tiistai 23. tammikuuta 2018

Reservaatissa Etelä-Afrikassa




Joulukuisella Kapkaupunginvierailullamme olimme tehneet päätöksen pysyä Kapkaupungissa,  emmekä  lentäneet Krugerin mittaville safareille. Kaupunki oli kuitenkin jo otettu haltuun ja reviirimme laajeni vauhdilla.  Safariasia kaiversi sen verran, että halusimme katsomaan villieläimiä. Kapkaupungin lähettyviltä löytyi muutama villieläinreservaatti, yksi jo parin tunnin matkan päässä Karoon alueella. Päätimme testata kyseisen reservaatin.
Paikan nimi oli Fairy Glen, sinne tehtiin päivän ja kahden päivän retkiä ja siellä luvattiin olevan nähtävissä viisi suurta (eläintä ); elefantti, sarvikuono, puhveli, leijona ja gepardi.

Retki alkoi aamuvarhaisella ajelulla vuorten yli. Tällaista tasankojen tallaajaa jaksavat vuoret kiinnostaa, niitä voisi vain tuijotella tuntikaupalla ja saihan niitä melkein koko matkan tuijotella.
Fairy Glen oli idyllinen paikka, siellä oli erilaisia majoja yöpymiseen, pieni uima-allas pihalla ja puutarha oleskelua varten. Ennen safarille lähtöä meidät ravittiin huolella.
Auto jolla safarille lähdettiin oli mallia hyvin ilmastoitu, myös lattian osalta, kaikesta omaisuudestaan sai pitää tiukasti kiinni ettei mitään tipahtanut maahan. Oppaana meillä oli sujuvasanainen ja letkeä Owen, joka koko ajan testasi pienryhmämme villieläintietoutta.

Eläimet vaeltelivat vapaasti reservaatissa, paitsi leijonat, niiden ei voinut antaa metsästää vapaasti. Aita erotti leijonat muista eläimistä. Tänne oli tuotu myös kaltoinkohdeltuja eläimiä. Sarvikuonouroksen sarvi oli väkivalloin irroitettu ja eläin jätetty kuolemaan, se oli kuitenkin toipunut hyvässä hoidossa tänne päästyään. Sarvesta ei ole tietoa josko se kasvaa uudestaan vai ei. Ihminen on eläimistä ahnein ja julmin. Jos asiaa katsoo salametsästäjän kannalta niin on todettava, että varsinkin bantut ovat usein työttömiä eikä työttömyyskorvauksia tunneta maassa. Se ei kuitenkaan asian julmuutta vähennä.








Sarveton sarvikuono on kuin hampaaton hai 


Puhveleita reservaatissa oli kokonainen lauma ja uusia syntyy joka vuosi. Ongelmana ovat urosvasikat, niitä ei laumaan enää sopisi lisää. Antilooppeja oli laumoittain, oli kuduja, impaloita, hyppyantilooppeja ja vesiantilooppeja.
Springbok eli hyppyantilooppi on muuten Etelä-Afrikan kansalliseläin, hyppyantilooppeja vaelteli entisaikaan laumoittain pitkin eteläisen Afrikan heinäniittyjä, nykyisin niitä tapaa enää etupäässä Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Antiloopin kuva sen sijaan on monen yrityksen logossa.  
Hyppyantilooppia myös metsästetään koska sen liha on herkullista.




Äidin pikku poju alkaa jo olla äidin kokoinen, mutta maitobaari on vielä pojulle auki







 
Hyppyantilooppi on siro ja nopea eläin








Leijonien aluetta erotti aita tai itse asiassa kaksikin aitaa. Saimme kuitenkin ajaa sisään alueelle kun niillä oli ruoka-aika. Täytyy myöntää, että pikkuisen kutkutti ajaa sisään leijonien viereen, muistanette, että automme oli sitä avoauto-mallia. Siinä oli metrin verran minun ja leijonan välissä, ei olisi tarvittu kuin pieni loikka niin leijona olisi hypännyt kyytiin.
Hyvinravitut leijonat tyytyivät kuitenkin vain tarkkailemaan meitä syrjäsilmällä  pureksiessaan rauhallisesti saalistaan.
Mikäli joku ihmettelee mitä leijonanpennuille täällä tapahtuu niin vastaus on,  nämä leijonat eivät saa lisääntyä, sen vuoksi ne syövät ehkäisypillereitä. Nämä ovat siis joko vieraantuneet omasta elementistään tai sitten hyvin moderneja leijonia.




Tämä uskalikko oli valinnut pesäpaikan tien vierestä


Tämä pikkukaveri oli syntynyt edellisenä päivänä




Norsuja oli pari kappaletta. Norsuja täytyy vähän vahtia, ne ovat nimittäin aika nopeita poikia tuhoamaan viljelyksiä kuten esimerkiksi läheiset viiniviljelmät. Pari vuotta sitten ne kuulemma saivat aikaan suurta tuhoa herkuttelemalla viinirypäleillä ja vaikka suuria eläimiä ovatkin, lopulta ne kekkuloivat vahvassa humalatilassa.
Eikä siinä kaikki, sanotaan, että norsun muisti on pitkä, näiden norsujen muisti kesti ainakin vuoden sillä seuraavana vuonna ne aikoivat laittaa tempun uusiksi edellisvuoden antimet muistaen.
Näiden elefanttien syöksyhampaat pidetään lyhyinä jotta estettäisiin hammasvarkaiden hyökkäukset.
Elefantit taisivat pitää autoamme tunkeilijana sillä toinen niistä käveli päättäväisesti kohti autoamme, opas pakitti ja kaasutti paikalta ennen kuin selvisi filmasiko norsu vai oliko se peräti tosissaan.









Alueella oli myös joki. Hyvä niin, sillä elefantti juo 200 litraa vettä päivässä. Täällä vettä vielä riitti, toisin oli Kapkaupungissa, siellä kaikki vesi oli säännösteltyä. Joka puolella oli kylttejä jotka kehottivat säästämään kallisarvoista vettä. Kesä ja kuuma sesonki olivat vasta tulossa ja vesivarat jo vähissä. Meitäkin asia kosketti, hotellin uima-allas oli vesipulan johdosta suljettu eikä vettä voinut suihkussa juoksuttaa niin kuin kotona, pullotettua vettä kuitenkin riitti.

Eläimet oli nyt nähty, oli aika mennä lounaalle.
Ihmettelin kuitenkin tuota mainosta "viisi suurta", joukosta puuttui gepardi, jota kuitenkin oli mainostettu. Mitä sanoi siihen oppaamme?
- Ei päiväretkellä ole mahdollista nähdä gepardia. Se on arka eläin joka laskeutuu vuorilta vain öisin. Jos olisitte valinneet yön-yli-retken niin sitten ehkä.



Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa

20 kommenttia:

  1. Kiva "minisafari". Oliko hinta millainen verrattuina safreihin muualla? :)

    VastaaPoista
  2. Olihan se ihan kiva päiväretki, ehdittiin paluumatkalla poiketa vielä yhdellä viinitilallakin. Tällainen päiväretki mihin kuului kuljetukset, lounas ja aamiainen näyttää maksaneen 2890 randia (140€). Jos lentää Krugeriin niin lentomatkojen lisäksi täytyy ostaa 1-5 päivän safaripaketti ja majoitus. Hinta voi nousta aika korkeaksi. Onhan se se kuitenkin ihan erilainen kokemus.

    VastaaPoista
  3. Voi sarvikuonoraukkaa :( Tuolla on kyllä kaikella monta näkökulmaa, mutta on tuo silti tosi raakaa :(

    Upeita eläimiä yhtä kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle sarvikuonolle kävi loppujen lopuksi hyvin, mutta uhreja on varmaan monia muitakin :(

      Poista
  4. Kiinnostaisi kyllä hurjasti safari Afrikassa, mutta lapsen kanssa keskitytään mielummin vielä jokunen vuosi vähemmän extremekohteisiin. Voittaa kyllä eläintarhat 100-0 nähdä noita hienoja eläimiä omassa elinympäristössään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Afrikka on aika "eurooppalainen" kohde, tuolla suunnalla ei tarvita edes malariatabletteja. Rasittavinta minusta ovat pitkät lennot.

      Poista
  5. Ihania eläimiä! Kiva, että olet tehnyt vähän eri tyyppisiä juttuja Etelä-Afrikassa kuin itse viime marraskuussa. Näitä on ollut hauska seurata ja huomata, mitä kaikkea Kapkaupungissa ja sen lähettyvillä onkaan mahdollista tehdä. Paikan päällä saisi kyllä hyvin kulutettua useamman viikon.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Elina! Täytyykin käydä vielä katsomassa blogissasi.

    VastaaPoista
  7. Safarijuttuja on aina kiinnostavaa lukea. Voi miten surettaa yhä vaan jatkuva salametsästys. On se kumma juttu, ettei sitä saada millään aisoihin. Ja ylipäätään raivostuttavaa, että maailmassa vaan löytyy yhä ihmisiä, jotka haluavat ostaa sarvikuonon- tai norsunluuta muodossa tai toisessa. Tai, että tänäkin päivänä yhä vaan uskotaan naurettaviin uskomuksiin villieläinten jos jonkin osan parantaviin/ihmeitä tekeviin ominaisuuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tosiasiasta myynti loppuisi kun kysyntää ei kerta kaikkiaan olisi. Kunpa ihmiset itse ymmärtäisivät asian tärkeyden ilman sanktioita.

      Poista
  8. Voi että, mua suututtaa julmat ihmiset jotka harrastavat salametsästystä ja repivät sarvikuonoilta väkisin sarvet irti. Onneksi löytyy sitten tuollaisia paikkoja, joissa rammoista eläimistä pidetään huolta. Mulla oli suunnitelmissa lähteä syksyllä Etelä-Afrikkaan, mutta se matka taitaa jäädä nyt väliin. Ollaan kaverin kanssa suunniteltu toista kohdetta meidän vaellukselle. Afrikan safarit on upeita. Mulla on kokemusta Tansaniasta ja kuukauden päästä Senegalista. Eikös sullakin ole muuten blogissa juttua Gambiasta ja Senegalista? Olen niitä muistaakseni lukenut, mutta kun reissu lähenee, niin täytyypä tsekata ne uudestaan.

    VastaaPoista
  9. Salametsästys on kyllä syvältä ja nämä reservaatitkin joutuvat vartioimaan eläimiä salametsästäjien varalta. Tansania oli varmaan hieno paikka, se on kyllä listallani. Katsotaan nyt koska ehtisi.
    Laitan tähän tuon Gambian linkin, kiva maa jos ei hermostu pienistä https://fammomatkalla.blogspot.fi/2016/02/gambia.html
    Senegalin matkakin kannattaa tehdä, ehkä hienointa on lauttamatka joen yli.

    VastaaPoista
  10. Ei tuohon voi sanoa kuin kruunuhyyppä https://fi.wikipedia.org/wiki/Kruunuhyypp%C3%A4
    Kiinnostava kohde, Etelä-Afrikka, mutta valitettavan kuumottava paikka nykyään, joten ei sinne ihan huvikseen voi mennä.

    VastaaPoista
  11. Kruunuhyyppä, kiitos, etsin tuota suomenkielistä nimeä. Suosikkilintu siellä tuntui olevan helmikana.

    VastaaPoista
  12. Mä olen haaveillut jo pitkään afrikasta. Erityisesti haluaisin päästä katsomaan Masai Maraan Gnu-antilooppien vaellusta.

    VastaaPoista
  13. Kuulostaa hienolta. Minä menisin mieluiten Namibiaan, mutta Kenia ja Tansania olisivat myös upeita paikkoja.

    VastaaPoista
  14. Kävin Etelä-Afrikan turistitoimiston kutsuilla tässä taannoin ja silloin oli puhetta, että myös Kapkaupungin lähellä on näitä luonnonpuistoja erilaisilla teemoilla. En välttämättä halua viikoksi ajelemaan jeepillä pitkin tasankoa, joten tällainen vaihtoehto voisi olla ihan kiva.

    VastaaPoista
  15. Olihan tämä ihan piristävä kokemus, muttei tietenkään samanlainen kuin safarit savanneilla jossa ajetaan kymmeniä kilometrejä etsimässä eläimiä laajoilta alueita. Kapkaupungin lähellä on todellakin muutama muukin reservaatti, ovat varmasti kaikki vähän erilaisia.

    VastaaPoista
  16. Afrikka ja erilaiset safarit kiinnostaa ihan valtavasti. Onkin hyvä tietää, että myös Kapkaupungin läheltä löytyy tällainen vaihtoehto, jos aika ei anna periksi pitkälle, kunnolliselle safariajelulle.

    VastaaPoista
  17. Todellakin, tällainenkin vaihtoehto löytyy. Kiitos kommentista!

    VastaaPoista