Kahdesti Kirgisiaan
Kazakstanista pääsee kätevästi Kirgisiaan, viisumiakaan ei tarvita ja tällä kertaa rajanylityskin meni jouhevasti. Rajana oli pieni joki jonka ylitettyämme olimme Kirgisian puolella.
Kirgisiasta ei löydy öljyä joten se on naapuriaan huomattavasti köyhempi maa. Öljyn sijaan löytyy vanha nomadikulttuuri johon kuuluvat vaelteleva elämä hevosineen, jurttineen ja neidonryöstöineen. Tosin nyt kun talvi jo tekee tuloaan ei enää jurttia vuoristossa näy, vain laiduntavia lampaita, hevosia ja muuta karjaa. Eikä niitä nomadeitakaan ole enää kuin muutama prosentti 5-miljoonaisesta kansasta.
Illansuussa saavuimme maan pääkaupunkiin, sen nykyinen nimi on Bishkek, neuvostovallan aikana se oli Frunze, kuuluisa puna-armeijan komentaja kun on syntynyt kaupungissa. Bishkekissa on puolisen miljoonaa asukasta ja melkein yhtä paljon patsaita. Osa patsaista kertoo Kirgisian historiasta, osa taas on neuvostovallan aikaisia muistomerkkejä.
Kaupunki on sekoitus erilaisista rakennustyyleistä, on klassista kivikolossia, neuvostoaikaista laatikkoa ja modernia lasipalatsia sulassa sovussa. Hotellimme lähettyvillä kohosi vaatimattomien talojen seurana yllättäen uusi, pramea ostoskeskus jossa ylätasanteella oli lapsille huvipuisto ja alakerrassa upea ruokaosasto kaikkine herkkuineen.
Iltapäivä oli omistettu Ala Archan luonnonsuojelualueelle. Vuoret ovat tärkeä osa Kirgisian luontoa, ne kohoavatkit täällä lähes 4000 metrin korkeuteen, Kirgisian korkein vuori kohoaa peräti 7439 metrin huimiin korkeuksiin. Bussimme kuljetti meidät uskollisesti pitkin kiemurtelevaa tietä ylös vuorille. Perillä odotti vastasatanut lumi ja kirkas auringonpaiste, kirkkaat vuoripurot ja huikaisevat näkymät lumipeitteisine vuorineen. Moni muukin oli tullut viettämään viikonloppua raikkaaseen vuoristoilmaan. Teimme eripituisia lenkkejä ihmetellen lukuisia eläinten jättämiä jälkiä ja valokuvaten seudun runsasta ja kesyä oravapopulaatiota. Alueen kahvilasta sai ruokaa ja virvokkeita.
Alas tultaessa ilmeni pientä ongelmaa jarrujen kanssa, mutta siitäkin selvittiin, seuraavana päivänä jarrut tarkistettiin.
Kirgisiassa kasvissyöjä on ahtaalla sillä maa on lihansyöjien paratiisi. Shaslikvartaat tirisevät grillissä tungettuina täyteen lammasta, nautaa ja jauhelihaa, hevosenliha on kallista herkkua. Sanotaan, että lihakimpale laitettiin ratsastajan satulan alle murenemaan ja kun oli ratsastettu koko päivä oli liha sopivan mureaa ja maustunut sopivasti hevosen hiestä. Nykyään on ehkä toiset marinointimenetelmät.
Myös leipä on kirgiiseille tärkeää, sitä tarjotaan jokaiselle taloon saapuvalle vieraalle. Leivästä murretaan vain sen kokoinen pala kuin jaksetaan syödä. Leivät ovat pyöreitä, littanoita ja tuoreina uskomattoman maukkaita.
Vietettyämme pari päivää Bishkekissä suuntasimme takaisin Kazakstaniin ja jatkoimme sieltä Uzbekistaniin ja Tadzikistaniin. Sen jälkeen tulimme takaisin Kirgisiaan. Nämä kiemurat toivat lisää aikaavievää rajanylityksiä, mutta mahdollistivat paremmat tiet ja loivemmät nousut. Nyt olemme saapuneet Oshiin, Kirgisian toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Tällä seudulla on 1991 itsenäistymisen jälkeen ollut ajoittain levotonta, lähinnä kyse on ollut kirgiisien ja uzbekkien välisistä kahakoista, viimeisin sattui vuonna 2010. Nähtävyyksiä ovat moskeija, kuinkas muuten, onhan 90% asukkaista muslimeja sekä Sulaiman Too näköalavuori. Kaupungissa on myös sellainen harvinaisuus kuin kolmikerroksinen jurtta ja parin korttelin mittainen basaari. Huomenissa matka jatkuu kohden Kiinan rajaa, tässä kaupungissa kuitenkin minä aion poistua kyydistä.
Seuraa Fammon vaeltelua myös
ja portaalissa Blogit.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti