Visiitillä Valamon luostarissa Heinävedellä
Edellisviikkoisella road tripilläni tuli tutuksi myös Valamon luostari. Se löytyy luonnonkauniilta paikalta Heinävedeltä, sitä kutsutaan nimellä uusi Valamo erotukseksi Laatokan Karjalaan jääneelle 1700-luvun alussa perustetulle Valamolle. Suunnistimme luostarille aamutuimaan Joensuusta paikallisoppaani kanssa. Luostariin on Joensuusta matkaa jotakuinkin 60 kilometriä, ajoimme Outokummun kautta jotta näkisimme myös Outokummun lopetetun tehtaan museorakennukset.
Ihan vain Valamon suuren parkkipaikan takia sain käsityksen, että vierailuja Valamoon tehdään runsaasti, sinne tullaan myös tilausbusseilla. Luostarin portti sädehti auringossa antaen kauniin ensivaikutelman. Portista kuljettuaan joutui kuusikujalle, kuuset olivat varmasti satavuotiaita, varmaankin ne istutettiin kun luostari joutui muuttamaan Karjalasta Heinävedelle vuonna 1940.
Aloitimme alueeseen tutustumisen Valamon opistosta. Siellä voi osallistua erilaisille kursseille, vaikkakin tällä hetkellä siellä oli autiota. Opisto on toiminut jo 35 vuotta, periaatteena on pitää kursseja joissa painottuu ekologinen elämäntapa sekä ihmisen ja luonnon harmonian korostaminen. Tutkin opiston syyskuun ohjelmaa: tarjolla olisi ollut ainakin ikonimaalausta, lintumaailman syksy ja luova hopean emalointi. Tai miltä kuulostaa kurssi ”Ekumeeninen jenkka – Jumala populäärimusiikissa”? Opistolla voi tutustua myös Kimmo Prättälän valokuvanäyttelyyn.
Ikonit ovat ortodoksisessa kirkossa suosittuja koristeita, niitä on paljon esillä ja ortodokseja onkin kutsuttu kuvainpalvojiksi. Ikoneita ei kuitenkaan palvota vaan sen kautta osoitetaan kunnioitusta ikonin aiheelle. Ikoni on hiljaisuuden kuva ja se on myös silta kahden todellisuuden, ikuisen ja ajallisen välillä. Ikonin hiljaisuutta vaalitaan käyttämällä sen maalaamisessa luonnonmateriaaleja välttäen räikeitä ja synteettisiä maaleja.
Luostarialueella on kaksi kirkkoa, vanha, valkoiseksi maalattu puukirkko -Kaikkien Valamon pyhien kirkko – on talviaikaan suljettuna. Ja talviaikahan oli alkanut jo 15.8. Alueen pääkirkko on pyhitetty Kristuksen kirkastumisen muistolle, se on vihitty käyttöönsä vuonna 1977. Kirkko on yksikupolinen tiilikirkko, malli on tavallinen Venäjällä. Pääosakirkon esineistöstä on tuotu vanhasta Laatokan Valamosta, mm. kellotornin kellot, sarkofagit, 800 kg painava upea kattokruunu ja 1700- ja 1800-luvuilta periytyvät vanhat ikonit. Joka kesä 6.8. vietetään kirkossa vuotuista praasniekkaa eli temppelijuhlaa.
Lounasaika. Ihan parhautta voida ruokailla luostarissa. Marssimme ruokasali Trapesaan, joka muuten tarkoittaa pöytää ja valitsimme lounasherkkuja kohtuuhintaan noutopöydästä.
Ravintolasta sai myös ostaa erilaisia luostarissa valmistettavia tuotteita kuten koriste-esineitä, viiniä, lammastuotteita ja kirjallisuutta. Varsinainen myymälä oli jo sulkenut ovensa.
Luostarialueella voi tehdä erilaisia kierroksia, voi lähteä opastetulle luostarikierrokselle jossa kuullaan luostarin historiasta. Voi myös mennä viinehtimövierailulle, luostarissa valmistetaan omia viinejä ja niitä voi maistella luostarin viinituvassa.
Kesäaikana on myös puutarhaopastuksia ja voi, miten luostarin puutarhassa kukkikaan! Hyötykasvekakaan ei ollut unohdettu ja puutarhassa pörräsivät iloisesti myös mehiläiset.
Kesällä oli rantametsikössä ja niityllä ollut myös pikkukaritsoja, mutta syyskuussa ne oli jo siirretty takaisin kotitilalleen Savonlinnaan. Lampaat ovat Kainuunharmas-rotuisia ja lammaskokeilut ovat olleet niin lupaavia, että luostariin harkitaan omien lampaiden ostamista sillä lammas soveltuu erinomaisesti maisemanhoitoon. Lampaiden hoidosta vastaa veli Mikael, hän työskentelee myös puutarhassa.
Luostarissa on parisenkymmentä veljeä joista jokaisella on omat tehtävänsä, veljien päivät jakautuvat työntekoon, hartausharjoituksiin ja lepoon.
Kiertelimme luostarin tilukset, viinimarjapensaat kasvoivat kauniissa riveissä, tämän vuoden sato on varmasti jo pullotettuna.
Seuraavaksi tiemme vei luostarin rantaan. Luostariin pääsee myös veneitse, rannassa on tukeva laituri. Sieltä löytyy myös rantasauna ja tsasouna hiljentymistä varten.
Luostari toivottaa myös satunnaiset yöpyjät tervetulleiksi. Sitä varten on hotellihuoneita ja erilaisia vierasmajoja, joista askeettisimmissa ei ole minkäännäköisiä mukavuuksia. Sanomatakin on selvää, ettei huoneista löydy tv-vastaanottimia eikä radioita, ruokaa sen sijaan löytyy luostarin buffa-pöydästä.
Munkkien asuttama rakennus on kuitenkin yksityisalueella, munkit asuvat niukasti sisustetuissa keljoissa joihin ei siis pääse tutustumaan.
Minua kiinnosti myös luostarin hautausmaa, sinne oli vähän matkaa, mutta autollahan pääsee joten käväisimme sielläkin.
Auto jätettiin etäämpänä olevalle parkkipaikalle ja edessä oli pikku kävely metsäiselle hautausmaalle. Hautausmaalle on haudattu yli 200 miestä, he ovat olleet kuuliaisuusveljiä, viitankantajia, munkkeja ja igumenejä. Sinne on yllättäen haudattu myös Pentti Saarikoski, joka ei kuitenkaan ollut ortodoksi. Hän tapasi viimeisinä vuosinaan asustella talossa luostarin liepeillä.
Puiset ristit olivat poikkipuullisia ortodoksiristejä, muutamilla haudoilla näkyi grobu eli pieni puuleikkauksin koristeltu mökki joita on vuosisatoja käytetty Karjalassa. Tällaisia näin myös Ilomantsissa.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti