Etelä-Afrikka on kulinaristin unelma

Kaksi viikkoa Etelä-Afrikassa oli positiivinen kokemus, mutta vierailulla oli myös pimeä puolensa, housunvyötärö alkoi nimittäin ikävästi ahdistaa. Miten tässä näin pääsi käymään? Minä kun en ole mikään kulinaristi, en metsästä matkoillani Michelin-ravintoloita enkä välttämättä edes joka päivä syö ravintolaruokaa.
Kapkaupungin herkut vain veivät naista kuin pässiä lieassa.
Tähän voivatkin sitten kaikki aatteelliset kasvissyöjät lopettaa tämän postauksen lukemisen, nämä herkuttelut eivät sovi herkille!
Etelä-afrikkalainen ruoka on monipuolista ja herkullista, merestä nousee runsaasti saalista ja kaikenlainen riistaruoka on suosittua. Eikä pidä myöskään unohtaa harvinaisen mahtavaa hedelmävalikoimaa. Kaupoissa hyllyt täyttyvät paitsi sitrushedelmistä, joista greipit ja tangeriinit näyttivät olevan suosittuja,myös taateleista, avocadoista, rypäleistä, melooneista, papaijoista, mangoista, litseistä ja guavoista.
Mikä voisi olla aamulla ihanampaa kuin aloittaa päivänsä hedelmälautasella.
Jos aamiaiseksi halusi jotakin tuhdimpaa niin saatavana oli munakkaita, makkaroita, pekonia, leivonnaisia, vohveleita ja pannukakkuja.

Meitä hemmoteltiin mahtavilla hotelliaamiaisilla


Tavallinen valintani ruokalistalta on kala ja niinpä myös afrikkalaiset kalat kiinnostivat minua. Ruokalistan kaloista tavallisin oli kingklip, mikä on sikäläistä turskaa, valkolihaista kalaa, joka kasvaa jopa puolentoista metrin mittaiseksi. Toinen suosittu kala oli day's catch tai linefish.
Jälkimmäinenkin saattoi siis olla mitä tahansa siimalla pyydystettävää kalaa. Arpapeliä, mitä sai lautaselleen, mutta hyviä kalat aina olivat.
Äyriäisiä, mustekaloja ja simpukoita oli myös runsaasti tarjolla, usein ne myytiin äyriäislautasina jolloin saatavana oli herkullinen lajitelma. Ei kun herkuttelemaan! Katkaravut olivat suuria ja erityisen herkullisia, ne tulevat kuulemma Mosambikistä. Näiden merenelävien kanssa tarjottiin herkullisia dippejä, mm. peri-perillä ja chilillä maustettuna.
Myös sushia sai useasta paikasta.

Kanaruokia oli yleensä joka paikassa saatavilla, mutta yleinen lintupaisti oli myös strutsi. Pakkohan se oli valita tavanomaisen kanan sijaan, liha olikin yllättävän maukasta. Keskustan ravintola Karibussa se tarjoiltiin putun ja chakalakan kera. Putu tai putu pap on kuivahkoa maissipuuroa joka on bantujen perinneruokaa ja chakalaka taas maustettu kastike, jossa on ainakin porkkanaa, paprikaa ja chiliä.

Strutsia putun ja chakalakan kera


Simon's townissa päätimme testata antilooppia. Tarjolla oli sekä kudua että impalaa,tarjoilija ehdotti, että maistaisimme kumpaakin ja jakaisimme annokset. Näin teimmekin eikä testituloksissa esiintynyt minkäänlaista hajontaa, pikaisen, kahden naisen testimme testimme voitti selvästi mureampi ja voimakkaamman makuinen kudu. Tavallisesti tarjolla oli vain hyppyantilooppia (springbok). Sekään ei ollut huono vaihtoehto. Vesiantiloopista meitä sen sijaan varoitettiin, sen liha on kuulemma järkyttävän makuista, mutta eipä vesiantilooppia missään tarjottukaan. Sen sijaan ostin kyllä tuliaiseksi purkillisen seeprapatéta, saamme siis joulupöytään tänä vuonna muutakin kuin ainaista kinkkua.
Makkaroitakin tuli maisteltua, ne oli tehty naudanlihasta, mutta maku oli paremminkin riistan, taisi johtua mausteista.
Etelä-afrikkalainen erikoisuus on myös kuivaliha, biltong. Se myydään ohuina suikaleina tai siivuina ja sitä saa maustamattomana tai eri tavoilla maustettuina.

Käydessäni safarilla luonnonsuojelualueella ja katsellessani antilooppien hyppelyä minua jo kadutti, että olin syönyt niiden lajitoverin. Omatuntoni rauhottui kuitenkin vähän kun muistin, että syömmehän me Suomessa peuraa ja poroakin.

Vasemmalla kudua ja oikealla impalaa - vai oliko se päinvastoin?



Saatavana oli myös krokotiilia. Tiesin kuitenkin entuudestaan etten niin välitä krokotiilinlihasta, joten jätin sen suosiolla kutittelemaan muiden makunystyröitä.
Paikalliset ylistivät myös pahkasikaa, väittäen sen olevan kaikkein maukkainta lihaa. Pahkasikaa olisi kuitenkin ollut saatavilla vain tietyissä ravintoloissa joten sekin jäi valitettavasti testaamatta. 
Afrikkalaisten suosituin lihanvalmistusmenetelmä tuntui olevan hiiligrillillä grillaaminen. Grillaaminen tuntui olevan todellista taidetta, oli hiilikoulukunta ja puukoulukunta. Grillillä oli erityinen nimi, braai.

Etelä-afrikkalainen ateria ei tietenkään ole täydellinen ilman etelä-afrikkalaista viiniä, onhan Etelä-Afrikka yksi viinintuotannon eturivin maista.
Kävimmekin tutustumassa kolmeen eri viinitilaan ja maistelimme erilaisia valko-, puna- ja roséviinejä. 
Saimme tutustua myös viinikellareihin ja viiniplantaaseihin.
Hinnat olivat yllättävän edullisia, kuuden pullon pakkaus kustansi 200-2000 randia (12-120€). Vastassa olivat kuitenkin logistiset ongelmat ja tullimääräykset joten hylkäsimme haikeina idean suurostoista.

Muratien viinitilan tunnelmaa

Muratien viinitila on takuulla erilainen. Sen tavaramerkkinä ovat hämähäkinverkot sadan vuoden ajalta. Siivouskulut tällä viinitilalla ovat pienet.

Zenenwachtin viininmaistiaiset

Tässä Zevenwachtin viinitilan tilavassa viinikellarissa odottaa yli 2000 tammitynnyriä viinin valmistumista. 30% viinistä menee vientiin, loput 70% kulutetaan kotimaassa.


Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa
Fammon löytää myös sivulta Blogit.fi  ja Etelä-Afrikan herkutteluiden jälkeen hikilenkiltä lähimetsästä.