Euroopan pääkaupungit tutuiksi, vuorossa Podgorica
Minulla on käynnissä projekti joka oletettavasti on ikuisuusprojekti, nimittäin ”Euroopan pääkaupungit tutuiksi”. Pääkaupungit eivät ole vähään aikaan karttuneet syystä, että jo käytyjä pääkaupunkeja on päivitetty. Nyt kuitenkin plakkarissa on kaksi uutta helmeä joihin tutustuin tämänvuotisella Balkaninmatkallani, nimittäin Podgorica ja Belgrad. Tässä ensikosketus tuohon, vähän vähemmän tunnettuun Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan.
Turistit etsivät Montenegrosta lähinnä aurinkoa ja kauniita rantoja, niitä löytyy esimerkiksi Budvasta, Kotorin lahdelta ja Hertzig Novista, ne seudut ovat minullekin tuttuja. Harvemmin lähdetään sisämaahan, matkaoppaat kehottavat jättämään Podgornican väliin koska siellä ei ole mitään näkemisen arvoista. Kaupungin nimikin voi kuulostaa oudolta, eikä ihme, nimi on ollut Podgorica vasta vuodesta 1992, sitä ennen kaupunki tunnettiin nimellä Titograd.
No just. Minulle kun sanoo ettei johonkin kannata mennä niin sinnehän minä olen jo menossa, en kertakaikkiaan usko ettei maan pääkaupungissa olisi mitään nähtävää.
Saavuin Podgoricaan iltasella Dubrovnikista, parinsadan kilometrin matka bussilla kesti neljä tuntia, tämä siksi, että bussi ajoi maisemareittiä rannikon kautta, saimme ihailla merta, vuoria ja auringonlaskua ajaessamme Kotorin ja Budvan kautta. Lisäksi jouduimme nousemaan kaksi kertaa bussista ja jonottamaan passintarkastuksessa rajoilla.
Seuraavana päivänä pääsin katselemaan kaupunkia ja ristin kaupungin oitis pääkaupunkien Tuhkimoksi, kaupunki on ehkä vaatimaton, siinä on näkyvissä vanha jugokulttuuri, mutta kaupungissa on myös suloutta ja ennen kaikkea paljon potentiaalia kasvuun ja kukoistukseen. Ensivaikutelma oli kuin suomalaiseen pikkukaupunkiin olisi tullut, koko rakennuskanta on kohtalaisen uutta, siihen on selityksensä; toisen maailmansodan aikana koko kaupunki nimittäin suurilta osin tuhottiin. Vanhasta kaupungista löytyy kuitenkin jopa vanhoja, turkkilaisaikaisia rakennuksia 1500-luvulta. Kaupunkia hallitsee Moraca-joki ja sen yli kulkevat sillat, ne ovatkin tärkeässä asemassa. Podgoricasta löytyy toinenkin joki, Ribnica, se tulee idästä ja yhtyy Moracaan.
Kaupunki jakautuu vanhaan ja uuteen osaan, Nova Varokšeen ja Stara Varokšeen, niitä erottaa Moraca-joki. Joen yli pääsee monen sillan kautta, osa silloista on tarkoitettu vain kävelijöille. Uusin silloista on Millenium-riippusilta, kaupungin ylpeys. Vanhoin silloista on alunperin rroomalaisten rakentama, myöhemmin turkkilaisten korjaama kivisilta.
Kaupungin uudelta puolelta löytyy mm. keskusaukio, urheilukeskus ja taidemuseo. Tämä modernin taiteen galleria sijaitsee monessa rakennuksessa joista suurin ja kaunein on Petrovacin linna, joka itse asiassa on kuningas Nikolan talvipalatsi. Montenegro julistautui kuningaskunnaksi vuonna 1910 ja sen ensimmäiseksi kuninkaaksi tuli prinssi Nikola (1860-1918). Hän otti nimekseen Nikola I Petrovic Njegoš.
Toinen kaupungin ylpeyden aihe on Ylösnousemuskirkko, Hristovog vaskrsenja. Tämä ortodoksikirkko on valmistunut vasta hiljakkoin, ulkopuolen koristeet ovat vielä työn alla. Sisäpuolelta kirkko on kerrassaan upea, seinät ja katto on koristeltu ikoneilla ja katosta riippuu mielettömän kokoinen kattokruunu.
Stara Varoš on kaupungin vanha puoli, sieltä löytyy keskustan kävelykadut kahviloineen ja ravintoloineen. Päivällä oli tosin aika autiota, ehkäpä yöelämä on sitten sitäkin vilkkaampaa.
Podgoricaa sanotaan vihreäksi kaupungiksi, mutta kesä oli varmaan ollut kuuma sillä kaikki ruohomatot olivat palaneet karrelle ja vesi joessa nuoli tuskin rantatöyräitä.
Vanhalta puolelta löytyy myös keskusaukio jota hallitsee kivestä muurattu kellotorni. Ympäristössä on luonnonhistoriallinen museo ja vanhoja turkkilaisrakennuksia. Tätä aukiota ollaan työstämässä ehompaan kuntoon.
Vaikka ruohomatot olivat kuivuneet löytyi kuitenkin puistoja suihkulähteineen. Kraljev-puistossa voi pelata lautapelejä ja tätähän mahdollisuutta käytettiin.
Vanhalta puolelta löytyy myös parlamenttirakennus.
Hotellini Terminus sijaitsi bussiaseman ja rautatieaseman vieressä, paikan valitsin koska saavuin bussilla illalla pimeän aikaan ja lähdin kahden yön jälkeen aamulla junalla. Hotelli oli iloinen yllätys, se oli uusi, siellä ei ollut ylellisyyttä, mutta kaikki tarpeellinen mitä väsynyt matkaaja saattaa tarvita. Aamiainen kuului hintaan ja aamiaisella sai maistella paikallisia herkkuja.
Podgorica osoittautui viehättäväksi pikkukaupungiksi, suurkaupungin meno ja meteli sieltä puuttui kokonaan. Siirtymiseen paikasta toiseen voi käyttää kaupungin busseja, minä tosin kävelin koska kaupunki oli sopivan pieni ja kävellen hahmottaa ympäristönsä paremmin. Montenegro käyttää euroa vaikkei kuulukaan EU:hun ja euro on siellä arvossaan. Kun esimerkiksi leipomolasku on 15 senttiä luulee, että nolla on unohtunut. Kaupungissa pidinkin eniten pienistä kahviloista ja leipomoista. Pikku Tuhkimon kanssa olisi mieluusti viettänyt vielä yhden yön lisää.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa Blogit.fi
′
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti