Plitvicen kansallispuistossa
Vaikka monessa maassa on kaunis luonto ja upeat kansallispuistot niin harva kansallispuisto vetää vertaa Plitvicen puistolle. Puisto käsittää melkein 30 000 hehtaarin alueen mistä löytyy 16 järveä. Tähän ei ole laskettu mukaan niitä pienimpiä jotka ovat lähinnä lampia. Puistosta löytyy myös runsaasti vesiputouksia, isoja ja pieniä. Jostain kallionkolon ja sammalen välistä on vesi aina löytänyt tiensä pudoten mahtavana virtana kymmeniä metrejä. Puiston korkein kohta onkin ylhäällä 1200 metrissä.
Päästäksemme Plitviceen Zagrebista ostimme pienryhmäretken. Käytettävissämme oli pikkubussi kuljettajineen ja matkaseurana meillä oli neljä muuta turistia. Matkaa putouksille oli noin 140 kilometriä, mutta ensimmäisiä putouksia pysähdyimme katsomaan jo Rastokessa.
Parin tunnin kuluttua olimme perillä kansallispuistossa, jätimme auton parkkipaikalle ja pääsimme jonottamaan lippuja. Sisäänpääsymaksut oli porrastettu vuodenajan mukaan, syyskuussa maksu oli vielä 40€, ei siis ihan ilmaista kuitenkaan niin kuin ainakin toistaiseksi meidän kansallispuistoissamme. Koska kansallispuisto on todella suuri ja halusimme, totta kai, nähdä parhaat palat ja messevimmät putoukset, antoi kuljettaja meille tarkat vinkit reiteistä mitä hän toivoi meidän kulkevan ja busseista joita hän toivoi meidän alueella käyttävän. Tämä siksi, että muuten aiottu neljän tunnin vierailu olisi helposti muuttunut kahdeksan tunnin rupeamaksi.
Alueella oli kolme asemaa jonne erikoisrakenteiset bussit kuljettivat matkailijat, me aloitimme kolmannelta asemalta reitin joka laskeutui alaspäin ja kiersi kaikki upeat putoukset. Polut olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, suurelta osin kuljettiin pitkospuita pitkin, poluilta ei saanut poiketa, eikä oikein voinutkaan. Kuvaamista oli niin paljon, että välillä patikoiminen unohtui täysin.
Vesi järvissä oli joko kauniin turkoosia tai paikoitellen niin superkirkasta, että kaikki pohjaelementit näkyivät. Koska kyseessä oli luonnonsuojelualue oli pohjaan jätetty myös kaikki sinne kaatuneet puunrungot ja oksat.
Patikointia tuli loppujen lopuksi melkein kymmenen kilometriä. Jalat alkoivat meillä molemmilla, miehellä ja minulla oireilla, polvet kun eivät ole kummallakaan ihan kunnossa.
Onneksi polku loppui satamaan jossa lautat odottelivat. Tarjolla oli kaksi matkaa, toinen koko järven päästä päähän ja toinen matka, joka oli lyhyt ja vei vain kakkosasemalle. Oli vähän pakko valita se lyhyt vesiylitys koska tiesimme, että pikkubussimme odotteli kakkosasemalla, aika lähellä rantautumispaikkaa.
Satamasta oli enää puolisen kilometriä jyrkkää nousua ja saavuimme hotelli Jezeroon jossa saimme virkistävää mallasjuomaa. Hyvä niin, koska kaikki mukana olleet eväät oli jo syöty ja juomatkin nautittu koska sitä lämpöä oli se 30 astetta.
Kotimatkalla käväisimme vielä katsastamassa oppaan ”salaisen” uimarannan joka sijaitsi vanhan myllyn kupeessa.
Lopuksi käväisimme vielä vähän syrjäisemmässä olevalla näköalapaikalla mistä sai kokonaiskuvan ylemmästä ja alemmasta järvestä ja niiden korkeuseroista.
Sitten olikin jo kotimatkan aika. Parin tunnin ajan lepuutimme jalkojamme ja mietiskelimme näkemäämme ja kokemaamme. Olipa koko rahan arvoinen kokemus tämä upea kansallispuisto järvineen, luolineen ja putouksineen. Ja jos ei joku vielä arvannut, niin kyllä vaan, onhan tämäkin Unescon maailmanperintökohde.
Ohjeeksi kansallispuistoon lähtijälle voisi muistuttaa muutamasta asiasta:
- muista kunnon vaelluskengät
- riittävästi nestettä mukaan niin kuin myös muuta evästä sillä kioskeja on harvassa ja nekin ruuhkaisia ja ylihintaisia
- aurinkolasit mukaan, varoiksi myös sadepuku
Seuraa Fammon vaeltelua myös muissa Kroatian kohteissa.
