperäisetkin oli louhittu.

Uuden sillan avajaiset pidettiin vihdoin kesällä 2004 ja niin kaupunki oli saanut takaisin vuosia raunioina olleen rauhan ja rinnakkaiselon symbolinsa. Samalla elvytettiin traditio vuosittaisesta  sukelluskilpailusta. Muutenkin traditiona on, että nuoret miehet sukeltelevat 19 metriä korkean sillan kaiteelta. 




   Arkistokuva, tältä Mostar näytti tuhon jälkeen 1992-95



Tunnelma sillan itä- ja länsipuolella on todella ihan erilainen. Itäpuolta koristavat minareetit, moskeijat, vanhat hautausmaat, käsityöläispajat ja tottakai myös turistihoukutukset, basaarit ja ravintolat.

Länsipuoli näyttää melko tavanomaiselta kaupungilta. Jos ei eroa muuten huomaa niin ainakin siitä, että  länsipuolella on kirkkoja ja itäpuolella moskeijoja ja minareetteja.

 Luolaravintola

Tyypillinen ruokalaji ćevapi on lihapulla

Siltanäkymä idästä länteen

Moskeijoita ja minareetteja riittää

Tasapuolisuuden vuoksi katolinen kirkko Mostarski zvonik mira kaupungin länsipuolelta. Torni on kokonaista 76 metriä korkea ja ylhäältä avautuu upea panoraamanäkymä yli kaupungin

Osmanin hautamonumentti

Matkamuistojen raaka-ainetta

Sota loppui parikymmentä vuotta sitten, mutta se ei tarkoita sitä, että sota olisi unohdettu, siksi suuren uhrin se vaati.


Etnisessä puhdistuksessa 2700 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa, Sarajevon piirityksessä kuoli 12 000 ihmistä ja muissa verilöylyissä 21 000. Etupäässä nämä olivat serbinationalistien tekemiä ja  uhrit olivat pääasiassa bosniakkeja.


YK oli asettanut sosialistista Jugoslaviaa koskevan aseidenvientikiellon, se vaikeutti Bosnian puolustusta. Itse asiassa koko entinen sotakalusto oli serbiarmeijan hallussa eikä uusia aseita saatu. Tästä johtuen oli pienimuotoinen ihme, että Bosnia pystyi itsenäisyysjulistuksensa jälkeen pysymään itsenäisenä. Bosnialaiset puolustivat omia kotejaan, motivaatio oli korkealla.

Tammikuussa 1993 syttyi sota Bosnia-Herzegovinan (bosniakkialueet) ja Herzeg-Bosnian (kroaattialueet) kesken. Pahin taistelu käytiin juuri Mostarissa jolloin kroaatit ottivat haltuunsa kaupungin länsiosan täydentäen valloitustaan räjäyttämällä Mostarin sillan.

He olivat parikymppisiä, heillä oli elämä edessään


Heitä oli paljon

 

 

Lopullinen rauhansopimus saatiin vasta marraskuussa 1995. Tämä Daytonin sopimus sisältää Bosnian jakamisen kahteen alueeseen Bosnia ja Hertzegovinan federaatioon ja Serbitasavaltaan. Kummallakin on oma parlamentti, hallitus ja poliisi niinkuin myös koulut ja yliopistot. Yhteiselle Bosnialle jäi mm. raha ja ulkopolitiikka sekä tullit.

Serbian presidentti Slobodan Miloševićin suuri unelma oli ollut Suur-Serbia, sitä ei koskaan tullut.

Seuraa Fammon vaeltelua myös sivulla Blogit.fi