sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kuvahaaste

KUVAHAASTE 2


Luin monestakin eri postauksesta tästä 10 kohdan haasteesta. Se herätti oitis halun osallistua, aikaa meni kylläkin yllättävän paljon vanhoja valokuvia muistitikuilta selaillessa. Harmittaa taas kun eivat vanhat kuvat ole tiukasti aikajärjestyksessä. Kun tarpeeksi pitkälle mennään niin kuvat ovat kuvakansioissa ja sitä vanhemmat paperikuvina.
Tässä kuitenkin minun haastekuvani:


KUVA TÄYDELLISESTÄ HETKESTÄ



Sri Lankalla vierailimme  norsujen orpokodissa. Sinne viedään kaikki emonsa menettäneet tai kadottaneet norsunpoikaset ja siellä ne ruokitaan ja hoidetaan kuntoon. Iltapäivisin ne kuljetetaan lammikolle uimaan ja leikkimään, isommat norsut paimentavat pienempiä. Se oli paras hetki sinä päivänä ja moneen aikaan. Näitä onnellisia norsuja olisi katsellut tuntikausia.


PERINTEINEN TURISTIKUVA



Kuuluisa nähtävyys ja linssilude sen edessä. Ateenan Partheonilla huhtikuussa 2014.
Tapansa mukaan Lufthansan lentäjät lakkoilivat ja vähältä piti ettemme jääneet Ateenaan.


KUVA MAHDOLLISIMMAN KAUKAA




Tämä ei ehkä ole kaukaisin paikka missä olen käynyt, mutta kielttämättä Caye Caulker on kaukana kaikesta kiireestä ja stressistä saarelaistenkin mielestä. Saaren tunnuslause on "Go slow". Ihana pieni korallisaari Belizen ulkopuolella tunnin venematkan päässä Belize Citystä. Siellä snorklailimme kolme päivää matkallamme halki Väli-Amerikan.



SUURKAUPUNGIN SYKETTÄ


Osakasta löytyi sopivasti suurkaupungin sykettä. Kuva on junamatkaltamme vuodelta 2011.



ZZZ-MATKUSTAMINEN VÄSYTTÄÄ



Tai sitten syynä on liika lepo ja ruoka. 2011 syntymäpäiväristeily hyvässä seurassa; mies ja tyttäret. Harvinaista, että joku kuvaa minua, tavallisesti olen se "japanilaisturisti", joka räpsii kaikkea liikkuvaa niin kuin myös paikallaan pysyvää. Tässä on risteilyllä ehditty jo Haitiin asti. 

AURINGONLASKU



Tämä auringonlasku on Turunmaan saaristosta.  Näitä kuvia löytyy vähä jokaisesta maasta, mutta ovathan ne parhaimmillaan niin lumoavan kauniita. Arvostan suomalaista luontoa ja sen taianomaista kauneutta, siksi kuva Suomesta. Tällä kertaa purjehdusreissu  lipsahti yöpurjehduksen puolelle, pian jo navigoitiinkin pimeässä.



HERKUTTELU OLENNAISENA OSANA REISSUJA


Tämä herkullinen ruoka on paimentolaisten valmistamaa rosvopaistia. Sitä meille tarjottiin Wadi Rumin retkellä Jordanian autiomaassa. Liha haudutettiin hiekassa suurissa kattiloissa ja kaivettiin sitten esiin ruokailun alkaessa. Ruoka katettiin erämaahan pystytettyyn telttaan.


 HEHKUTETTU NÄHTÄVYYS JOKA OLIKIN PETTYMYS


Tähän olisin halunnut laittaa kuvan Struven ketjun muistomerkistä. Struven ketjuhan on Unescon maailmanperintökohde, kolmiomittausketju, joka kulkee Norjan jäämereltä Hammerfestistä Suomen kautta Ukrainaan. Koko ketju on vaikea hahmottaa ja siitä kertovat kyltit niin mitättömiä ettei minulla ole niistä kuvaa vaikka muutaman olen nähnytkin.
Sen sijaan tässä komeilee Manneken Pis-patsas Brysselistä. Se oli hyvin pienikokoinen ja tuntui häviävän yleiseen vilinään.

TEEN MITÄ VAIN HYVÄN OTOKSEN ETEEN



Kaikkeni yritin, tuonnekin piti ahtautua. Tässä ollaan käymässä Soulin Trick-museossa vuonna 2015.



KUVA ROAD TRIPILTÄ

Vuosi on 2012 ja road trip kulki pitkin Espanjan itärannikkoa Nerjasta Gibraltariin.

Olin ihan kahden vaiheilla, laittaisinko tähän sen otoksen jossa seisomme huuli pyöreänä vuokraamamme auton edessä, nimittäin sen missä konepelti on avattuna.  Valitsin sitten kuitenkin tämän kuvan Rondasta. Kuvauksellinen kylä, joka on rakennettu kahden puolen syvää rotkoa.


Jos innostuit haasteesta niin kuka tahansa on tervetullut tarttumaan 
siihen. Alla vielä lista siitä mitkä ovat kuvien aiheet. Haaste on 
alkuperältään Journey Diary -blogista, josta löytyy myös lisää ohjeita sen toteutukseen. 
1. Kuva täydellisestä hetkestä
2. Perinteinen turistikuva
3. Kuva mahdollisimman kaukaa
4. Suurkaupungin sykettä
5. Zzz – matkustaminen väsyttää
6. Auringonlasku
7. Herkuttelu olennaisena osana reissuja
8. Hehkutettu nähtävyys, joka olikin pettymys
9. ”Teen mitä vain hyvän otoksen eteen” -kuva
10. Kuva roadtripiltä
 

6 kommenttia:

  1. Näitä blogihaasteita on kiva lukea! Itse olen tehnyt tämän noin vuosi sitten. Kun matkoja kertyy, voisi jutun tehdä uudelleen. Tuo Soulin Trick museon kuva on todella kiva! Mutta niin muutkin. Paljon tekin olette ehtineet reissata!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Trick-museo oli hauska tuttavuus. Siellä joutui ihan jumppaamaan mahtuakseen joka koloon. Täytyy katsoa sinun listasi jos löydän sen.

    VastaaPoista
  3. Tykkään kanssa näistä haasteista, niitä on todella kiva lukea! En tiedä miksi multa menee aina kaikki haasteet ihan ohi, mutta tähänkään en ole siis törmännyt! Josko sitä vihdoin osallistuisi...

    VastaaPoista
  4. Hassua, että tämä vanha haaste on alkanut pyöriä blogeissa taas :) Manneken Pis oli kyllä minunkin mielestä pettymys. Ja ne kun väittää Köpiksen Pientä merenneitoa pieneksi, mutta Manneken Pis se vasta pikkuruinen onkin!

    VastaaPoista
  5. Näitä kuvahaasteita on kyllä tosi kiva katsella ja lukea! Jotenkin saa erilaisen kuvan matkaajasta kuin aiemmin.

    Olipas hauska tuo Trick -museon kuva! Mekin käytiin Tokion Trick Art -museossa ja kirjoittelinkin siitä pari viikkoa sitten. Hauskaa oli. http://www.paulagaston.com/viinilaaksonviemaa/trick-art-museum-tokiossa

    VastaaPoista
  6. Oi tällaset haasteet on hauskoja, niin lukea kuin tehdä itsekin! Saatan tarttuakin! :) Tuo Sri Lankan norsuorpokoti on ollut pitkään bucket listalla <3

    VastaaPoista