maanantai 19. maaliskuuta 2018

Helpolle visiitille Uruguayhin

Mikäli sattuu olemaan vain tunnin merimatkan päässä Uruguaysta niin onhan siellä ihan pakko käydä. Buenos Airesista lähtee kahdenkin yhtiön lauttoja Uruguayhin, yleisin ja suosituin on kuitenkin Buquebus. Lautat lähtevät Puerto Maderon rannasta, Cordoban aseman vierestä. Buquebusilla on 11 vuoroa päivässä, ensimmäinen lähtee aamulla seitsemältä ja viimeinen illalla yhdeksältä. Lähin  kaupunki on Colonia del Sacramento, mutta myös pääkaupunkiin Montevideoon pääsee kolmessa tunnissa. Vaihtoehtona on mennä lautalla Coloniaan ja jatkaa siitä bussilla Montevideoon.
Minun valintani näiden kaupunkien välillä oli helppo koska Montevideon visiitillä jo pelkät matkat olisivat lohkaisseet suurimman osan päivästä. Kun minussa sitäpaitsi on vähän Sulo Vilenin vikaa; pakko ostaa kun halvalla saa, niin ostimme matkan johon kuului kiertoajelu määränpäässä ja opastettu kiertokävely kaupungin historiallisessa osassa (barrio histórico) ja kuuluipa pakettiin vielä eväspakettikin. Tällainen pakettimatka oli edullisempi kuin pelkät edestakaiset matkat.

Satamaan oli mentävä hyvissä ajoin passi- ja turvatarkastusta varten. Lautta oli tilava kaksikerroksinen katamaraani ja merimatka kesti runsaan tunnin.

Colonia del Sacramento on pieni 22.000 asukkaan idyllinen kaupunki jonka portugalilaiset perustivat 1680. Sen vanha keskusta on soma kuin karamelli, kapeat kadut ovat mukulakiveä, katuja reunustavat vanhanaikaiset lyhdyt ja plataanit. Kaupunki on Unescon maailmanperintökohde ja kaunis sellainen stuccotaloineen ja kukkaistutuksineen.







Vanhasta kaupungista löytyy taiteilija-ateljeita, pikku putiikkeja ja hämyisiä puutarhoita.
Löytyy myös majakka josta voi ihailla maisemia kauas Rio de la Platalle mikäli jaksaa kiivetä kaikki raput ylös.
Myös kaupungin kirkko, Iglesia Matriz, Uruguayn vanhin muuten, on käymisen arvoinen.
Rahana on Uruguayn peso, rahaa voi vaihtaa monessa paikassa vanhassa kaupungissa. Eipä tullut vaihdettua koska sekä dollarit, että Argentiinan pesot kelpasivat ja kun ei vaihda rahaa ei tarvitse päästä siitä eroonkaan ostelemalla kaikennäköistä mitä ei tarvitse.
Vanhan kaupungin henkeen sopivat vanhanaikaiset autot, satamassa odottikin  T-Fordien rivistö vuokraajiaan ja kyllähän noita autoja liikenteessä näkyikin.









Bussilla teimme vajaan tunnin kierroksen kaupugin uudempaan osaan ja lahden toiselle puolen. Hiekkarannat  tuntuivat loputtoman pitkiltä, uimarit olivat tosin harvassa. Yksi kaupungin nähtävyyksistä on härkätaisteluareena joka valmistui vuonna 1910. Kahden vuoden kuluttua valtio kielsi härkätaistelut joten areena seisoo nyt paikallaan hylättynä. Opas ehdotti meille rannalle tai ostoskeskukseen menoa. Ostoskeskus tuntuikin olevan kaupungin ylpeys. Kiertokäyntien jälkeen oli aikaa mennä myöhäiselle lounaalle, nimi chivito al panoral plato tuntui jo korvissakin herkulliselta. Se osoittautui kanaleikkeeksi jonka päällä komeili paistettu kananmuna. Olihan sekin hyvää.

Kuuden jälkeen palailimme terminaaliin jonottamaan maihinnousukortteja ja pääsimme vähitellen lautallekin. Tämä vuoro oli niin täynnä, että oli vaikea löytää istumapaikkaa. Auringonlasku Rio de Platan yllä oli upea. Puoli yhdeksältä rantauduimme Puerto Maderoon. Ostamamme risteilypaketti oli aika paljon sitä mitä odotimmekin, sitä luvattua eväspakettia odotamme tosin vieläkin.

Kohti uusia seikkailuja - Puerto Madryn

Seuraavana päivänä olikin sitten laivaanastumispäivä ja suureksi onneksemme laivalle tuli kaupungista vierailemaan upea tangoshow, emme nimittäin olleet vielä ehtineet varata lippua moiseen vaan jättänyt varaamiseen  myöhemmäksi. Tulisimmehan vielä takaisin Buenos Airesiin.

Seuraavat kaksi päivää olivat meripäiviä ja vasta neljäntenä päivänä saimme taas tuntea maan jalkojemme alla. Paikka oli Puerto Madryn, pieni, mutta kasvava rannikkokaupunki Argentiinan itäpuolella. Nyt olimme samalla saapuneet myös Patagoniaan, alue on luonnonsuojelualuetta ja lähettyvillä sijaitsee Valdesin niemimaa. Se puolestaan on kuuluisa merileijonistaan ja pingviineistään.
Tämän intiaanien asuttaman niemen "löysi" Ferdinand Magellan 1500-luvulla, mutta itse kaupunki on perustettu 1865. Sen taas perustivat walesilaiset siirtolaiset.
Koskei meillä ollut valmiiksi tilattua retkeä ja taksinkuljettajat ryöstöhinnoittelivat kyytinsä luonnonsuojelualueille päätimme tutustua itse kaupunkiin. Ja hyvä niinkin koska eläimiä näkisimme vielä runsaasti seuraavissa kohteissa. Päivä kului kaupungilla ja rannassa kuljeskellen ja kahviloissa istuskellen katuvilinää katsellessa.






Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa tai Facebookissa


Mikäli haluat 15 euron alennuksen Booking.comissa. Tässä win-win-linkki, ole hyvä  Alennuslinkki

4 kommenttia:

  1. Menimme maailmanympärimatkan yhteydessä pari vuotta sitten Montevideosta Buenos Airesiin bussin ja lautan yhdistelmällä, ja se meni juurikin tuon Colonia del Sacramenton kautta. Matkassa meni yhteensä melkein kuusi tuntia, joten ihan hyvä ratkaisu teiltä oli olla lähtemättä Montevideoon asti päiväretkelle.

    VastaaPoista
  2. Näinhän me sitä mietittiinkin vaikka kiva olisi ollut sielläkin käydä.

    VastaaPoista
  3. Näyttää mielenkiintoiselta päivävisiitiltä, ja nätin näköinen kaupunki! Uruguay on kyllä yksi maa josta en itse tiedä juuri mitään. Joku päivä Etelä-Amerikan kierros on kyllä haaveissa :)

    VastaaPoista
  4. No enpä sanoisi minäkään tuntevani yhden kaupungin perusteella, mutta sitä kehutaan turistiystävällisenä ja mukavana maana.

    VastaaPoista