GAMBIA - MAINETTAAN PAREMPI MAA
Viikko Gambiassa ja samalla matkalla päivä Senegalissa takana. Moni on käynyt Gambiassa, jotkut ovat mieltyneet maahan ja palaavat sinne yhä uudestaan, toiset sanovat ettei enää koskaan. Mikä jakaa mielipiteet ja mikä saa maassa viihtymään? Entä mikä riepoo?
Palatessani kotimaahan minulta kysyttiin mm.:
- Onko siinä maassa kerrassaan mitään tekemistä tai katsomista?
- Onko totta, että laiminlyödyt naiset menevät sinne saadakseen seuraa?
- Onko totta, että maa on Afrikan köyhin?
Jokaiseen kysymykseen voi vastata myöntävästi tai kieltävästi. Kyllä, maa voi olla köyhä, mutta ihmiset eivät näe nälkää ja tämä tuntuu tietysti kliseeltä, mutta he vaikuttavat tyytyväisiltä ja onnellisilta. Tämä ei tietenkään tarkoita, että jätettäisiin käyttämättä tilaisuus tienata vähän tai ansaita hieman ylimääräistä turistien kustannuksella.
Alussa oli aika häkeltynyt olo kun kaikki tekivät tuttavuutta, tarjosivat palveluksiaan ja tyrkyttivät käyntikorttejaan. Nämä ns. bumsterit koki jokseenkin ahdistaviksi, mutta sitten oppi suhtautumaan heihin. Ei tarvinnut sanoa kuin:
- Ei kiitos minulla on jo oma hedelmäkauppias/mehumyyjä/vaatemyyjä/opas, niin asia oli selvä, sai olla tarjouksilta rauhassa.
Kun oli pari päivää tutustuttu ihmisiin hotellialueella, rannalla ja kylässä alkoi kättely. Jokainen joka jo tunsi sinut halusi kätellä.
- Miten voit tänään?
- Oletko viihtynyt?
- Mitä teit eilen?
- Mitä aiot tehdä huomenna?
Aina ei tyyppejä tunnistanut, silloin he kyllä auliisti kertoivat:
- Hei, etkö muista minua, olitte meidän ravintolassamme syömässä eilen tai
- Annoin teille käyntikorttini ja esittelin retkiäni
Meille sateli myös erilaisia kutsuja:
- Tervetuloa kuuntelemaan kun bändimme esiintyy, soitamme afrikkalaista musiikkia.
- Tervetuloa kyläämme perheemme vieraaksi. Jos olette kiinnostuneita afrikkalaisesta ruoasta äitini ja sisareni keittävät mieluusti kanssanne
- Tervetuloa toimistoomme, esittelemme mielellämme palveluitamme
Oma paikallisopas onkin kullan arvoinen, oppaat ovat edullisia palkata ja he järjestävät ohjelmaa puoleksi päiväksi, koko päiväksi tai koko viikoksi, ihan miten asiakas haluaa. Opas järjestää halutessa kuljetukset, ruokailut, vierailut, kalastusmatkat, linturetket, kaiken mitä tarvitset. Itse sooloillessaan täytyisi kuitenkin käyttää taksia, joten joku toinen voi mieluusti tilata kuljetukset ja järjestellä kiertokäynnit.
Me esimerkiksi suunnittelimme yhden päivän ohjelmaksi kiertoajelun Gambiassa. Sen aikana kävimme krokotiilipuistossa (oppaan idea) ja etnografisessa museossa, markkinoilla läheisessä kaupungissa, Serekundassa, kouluvierailulla, kotivierailulla, paratiisirannalla lounaalla ja uimassa, kalastajakylässä ja kalasavustamossa. Aikaa retkeen kului 11 tuntia eikä yllättäviä käänteitäkään matkasta puuttunut.
Krokotiilit olivat suhteellisen rauhallisia - tai sitten juuri syötettyjä. Ainakin meidän sormemme säästyivät tällä kertaa vaikka niitä silittelimmekin. Tiineitä naaraita piti varoa joten valppaana sai kuitenkin olla.
Markkinahumua. Täältä löytyi tavaraa joka makuun laidasta laitaan.
Tätä kantotapaa meikäläinen joutuisi kauan harjoittelemaan ennenkuin se alkaisi sujua
Tavaraa kojuihin tuotiin aaseilla, autoilla ja käsikärryillä
Vihannestarjonta oli runsasta ja myyjien asut värikkäitä.
Vauvat kulkivat kätevästi selässä kun äidit olivat ostoksilla
Koulua ei heti löytynyt, se oli yllättävän pitkän tien takana. Opas ei nimittäin aikaisemmin ollut käynyt tässä koulussa, sieltäpäin oli otettu yhteyttä ja toivottu vierailua. Koulu oli paikallinen yläaste ja meidät otettiin hyvin vastaan, apulaisrehtori esitteli meille koulurakennuksia ja naispuolinen rehtori, joka oli muuten opiskellut Venäjällä otti meidät vastaan ja esitteli mm. koulun oppikirjat.
Vierailupäivä ei ollut paras mahdollinen koska päivä oli oppilaiden urheilupäivä. He harjoittelivat koulun kuumalla kentällä juoksua ja yllättäen myös ensiavun antamista. Lämpötila oli varjossakin 35 astetta joten lämpöhalvaushan saattoi olla lähellä.
Vararehtori oli pahoillaan kun ei luokissa ollut toimintaa ja hän olisi järjestänyt mallitunnin, mutta meistä se oli tarpeetonta. Ylpeänä vararehtori pyysi nuoria esittelemään koulupukujaan. Jokaisen oppilaan on ostettava itse koulupuku ja kirjat. Valitettavasti koulusta ei saa ruokaa eikä kaikilla vanhemmilla aina ole antaa edes aamiaista lapsilleen.
Banjulnding Senior School ja tyttöoppilaan koulupuku. Valkoisen tunikan alla on pitkä tai lyhyt hame. Pää suojataan huivilla.
Poikien koulupukuun kuuluu valkoisen paidan ja tummien housujen lisäksi myös liivi.
Koulun apulaisrehtori
Kun oli kotivierailun vuoro kysyin oppaalta millä perusteella hän oli perheen valinnut. Yllätys. Ei hän ollut vielä valinnut.
- Kyllä se löytyy, oli vastaus.
Menimme kaupan kautta ja ostimme 25 kilon säkin riisiä koska se on perheille tavallinen ja mieluinen lahja. Kun sitten ajelimme erään kodin ohi sanoi opas
- Kokeillaanpas tuota
Perhe otti meidät erittäin mielellään vastaan. Tässä talossa asusteli 8 lasta, vanhemmat ja täti. Meille esiteltiin piha ja savesta tehty palmunlehväkattoinen asumus. Isä hoiteli vauvaa ja muita lapsia kotona, äiti oli torilla myymässä vihanneksia, täti puhkesi kiittämään Allahia kun tulimme.
Perheen nuorimmainen, Malik-vauva.
Asunnon keittiö.
Perheen savesta muurattu palmunlehväkattoinen talo. Katon joutuu uusimaan vuosittain jotta se kestäisi sadekauden. Isän unelmana olikin vaurastuminen, niin, että asuntoon saataisiin peltikatto. Kauniimpi se on varmasti palmunlehväkattoisena.
Sitten niihin yllättäviin käänteisiin. Tutustuttuamme hiekkarantaan ja syötyämme siellä herkullisen kalalounaan lähdimme ajelemaan Tajin kalastajakylää kohden. Emmepä ajelleet kauan kun etupyörä rupesi kirskumaan oudosti, jeeppimme jämähti tien sivuun. Pyörästä oli laakeri sökönä. Siinähän sitten istuttiin kuuman maantien laidassa, katseltiin lehmiä paimentavaa poikaa ja ihmeteltiin. Onneksi jokaisella on nykyään matkapuhelin - niin myös oppaallamme, matka kalastajakylään jatkui sitten taksilla.
Kylässä oli tunnelmaa. Kalastusveneet olivat rantautuneet saaliineen. Kalastajat esittelivät ylpeinä kalasaaliitaan ja savustamossa muhi kala poikineen.
Jungle beach - paratiisiranta. Myös lehmät olivat löytäneet tiensä tälle rannalle
Nuorena on vitsa väännettävä. Tytöt kaupittelevat maapähkinöitä ja keräilevät tyhjiä pulloja. Desilitra maksaa 5 dalasia. (1€=43dalasia)
Nuori kalanperkaaja työssään
Saalis koostui varsin eksoottisen näköisistä vonkaleista
Kalaa myös savustettiin erityisessä kalansavustamossa
Saatiin sitten vara-autokin paikalle ja päästiin omaan kylään takaisin kun pimeys jo laskeutui Huhhuh, olipa päivä.
Mentäisiinkö huomennakin johonkin?
kysyi oppaamme.
Muutamia faktoja Gambiasta:
- Gambia on Afrikan pienin maa kaksinen miljoonine asukkaineen.
Se on englantilaisten entinen siirtomaa joka itsenäistyi 1965.
Pääkaupunki on Banjul, mutta suurin kaupunki on Serekunda, jossa asuu 335.000 asukasta.
Englantilaiset ja ranskalaiset riitelivät maiden rajoista ja jakoivat lopulta alueet niin, että Ranska sai Senegalin ja Englanti Gambia-joen laakson. Englantilaiset olettivat näet rikastuvansa kullalla ja timanteilla, niitä ei joesta kuitenkaan löytynyt. Maiden rajoja piirrellessä tärkeimpänä instrumenttina näyttää olleen viivotin.
Aikaisempina vuosisatoina Gambia oli myös orjakaupan keskus, vuosina 1500-1800 yli 12 miljoonaa afrikkalaista kuljetettiin keskuksen läpi ja myytiin orjiksi. Vieläkin pääsee vierailemaan ns. Kunta Kinten saarelle joka oli orjien kokoamispaikka.
Aurinkoa riittää Gambiassa melkein vuoden jokaiseksi päiväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti