Kahden naisen pienretkikuntamme on juuri saapunut aamulennolla Osloon ottamaan selvää ovatko norjalaiset todellakin nimensä veroista merenkävijäkansaa. Olemme saaneet vinkin, että Bygdøyn niemestä saattaisimme löytää todisteita tälle teorialle, joten askellamme reippaasti kohden kaupungintalon laituria.
Aivan oikein, sieltä lähtee alus Bygdøyhin puolen tunnin välein. Koska edellinen alus on jo kaikonnut jäämme odottamaan seuraavaa. Odottaessamme löydämme jo todisteita siitä, että täällä osataan ainakin rakentaa laivoja.
Purjeveneellä emme pääse ajelemaan vaan vesibussi on moottorikäyttöinen, se kuljettaa meidät reippaasti Bygdøyhin, astumme rantaan ja seuraamme opasteita kilometrin verran, jonka jälkeen valppaat silmämme havaitsevat valkean rakennuksen jossa teksti: Vikingskipsmuset. Täältä saattaa löytyä todisteita teoriallemme.
Aivan oikein, rakennus sisältää kolme mahtavankokoista viikinkivenettä, Osebergin veneen, Gokstadin veneen ja kovasti kärsineen näköisen, Tunen veneen. Kaikki kolme ovat aitoja, maan alta esiin kaivettuja viikinkiveneitä. Viikinkiruhtinaiden viimeinen leposija on nimittäin sijainnut veneessä tuttujen esineiden ympäröimänä.Tarkastelemme hämmentyneinä maailmankarttaa mikä näyttää kaikki viikinkisoturien käyttämät reitit. Eurooppa on käynyt hyvinkin tutuksi, missä vain jokia virtasi, siellä olivat viikingitkin herättäen kauhua ja pelkoa asukkaiden keskuudessa. Venäjä oli tuttu paikka ja matkat suuntautuivat aina Mustalle merelle ja Kaspianmerelle asti. Toisaalta Islanti ja Brittein saaret olivat nekin läpeensä koluttuja, Grönlannissakin käytiin ryöstöretkillä ja aina Kanadassa asti.
Rakennuksessa on lisäksi oheisesineistöä ja vanhoja tekstiilinpalasia. Olivatpa viikingit tyylikkäitä poikia, heillä oli jopa Burberry-ruutukuosia!
Olemme nyt sangen vakuuttuneita siitä, että joskus muinoin norjalaiset ovat seilanneet paljonkin, väittämän mukaan jo ennen kristinuskon rantautumista Norjaan. Epäilemme kuitenkin, että purjehdustaito unohtui noiden ryöstöretkien myötä ja päätämme jatkaa omaa tutkimusmatkaamme.
Niemen toiselta puolen löydämme mahtavankorkuisen, harjakattoisen rakennuksen. Eipä ihme, että rakennus on korkea sillä se kätkee sisälleen kokonaisen laivan. Laivan nimi on Fram ja nimen oli tarkoitus olla enne (perille).
Tämä 39-metrinen, 10 metriä leveä, moottorikäyttöinen alus rakennettiin alunperin Fridtjof Nansenin käyttöön hänen lähtiessään valloittamaan Pohjoisnapaa. Navalle asti retkikunta ei koskaan päässyt, mutta tällä aluksella aluksella toinen löytöretkeilijä, Roald Amundsen matkasi miehistöineen Norjasta Etelänavalle 1905. Matka oli jännittävä sillä samaan aikaan, mutta eri reittiä lähti toinenkin seurue etelänavalle, nimittäin britti Robert Scott miehineen. Amundsen miehistöineen voitti tämän kilpajuoksun, mutta voitto maistui karvaalta koska Scott miehistöineen menehtyi paluumatkalla ja koko maailman sympatiat olivat hänen puolellaan.
Amundsen purjehti myös sekä koillisväylän että luoteisväylän ja tutki sitten pohjoisnavan aluetta. Hänen uusi laivansa Maud juuttui kuitenkin jäihin. Pohjoisnavan yli Amundsen kuitenkin pääsi - tosin lentäen.
Saamme vaellella sisällä monikerroksisessa Framissa. Miehillä oli kyllä napavaelluksensa aikana hylkeennahka- tai susiturkit ja lumikengät, mutta kuinka paljon helpompaa olisi ollut vetäistä päälleen goretexit ja sujauttaa käteensä thinsulatehanskat ja vetää jalkaansa lasikuitusukset puisten ja mäystimillisten sijaan.
Museossa on myös laivasimulaattori johon jonotamme saadaksemme autenttisen tunnun napaolosuhteista. Hyytävä kylmyys ympäröi meidät simulaattorissa, pari sinertävää merimiestä tuijottaa meitä punkistaan avonaisin silmin kuoliaiksi jäätyneinä. Huh,huh, ihanaa päästä takaisin lämpimään halliin eikä jäädä arktisiin olosuhteisiin vuosikausiksi.
Tunnustettava on, että Amundsen oli kovapintainen ja taitava naparetkeilijä. Hän otti mallia eskimoiden selviytymistavoista ja kesti hyvin matkojen rasitukset. Hän käytti mm. rekikoiria ahkioiden vetämiseen kun taas Scott turvautui siperialaisiin hevosiin jotka eivät kestäneet kylmiä olosuhteita ja ruoanpuutetta.
Loppu koitti kuitenkin Amundsenillekin kun hänen lentokoneensa hävisi sen etsiessä toista kadonnutta konetta. Rakkaasta Jäämerestä tuli Amundsenin hauta.
Fram-museota vastapäätä tietyön takana on toinenkin vaatimattoman näköinen museo. Ulkonäkö kuitenkin pettää, kyseessä on kuuluisa Kon-Tikimuseo.
Museossa on näytillä kaksi lauttaa Kon-Tiki ja Ra II.
Kon-Tiki on kotitekoinen, balsapuinen lautta jolla norjalainen etnologi Thor Heyerdahl skandinaavimiehistöineen ylitti Tyynen valtameren vuonna 1947. Hän halusi osoittaa, että Polynesia oli saanut asukkaansa Etelä-Amerikasta ja onnistuikin ajelehtimaan merivirran ja purjeen avulla 6900 kilometriä pitkän matkan Perun rannikolta Pääsiäissaarelle ja näin osoittamaan teoriansa oikeaksi. Matka kesti 101 vuorokautta ja maihin Kon-Tiki kolahti Raroian atollille.
Miehet myös filmasivat koko matkan ajan ja matkasta tehty dokumentti voitti dokumentti-Oscarin vuonna 1951.
Muu maailma ei ihan heti niellyt väitettä siitä, että Pääsiäissaaret olisi voinut saada asukkaansa toiselta mantereelta Amerikasta, mutta myöhemmät asujamiston geenitutkimukset ovat osoittaneet, että näin todellakin on asian laita.
Pääsiäissaaren jumalhahmo
Heyerdahlin seuraava projekti oli osoittaa, että kaislaveneellä pystyy purjehtimaan mannertenvälisiä matkoja. Aluksen nimi oli Ra egyptiläisen auringonjumalan mukaan ja sen oli tarkoitus purjehtia Marokosta Amerikkaan osoittaakseen, että mannertenvälinen matka kaislaveneellä oli mahdollinen. Vene kuitenkin vettyi ja upposi kesken matkan. Heyerdahl rakennutti kuitenkin uuden veneen intiaanien veneenrakennustaitoja hyväksikäyttämällä ja tämä Ra II purjehtikin sitten Marokosta Amerikkaan. 57 päivän kuluttua ja 6100 kilometriä myöhemmin se oli perillä.
Meidän kahden naisen retkikuntamme tunnelmat muistuttavat Scottin naparetken tunnelmia, kova nälkä nimittäin vaivaa. Senpä takia rantaudumme kaupungin puolelle ja päätämme mennä Hard Rock Cafeen lepyttelemään vatsojamme.
Syödessämme pohdimme mikä oli tyypillistä norjalaisille merenkävijöille. Seikkailunhalu, itsepäisyys, periksiantamattomuus, sitkeys, arvostuksen ja menestyksen tarve, kyky kestää rasituksia, epäonnistumisia ja pettymyksiä.
Entä ovatko kaikki viikingit, tutkimusmatkailijat ja merenkävijät jo mennyttä aikaa?
Katselemme ympärillemme, eihän toki, koko ravintola näyttää olevan täynnä norjalaisia viikinkejä.
Mahtavaa, että noita viikinkiveneitä on säilynyt, olen muistaakseni itsekin käynyt lapsena tuossa museossa katsomassa veneitä. Lofooteilla on sellainen viikinkimuseo, joka on rekonstruktio jonkin viikinkipäällikön asumuksesta. :)
VastaaPoistaMielenkiintoista. Muistan Lofooteilta vain Sotamuseon ja Kotiseutumuseon, en kyllä ole muissa käynytkään.
VastaaPoistaOvathan nuo viikinkiveneet tosi hyvin säilyneitä. (se kolmas oli kyllä aika säpäleinä)
Hieno tarina :) Olisko viikingeillä ollut myös ripaus suomalaista pohjoista sisua? Tai suomalaiset perineet jotain viikingeiltä? Itse asiassa kun ruotsalainen ystäväni kävi ekaa kertaa Suomessa, hänen mielestään Suomessa oli paljon enemmän viikingeiltä näyttäviä miehiä kuin Ruotsissa tai Norjassa :D hevimiehet pitkine partoineen taisi tehdä vaikutuksen häneen....
VastaaPoistaKiva juttu, kannustaa matkustamaan Osloon. Osloon on usein niiin halpoja lentoja ja mukavan lyhyt lentoaika, ja tietysti kiinnostava ikkuna naapurimaahan.
VastaaPoista