Uzbekistan, silkkitien ytimessä
Saatteeksi: Olen hypännyt Salosta lähteneen Bangkokin pikavuoroon. Olemme ajaneet halki Venäjän aina Siperiaan asti. Tseljabinskin kaupungista olemme siirtyneet Kazakstanin puolelle ja sieltä edelleen Kirgisiaan ja takaisin Kazakstaniin.
Meno Uzbekistaniin on haastava, olemme lähteneet Shymkentistä Kazakstanista ja ajaneet rajalle parinsadan kilometrin verran Zangiotan raja-asemalle. Paikallisoppaan mukaan raja-aseman piti olla hiljainen, itse asiassa siellä vallitsee rekkakaaos.
Matkustajat pääsevät kuitenkin tullin läpi suhteellisen kivuttomasti, uusi paikallisoppaamme on jo odottanut rajan pinnassa nelisen tuntia. Auringon laskiessa ja illan hämärtyessä löydämme rekkamiesten taukotuvan jossa on tarjolla teetä, leipää ja pähkinöitä. Avuliaita aatuja ilmestyy vaihtamaan rahaa ja myymään paikallisia sim-kortteja. Uzbekistanin valuutta on muuten somi, täällä on helppoa olla miljonääri sillä 1 euro on melkein 10.000 somia. Viisi tuntia siinä menee ennenkuin bussi pääsee läpi ja voimme jatkaa matkaa. Se on kuitenkin pientä sillä jotkut rekat ovat odottaneet jo kolme päivää.
Tulemme Tashkentiin, maan pääkaupunkiin, jota asuttaa noin kaksi miljoonaa asukasta. Kaupunki on aika modernin tuntuinen johtuen siitä, että maanjäristys tuhosi koko kaupungin 1966 ja lähes kaikki on rakennettu uudestaan sen jälkeen.
Seuraavana päivänä teemme kierroksen Tashkentissa tutustuen eri nähtävyyksiin. Ylpeyden arvoinen kohde on entisen presidentin Islom Karimovin rakennuttama metro, ajammekin sillä kokeeksi. Lippu muuten maksaa 1200 somia, pikkuraha puuttuu kassalta joten vaihtorahana voi saada tulitikkuja tai purukumia. Kyllä vain, marmorit kiiltelevät seinissä ja kattokruunut kimaltelevat, uusi presidentti Shavkat Mirsijajev on juuri antanut luvan kuvata metroa joten kamerat räiskivät.
Presidentti Islom Karimov, joka nousi valtaan vuonna 1990 tuntui olevan varsinainen isähahmo kansalle, itse asiassa hän oli diktaattori joka oli virassa kolme kautta vain syystä, että hän kielsi opposition. Vuonna 2016 hän kuoli aivoverenvuotoon ja tilalle nousi pääministeri Shavkat Mirsijajev. Hän yrittää järjestää työlupia Venäjälle ja parantaa maan tuottavuutta. Neuvostoaikana pelloilla oli viljeltävä puuvillaa, sadot köyhdyttivät maan, nyt pelloille istutetaan hedelmäpuita.
Kiertokäyntiin kuuluu tietenkin itsenäisyyden aukio josta pakollinen Leninin patsas on kiikutettu pois ja korvattu maapallolla. Muita tärkeitä muistomerkkejä ovat vuoden 1966 maanjäristyksen muistomerkki ja suuren kansallissankarin Amir Temurin patsas.
Maan kansallisruoka ja mm. häissä tarjoiltava herkku on pilahvi, jota täällä kutsutaan nimellä ”ploff”. Menemme maistelemaan sitä aivan erityiseen Hilol-pilahviravintolaan. Tätä riisistä, lihasta, sipulista ja porkkanasta valmistettua ruokaa hämmennetään suurissa muuripadoissa pihalla. Ja onhan se hyvää. Annoksen lisukkeena komeilee keitetty kananmuna ja sille kaverina keitetty viiriäisenmuna. Suuren ravintolan asiakkaat ovat pääosin miehiä, naiset syövät nähtävästi kotona.
Seuraavana päivänä ajamme Samarkandiin joka entisaikaan oli silkkitien suuri pysähdyspaikka. Samarkand suorastaan huokuu historiaa ja on todellakin aivan omaa luokkaansa, se on värikäs kuin karamelli. Siellä on useita Amir Timurin ja hänen perheensä rakentamia monumentteja, Samarkandista on kuitenkin tulossa erillinen postaus.
Naisen elämän tärkein tapahtuma Uzbekistanissa vielä vuonna 2018 on häät. Aina tähän päivään asti häät ovat olleet jäjestettyjä, vanhemmat ovat valinneet sopivan puolison tarkalla seulalla ja mahdollinen avioero on perheelle suuri häpeä. Mies voi kuitenkin erota vaimostaan mm. siitä syystä ettei tämä kolmen vuoden aikana ole synnyttänyt lasta, mies voi myös ottaa itselleen epävirallisen toisen vaimon. Meidän naispuolinen oppaamme esimerkiksi on eronnut yksinhuoltaja, mutta hän kertoo pitävänsä sormusta ja sanoo kaikille, että mies on mennyt Moskovaan töihin. Eronnut nainen voi kuulemma saada vain vanhan, ruman miehen.
Uzbekkiperheet ovat perinteisesti suuria, mutta nykyään maan pesidentti suosittelee vain kahta lasta.
Samarkandin jälkeen matkamme jatkuu kohti Tadjikistanin rajaa ja matkan varrella ihailemme lukemattomia haikaranpesiä jotka odottavat kevättä ja uusia asukkaita.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi
Mielenkiintoista lukea, ei tosiaan itselle tulisi mieleen mennä tuonne lomalle, mutta varmasti elämys. Huvittaa tuo vaihtoraha purukumina tai tulitikkuina
Ty