sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Viikinkien jalanjäljillä




Kahden naisen pienretkikuntamme on juuri saapunut aamulennolla Osloon ottamaan selvää ovatko norjalaiset todellakin nimensä veroista merenkävijäkansaa. Olemme saaneet vinkin, että Bygdøyn niemestä saattaisimme löytää todisteita tälle teorialle, joten askellamme reippaasti kohden kaupungintalon laituria. 
Aivan oikein, sieltä lähtee alus Bygdøyhin puolen tunnin välein. Koska edellinen alus on jo kaikonnut jäämme odottamaan seuraavaa. Odottaessamme löydämme jo todisteita siitä, että täällä osataan ainakin rakentaa laivoja.


Purjeveneellä emme pääse ajelemaan vaan vesibussi on moottorikäyttöinen, se kuljettaa meidät reippaasti Bygdøyhin, astumme rantaan ja seuraamme opasteita kilometrin verran, jonka jälkeen valppaat silmämme havaitsevat valkean rakennuksen jossa teksti: Vikingskipsmuset. Täältä saattaa löytyä todisteita teoriallemme.



Osebergskipet



Aivan oikein, rakennus sisältää kolme mahtavankokoista viikinkivenettä, Osebergin veneen, Gokstadin veneen ja  kovasti kärsineen näköisen, Tunen veneen. Kaikki kolme ovat aitoja, maan alta esiin kaivettuja viikinkiveneitä. Viikinkiruhtinaiden viimeinen leposija on nimittäin sijainnut veneessä tuttujen esineiden ympäröimänä.Tarkastelemme hämmentyneinä maailmankarttaa mikä näyttää kaikki viikinkisoturien käyttämät reitit. Eurooppa on käynyt hyvinkin tutuksi, missä vain jokia virtasi, siellä olivat viikingitkin herättäen kauhua ja pelkoa asukkaiden keskuudessa. Venäjä oli tuttu paikka ja matkat suuntautuivat aina Mustalle merelle ja Kaspianmerelle asti. Toisaalta Islanti ja Brittein saaret olivat nekin  läpeensä koluttuja, Grönlannissakin käytiin ryöstöretkillä ja aina Kanadassa asti.
Rakennuksessa on lisäksi oheisesineistöä ja vanhoja tekstiilinpalasia. Olivatpa viikingit tyylikkäitä poikia, heillä oli jopa Burberry-ruutukuosia!


Gokstadskipet


Olemme nyt sangen vakuuttuneita siitä, että joskus muinoin norjalaiset ovat seilanneet paljonkin, väittämän mukaan jo ennen kristinuskon rantautumista Norjaan. Epäilemme kuitenkin, että purjehdustaito unohtui noiden ryöstöretkien myötä ja päätämme jatkaa omaa tutkimusmatkaamme.


Niemen toiselta puolen löydämme mahtavankorkuisen, harjakattoisen rakennuksen. Eipä ihme, että rakennus on korkea sillä se kätkee sisälleen kokonaisen laivan. Laivan nimi on Fram ja nimen oli tarkoitus olla enne (perille).
 Tämä 39-metrinen, 10 metriä leveä, moottorikäyttöinen alus rakennettiin alunperin Fridtjof Nansenin käyttöön hänen lähtiessään valloittamaan Pohjoisnapaa. Navalle asti retkikunta ei koskaan päässyt, mutta tällä aluksella aluksella toinen löytöretkeilijä, Roald Amundsen  matkasi miehistöineen Norjasta Etelänavalle 1905. Matka oli jännittävä sillä samaan aikaan, mutta eri reittiä lähti toinenkin seurue etelänavalle, nimittäin britti Robert Scott miehineen. Amundsen miehistöineen voitti tämän kilpajuoksun, mutta voitto maistui karvaalta koska Scott miehistöineen menehtyi paluumatkalla ja koko maailman sympatiat olivat hänen puolellaan.
Amundsen purjehti myös sekä koillisväylän että luoteisväylän ja tutki sitten pohjoisnavan aluetta. Hänen uusi laivansa Maud juuttui kuitenkin jäihin. Pohjoisnavan yli Amundsen kuitenkin pääsi - tosin lentäen.








 Rekonstruoitu kokki
Laivalla saattoi myös musisoida
Laivan hytti.


Saamme vaellella sisällä monikerroksisessa Framissa. Miehillä oli kyllä napavaelluksensa aikana hylkeennahka- tai susiturkit ja lumikengät, mutta kuinka paljon helpompaa olisi ollut vetäistä päälleen goretexit ja sujauttaa käteensä thinsulatehanskat ja vetää jalkaansa lasikuitusukset puisten ja mäystimillisten sijaan.

Museossa on myös laivasimulaattori johon jonotamme saadaksemme autenttisen tunnun napaolosuhteista. Hyytävä kylmyys ympäröi meidät simulaattorissa, pari sinertävää merimiestä tuijottaa meitä punkistaan avonaisin silmin kuoliaiksi jäätyneinä. Huh,huh, ihanaa päästä takaisin lämpimään halliin eikä jäädä arktisiin olosuhteisiin vuosikausiksi.
Tunnustettava on, että Amundsen oli kovapintainen ja taitava naparetkeilijä. Hän otti mallia eskimoiden selviytymistavoista ja kesti hyvin matkojen rasitukset. Hän käytti mm. rekikoiria ahkioiden vetämiseen kun taas Scott turvautui siperialaisiin hevosiin jotka eivät kestäneet kylmiä olosuhteita ja ruoanpuutetta.
Loppu koitti kuitenkin Amundsenillekin kun hänen lentokoneensa hävisi sen etsiessä toista kadonnutta konetta. Rakkaasta Jäämerestä tuli Amundsenin hauta.


Fram-museota vastapäätä tietyön takana on toinenkin vaatimattoman näköinen museo. Ulkonäkö kuitenkin pettää, kyseessä on kuuluisa Kon-Tikimuseo.

Balsapuinen Kon-Tiki

Lautan hytti jossa makuutilat



Museossa on näytillä kaksi lauttaa Kon-Tiki ja Ra II.
Kon-Tiki on kotitekoinen, balsapuinen lautta jolla norjalainen etnologi Thor Heyerdahl skandinaavimiehistöineen ylitti Tyynen valtameren vuonna 1947. Hän halusi osoittaa, että Polynesia oli saanut asukkaansa Etelä-Amerikasta ja onnistuikin ajelehtimaan merivirran ja purjeen avulla 6900 kilometriä pitkän matkan Perun rannikolta Pääsiäissaarelle ja näin osoittamaan teoriansa oikeaksi. Matka kesti 101 vuorokautta ja maihin Kon-Tiki kolahti Raroian atollille. 
Miehet myös filmasivat koko matkan ajan ja matkasta tehty dokumentti voitti dokumentti-Oscarin vuonna 1951.

Muu maailma ei ihan heti niellyt väitettä siitä, että Pääsiäissaaret olisi voinut saada asukkaansa toiselta mantereelta Amerikasta, mutta myöhemmät asujamiston geenitutkimukset ovat osoittaneet, että näin todellakin on asian laita.


Pääsiäissaaren jumalhahmo



Kaislavene Ra II

Heyerdahlin seuraava projekti oli osoittaa, että kaislaveneellä pystyy purjehtimaan mannertenvälisiä matkoja. Aluksen nimi oli Ra egyptiläisen auringonjumalan mukaan ja sen oli tarkoitus purjehtia Marokosta Amerikkaan osoittaakseen, että mannertenvälinen matka kaislaveneellä oli mahdollinen.  Vene kuitenkin vettyi ja upposi kesken matkan.  Heyerdahl rakennutti kuitenkin uuden veneen intiaanien veneenrakennustaitoja hyväksikäyttämällä ja tämä Ra II purjehtikin sitten Marokosta Amerikkaan. 57 päivän kuluttua ja 6100 kilometriä myöhemmin se oli perillä.


 Meidän kahden naisen retkikuntamme tunnelmat muistuttavat Scottin naparetken tunnelmia, kova nälkä nimittäin vaivaa. Senpä takia rantaudumme kaupungin puolelle ja päätämme mennä Hard Rock Cafeen lepyttelemään vatsojamme.

Syödessämme pohdimme mikä oli tyypillistä norjalaisille merenkävijöille. Seikkailunhalu, itsepäisyys, periksiantamattomuus, sitkeys, arvostuksen ja menestyksen tarve, kyky kestää rasituksia, epäonnistumisia ja pettymyksiä.
Entä ovatko kaikki viikingit, tutkimusmatkailijat ja merenkävijät jo mennyttä aikaa?
Katselemme ympärillemme, eihän toki, koko ravintola näyttää olevan täynnä norjalaisia viikinkejä.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Split - Adrianmeren helmi

Täytyy tunnustaa etten ollut edes Splitiin menossa, ajattelin käydä Dubrovnikissa  ja matkustaa sieltä Sarajevoon. Mutta sitten hoksasin Finnairin superhalvat lennot Splitiin ja mikä ettei...
Eipä tarvinnut katua sitä päätöstä.


Miksi siis Split on hyvä matkailukohde?


Split näyttää ja tuntuu italialaiselta kaupungilta, kuitenkin siinä on balkanilainen alakulon raita.
Splitistä on lyhyt matka joka puolelle, sieltä pääsee kätevästi mielenkiintoisiin kaupunkeihin kuten Dubrovnik, Mostar, Sarajevo, Pula, Trogir, Zagreb.
Sieltä pääsee myös kuuluisille saarille kuten Brač, Hvar ja Korčula.
Luontoihmisille Split on loistava kohde, sieltä on nimittäin kätevä automatka luonnonsuojelualueille Krkaan ja Plitvičeen.
Halutessaan voi viettää rantalomaa, Splitissä ja sen ympäristössä on runsaasti kaikentyyppisiä rantoja, vesi on puhdasta ja turkoosia, ainakin vähän kaupungin ulkopuolella.
Itse Splitin kaupunki ja etenkin sen keskusta Vanha kaupunki ovat täynnä historiaa.
Koska Split on Kroatian toiseksi suurin kaupunki eikä vain ainoastaan turistikeskus sieltä löytyy ravintoloita, kulttuuririentoja kuten ooppera ja shoppailumahdollisuuksia niitä kaipaaville.


Suurimman osan Splitin Vanhaa kaupunkia täyttää keisari Diocletianin loistelias palatsi. Sitä rakennettiin 10 vuoden ajan vuoden 300 hujakoilla.  Rakennuksen valkoinen kivi on laivattu Bračin saarelta, pylväät ja sfinksit on tuotu Egyptistä. 
Kadut Vanhassa kaupungissa ovat kapeita ja loppuvat usein umpikujaan, jokaiseen koloon on mahdutettu kahvila, galleria tai muu liike.
Useimmissa taloissa asutaan. Yllättäen keskellä marmoripäällysteisiä katuja tullaankin talojen ympäröimään puutarhaan, pyykit liehuvat narulla ja hedelmäpuiden oksat notkuvat. Talot ovat ehkä vähän rapistuneita, mutta onhan toki  luksusta omistaa oma piha ja puutarha keskellä Vanhaa kaupunkia.






Pyykkipäivä täälläkin




Turistiviihdykettä




Akustiikka vanhassa linnassa toimii




Vetää kaikista ovista ja vielä katostakin


Jupiterin patsas on saanut ympärilleen oman temppelin


Katakombit ovat saaneet uuden elämän basaarina. Alhaalla maan alla on myös arkeologinen museo. Tässä  museon kaivo.





           Vanhaa säästäen ja uutta lisäten

Kaupungissa rakennetaan myös uutta. Kansainväliset vaateketjut ja muut kaupat ovat valloittaneet uudisrakennukset.





Koska kadut Vanhassa kaupungissa ovat hyvin kapeita käytetään huoltoautoina aivan tietynnäköisiä miniautoja.

Kaupungin länsipuolella on Marjanin kukkula ja siellä monta kilometriä pitkä puistoalue, tai oikeastaan metsä. Siellä voi vaeltaa, hölkätä, pyöräillä tai uida ja näytti siellä olevan eläintarhakin, tosin toistaiseksi suljettu. Marjanille pääsee portaita pitkin Vanhasta kaupungista. Siinä puolivälissä kukkulaa oli minun huoneistoni - tai no niin, itseasiassa vain huone ja kylpyhuone. Ulkona oli myös patio minkä isäntä oli täyttänyt kukilla ja kynttilöillä.

Marjanilla on myös kahvila ja näköalatasanne mistä voi ihailla alapuolella lepäävää kaupunkia.


Jo 1400-luvulla täällä asui erakkoja luolissa



Onhan Marjanille kunnon pyörätiekin



Näköala Marjanin kukkulalta alas satamaan


Lähin ranta kaupunkialueella on Bačvicen hiekkaranta mikä varsin matalapohjaisena on ideaali pikkulasten hiekkaleikkeihin. Aikuista ehkä vähän ärsyttää kun joutuu kahlaamaan ja kahlaamaan päästäkseen uimaan. Eteenpäin rantaa kävellessä uimarantoja löytyy lisää.
Marjanin puolella on runsaasti uimapaikkoja, lähimmässä voi uida altaassa tai meressä laiturilta käsin. Mahtava paikka uimiseen ja myös auringonottoon sitä haluaville.

Monien mielestä paras uimaranta on Marjanin pohjoispuolella sijaitseva Bene-ranta, mutta sinne on vähän matkaa.




  Trogir on vaihtoehto


Hyvien yhteyksien päässä on myös Trogir, se on Unescon maailmanperintökohteeksi valittu kaupunki lähellä  Splitiä. Sinne oli bussiyhteys, joka kuulemma on kuuma ja ruuhkainen, siksipä valitsinkin satamasta vesibussin. Kyyti oli mukavan raikasta ja matka kesti  tunnin. Hinta oli 35 kunaa (4€)
Trogiriin tehdään pakettimatkoja, mikäli haluaa viettää lomansa pienemmässä kaupungissa ja nauttia tämän 1800 vuoden ikäisen museokaupungin  sykkeestä, renessanssi- ja barokkirakennuksista niin Trogir on mainio vaihtoehto.




Trogirin vanhakaupunki




Yksi kaupungin porteista


Rantakatu ja satama


Kamerlengon linnoitus

Pyhän Dominicin luostari


Viimeinen lautta Splitiin lähtee 18.30, sillä palasin takaisin Splitiin ja koko veneellinen meitä turisteja eri maista ihasteli kaunista auringonlaskua merellä. 

Ja olihan sitä suoranainen pakko käydä tutustumassa myös Krkan kuuluisiin vesiputouksiin, mutta niistä tarkemmin seuraavassa postauksessa.



tiistai 26. syyskuuta 2017

Vihdoinkin Mostarissa



Mostar 8.9. 2017


Tiedätkö tuon kalvavan tunteen kun olet halunnut jotakin niin kauan ja toteutus vain viipyy ja viipyy.
Minun kohdallani tuo kalvava tunne  oli Mostar. Tässä Bosnia-Herzegovinan kuuluisassa kaupungissa on silta joka tuhoutui Jugoslavian sisällissodan aikana ja joka rakennettiin uudelleen ja oli valmis vuonna 2004. Silloin näin myös dokumentin sillan uudelleenrakennuksesta ja lupasin itselleni meneväni kyseiseen kaupunkiin. Sitten tämän vierailun  toteutus vain venyi ja venyi. Peräti täydet 13 vuotta. Uskomattoman pitkä aika. 
Kun sitten vihdoin kerroin lähteväni Mostarin sillalle minulle sanottiin: 
- Miksi sinä sinne menet? Kuvanhan näkee netistä.
Miten ihmeessä se nyt olisi sama asia? Jotkut eivät vaan ymmärrä mitä on olla osana jotakin, tuntea sillan liukkaat kivet jalkojensa alla ja katsella Neretva-joen juoksun katoavan horisonttiin.

Ajattelin ensin lentää Sarajevoon, mutta sainkin sitten edulliset lennot Splitiin, Kroatiaan ja lensin sinne. Splitistä olisi mennyt linja-auto Mostariin, mutta siellä myytiin myös erilaisia retkiä Mostariin. Otin sellaisen jossa oli pelkkä kuljetus pikkubussilla. Kroatian puolella tie oli moottoritie, mutta Bosniassa kohosivat vuoret, tie muuttui serpentiinitieksi ja siellä sai ihailla jyrkänteiden alapuolella olevia huimia pudotuksia.
Bosnia-Hertzegovina on erikoinen valtio, joka kärsi kovin kun Jugoslavian liittovaltio hajosi Neuvostoliiton romahduksen yhteydessä 1990. 
Jugoslavian ja Titon aikana Bosnia oli köyhä maa, mutta siellä eri kansallisuudet ja uskontokunnat viettivät rauhanomaista rinnakkaiseloa sitoutuneina monikulttuurisuuteen ja etnisten ryhmien tasa-arvoisuuteen. Sota tuhosi kaiken.
Ensimmäisten demokraattisten vaalien tuloksena syntyivät Serbia ja Kroatia, kyseiset osavaltiot halusivat jakaa Bosnian keskenään.
Bosnian suurin eettinen ryhmä oli bosniakit, heitä ei kuitenkaan näissä neuvotteluissa kuultu.


Vaikka Bosnia-Herzegovina on nykyään itsenäinen valtio niin käytännössä se on jakautunut serbialueisiin, bosniakkialueisiin ja kroaattialueisiin.  Itse asiassa maa on jaettu kahteen yksikköön toinen on serbitasavalta Republika Srpska ja toinen bosniakkien ja kroaattien liittovaltio Federacija Bosna i Hercegovina. Myös Mostar on jakautunut, sillan itäpuoli bosniakkien, siis muslimien asuttamaa, länsipuolella majailevat kroaatit jotka ovat ortodokseja.




Silta oli juuri niin vaikuttava kuin osasin odottaakin, 29 metrin pituinen kaarisilta kaareutui jyrkästi niin, että sillalle oli rakennettu liukuesteet.
Alkuperäinen silta oli turkkilaisen Mimar Hajrudin suunnittelema  vuodelta 1566 ja rakentajaa uudelle sillalle oli vaikea löytää koska kukaan ei hallinnut rakennustekniikkaa. Tehtävä annettiin sitten Firenzen teknisen yliopiston insinööreille. Urakka oli valtaisa ja tuli maksamaan 15 miljoonaa euroa. Maksajana oli EU, mutta esim. Turkki, Italia ja Kroatia maksoivat osan. Itse asiassa kroaatit myös räjäyttivät sillan vuonna 1992, siihen tarvittiin 60 tykinlaukausta.
Sillan räjäytetyt kivet nostettiin Neretva-joen pohjasta ja käytettiin uudelleen, osa haettiin samasta kalkkikivikaivoksesta mistä alkuperäisetkin oli louhittu.
Uuden sillan avajaiset pidettiin vihdoin kesällä 2004 ja niin kaupunki oli saanut takaisin vuosia raunioina olleen rauhan ja rinnakkaiselon symbolinsa. Samalla elvytettiin traditio vuosittaisesta  sukelluskilpailusta. Muutenkin traditiona on, että nuoret miehet sukeltelevat 19 metriä korkean sillan kaiteelta. 





   Arkistokuva, tältä Mostar näytti tuhon jälkeen 1992-95


Tunnelma sillan itä- ja länsipuolella on todella ihan erilainen. Itäpuolta koristavat minareetit, moskeijat, vanhat hautausmaat, käsityöläispajat ja tottakai myös turistihoukutukset, basaarit ja ravintolat.
Länsipuoli näyttää melko tavanomaiselta kaupungilta. Jos ei eroa muuten huomaa niin ainakin siitä, että  länsipuolella on kirkkoja ja itäpuolella moskeijoja ja minareetteja.


 Luolaravintola



Tyypillinen ruokalaji ćevapi on lihapulla


Siltanäkymä idästä länteen


Moskeijoita ja minareetteja riittää




Tasapuolisuuden vuoksi katolinen kirkko Mostarski zvonik mira kaupungin länsipuolelta. Torni on kokonaista 76 metriä korkea ja ylhäältä avautuu upea panoraamanäkymä yli kaupungin





Osmanin hautamonumentti



Matkamuistojen raaka-ainetta



Sota loppui parikymmentä vuotta sitten, mutta se ei tarkoita sitä, että sota olisi unohdettu, siksi suuren uhrin se vaati.

Etnisessä puhdistuksessa 2700 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa, Sarajevon piirityksessä kuoli 12 000 ihmistä ja muissa verilöylyissä 21 000. Etupäässä nämä olivat serbinationalistien tekemiä ja  uhrit olivat pääasiassa bosniakkeja.

YK oli asettanut sosialistista Jugoslaviaa koskevan aseidenvientikiellon, se vaikeutti Bosnian puolustusta. Itse asiassa koko entinen sotakalusto oli serbiarmeijan hallussa eikä uusia aseita saatu. Tästä johtuen oli pienimuotoinen ihme, että Bosnia pystyi itsenäisyysjulistuksensa jälkeen pysymään itsenäisenä. Bosnialaiset puolustivat omia kotejaan, motivaatio oli korkealla.
Tammikuussa 1993 syttyi sota Bosnia-Herzegovinan (bosniakkialueet) ja Herzeg-Bosnian (kroaattialueet) kesken. Pahin taistelu käytiin juuri Mostarissa jolloin kroaatit ottivat haltuunsa kaupungin länsiosan täydentäen valloitustaan räjäyttämällä Mostarin sillan.



He olivat parikymppisiä, heillä oli elämä edessään


Heitä oli paljon


Lopullinen rauhansopimus saatiin vasta marraskuussa 1995. Tämä Daytonin sopimus sisältää Bosnian jakamisen kahteen alueeseen Bosnia ja Hertzegovinan federaatioon ja Serbitasavaltaan. Kummallakin on oma parlamentti, hallitus ja poliisi niinkuin myös koulut ja yliopistot. Yhteiselle Bosnialle jäi mm. raha ja ulkopolitiikka sekä tullit.
Serbian presidentti Slobodan Miloševićin suuri unelma oli ollut Suur-Serbia, sitä ei koskaan tullut.