tiistai 14. marraskuuta 2017

Senegalissakin pääsee safarille

Afrikkalainen sananlasku sanoo: itäisessä Afrikassa ovat eläimet, läntisessä Afrikassa ihmiset. Safareille kannattaa siis suunnistaa itäiseen Afrikkaan. Olen lähdössä pian Etelä-Afrikkaan ja parhaat safarit olisivat tietysti idässä eli Krugerin lähistöllä. Olemme kuitenkin ostaneet liput Kapkaupunkiin ja matkamme kestää vain 10 päivää joten haikein mielin joudumme ehkä kuitenkin hylkäämään safarihaaveet, kaikkea ei kannata ahnehtia kerralla. 
Tämä päätös sai minut muistelemaan Senegalin safaria viime vuonna.
Ensin on tosin todettava, että koska Senegal sijaitsee siellä lännessä niin se ei ole mikään safareiden eldorado. Eläimiä on siellä vähän johtuen peltojen raivauksesta ja eroosiosta. Tällekin Fathalan suojelualueelle jonne safarimme suuntautui oli eläimiä tuotu muualta Afrikasta.

Lähdimme safarille Gambiasta aamuvarhaisella. Ensin oli ajettava lauttasatamaan Gambia-joelle. Joki on suistossa jokseenkin leveä, joten joen ylitys Banjulista toiselle puolelle Barraan tapahtui autolautalla. Tämä lautta oli ehkä koko päivän kohokohta - tai toinen niistä - palasimmehan tällä samaisella lautalla illalla.
Kaikki mitä kuvitella saattaa ja sellainenkin mitä ei edes osaisi kuvitella lastattiin mukaan. Oli nyyttiä ja nyssäkkää, purkkia ja pussukkaa, eläviä eläimiä, dieselin katkua ja ahtautta. Kakkujen- ja vedenmyyjät pujottelivat ahtailla portailla ihmisten välissä. Huudot ja kehoitukset kaikuivat.
















Vastarannalla oli jo autojono odottamassa.


Lautta oli kuitenkin ensin tyhjennettävä.

Kesti aikansa ennen kuin pääsimme vastarannalla taas pikkubussiin, myös Senegalin rajalla oli odoteltava. Opas oli varmasti kymmenen kertaa varmistanut, että meillä tosiaan oli passit ja keltakuumerokotustodistukset mukana, aina kuulemma joku ryhmästä unohti ja pahimmassa tapauksessa tällainen unohtelija joutui jäämään rajalle. Meillä kaikilla oli kuitenkin dokumentit kunnossa ja ajoimme pysähdyksittä reservaattiin.
Reservaatissa siirryimme sitten kahteen maastoautoon, kävellen eteneminen puistossa oli kiellettyä. Jotkut ihmiset haluaisivat tehdä omatoimisafareita, otaksuisin kuitenkin, että monen vuoden kokemus alueella takaisi sen, että kuljettaja ja/tai opas löytää eläimet parhaiten. Sitäpaitsi haluan keskittyä eläimiin ja valokuvaukseen enkä ajamiseen.






Kirahveja nähtiin yhteensä kolme.



Kirahvit tuijottelivat meitä kosteilla, suurilla silmillään akaasiapuiden välistä matkan päästä. Pitkät kaulat huojuivat vähän, jäsenet olivat sirot ja liikkeet hallitut.


Meillä oli onnea, näimme kaikki eläimet jotka yleensä olivat nähtävissä. Esimerkiksi suuria kissaeläimiä ei tästä puistosta löydy lainkaan.
Sen sijaan löytyi kyllä kafferipuhveleita mahtavine sarvineen.




 Sarvikuono oli reservaatin ainoa yksilö. Se oli hiljakkoin ärsyyntynyt kaverikseen tuodusta naaraasta ja tappanut sen. Sarvikuonojen näkö on olematon, mutta kuuloaisti hyvä, miksiköhän se oli naarasta luullut hyökätessään. Se sai nyt tyytyä villisikojen seuraan, itse asiassa sarvikuonot ovat aikamoisia erakkoja.


Ruoho ja puut olivat kuivia ja oksat  iskivät kipeästi ajaessamme ohi. Seeprat ja porsaat laidunsivat yhdessä, saimme kivuta autosta savannille ja tarkastella niitä lähempää. 
Keihäsantilooppi rouskutti tyytyväisinä lehtiä ja jäi viisaasti puiden suojaan.





                                          Termiittikeko


Safaripuiston porttien ulkopuolella saattoi myös ruokailla. Näin teimmekin ja lähdimme sitten paluumatkalle Gambian puolelle. Safarimme oli siis tällainen minisafari millä ei ollut edes mahdollisuutta nähdä "viittä suurta". Safari oli kuitenkin  onnistunut sikäli, että olimme yhyttäneet kaikki eläinlajit joiden näkemiseen oli mahdollisuus. 
Lautalla oli palaamassa myös vuohenkasvattaja yhteensidottuine vuohineen, lieneekö ollut myymässä niitä. Takaisin ne kuitenkin tulivat.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa.


12 kommenttia:

  1. Ei pitäisi ollenkaan lukea näitä safaripostauksia. Tulee kauhea hinku päästä simme itsekin! Oli kiva lukea kokemuksia myös harvinaisemmista safarikohteista.
    Mukavaa ja onnistunutta reissua Etelä-Afrikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saa nyt nähdä mitä kaikkea ehditään nähdä.

      Poista
  2. Meilläkin on Gambia "listoilla" helppona kohteena - ajatuksena, että samalla reissulla voisi myös käydä naapurivaltioissa ehkä, Guineassa ja Guinea-Bissaussa, mutta ei safarikaan huono vaihtoehto tekemiselle jonain päivänä olisi. Yritämme ensin nyt joulun tienoilla poimia toisen helpon Afrikka-kohteen, eli Tunisian, nyt kun sinne taas järjestetään suorilla lennoilla seuramatkoja. Toivottavasti Gambian matkoja helposti järjestetään vielä ensi talvenakin!

    VastaaPoista
  3. Nämä kohteethan vähän vaihtelevat turvallisuustilanteen mukaan. Tunisiassa kävimme 2006. Silloin se oli helppo kohde Retkille pääsi Saharan portille ja kauemmaskin. El Jem ja amfiteatteri oli myös katsomisen arvoinen.

    VastaaPoista
  4. Hienoja eläinbongauksia teillä on ollut tuolla! Tietysti fiilis on hiukan eri, kun tietää, että eläimet on tuotu jostain muualta eivätkä sikäli ole luonnollisessa elinympäristössään. Varmasti järkevä päätös keskittyä kunnolla Kapkaupungin seutuun tulevalla reissullanne, eikä ympätä Krugeria väkisin mukaan. Kapkaupungissa en ole käynyt, mutta jos lukemaansa on uskominen, niin niillä huudeilla riittää takuulla mielenkiintoista näkemistä 10 päiväksi. Ja sitä paitsi jostain muistaisin lukeneeni, että jossain Kapkaupungin lähistöllä olisi jotain pienimuotoisia safarimahdollisuuksia myös.

    VastaaPoista
  5. Aivan oikein muistat, kyllä siellä on pienempiä safarialueita. Meidän matkamme ovat usein kiitämistä paikasta toiseen, ehkä nyt vaan olisi syytä ottaa välillä vähän rauhallisemmin.

    VastaaPoista
  6. Tämä oli mielenkiintoista. Enpä ollut kuullut, että näilläkin kulmilla olisi eläimiä. Aina panee miettimään, kuinka järkevää tuollainen eläinten pakkosiirtäminen on... Keniassa ja Ugandassa olen ollut safarilla. Ehkä Etelä-Afrilla olisi seuraava. Tuo lautta näytti kyllä hyvältä. Ihan parasta paikalliselämän seuraamista!

    VastaaPoista
  7. Senegalissa on muutama reservaattialue, en kyllä osaa sanoa kuinka suuri osa eläimistä on muualta tuotuja. Luultavasti näitä lajeja on siellä elänyt ennenkuin ihminen on ne metsästänyt sukupuuttoon, sikäli puolustaisivat paikkaansa. Senegalkin on hyvin köyhä maa, bisnestä tehdään jos turisteja on tarjolla, minun mielestäni safaribisnes on parempaa bisnestä kuin metsästysretket.

    VastaaPoista
  8. Onpa kiinnostavaa tietää, että Gambian lomaan voi yhdistää safarin Senegalissa. Gambia on nimittäin totta vie käynyt mielessä, kun on miettinyt, mistä helposta kohteesta aloittaisi Afrikan tutkimisen. Ja enpä tullut ajatelleeksikaan, että nuo eläimet olisivat siirretty tuonne länteen...

    VastaaPoista
  9. Näitä Senegalin matkoja tarjoaa moni matkanjärjestäjä ja matkatoimisto. Täytyy vain valita kenen matkalle osallistuisi. Kaikissa oli kuitenkin englantia puhuva opas. Sen lisäksi voi itse suunnitella haluamansa matkan, hinta riippuu osallistujien määrästä ja neuvottelutaidosta.

    VastaaPoista
  10. Viime talvena haaveilin Gambian reissusta ja samalla tutkin Senegaliin suuntautuvia päiväreissujakin ja safari olis ollut ykkösvalinta semmoiseen. No, päädyimme sitten avokin kanssa New Yorkiin. Ei huono safari sekään.

    VastaaPoista
  11. No ei se New York tietenkään huono valinta ollut, hieno kaupunki, mutta eläimiä näkee vain eläintarhassa.

    VastaaPoista