El faro de Maspalomas
Kanarian saarilla on 18 perinteistä majakkaa, ne on rakennettu 1864-1954 koska saarten rannat piti varustaa riittävällä valaistuksella ajoittain hyvinkin vilkkaan laivaliikenteen ohjaamiseksi. Maspalomasissa sijaitseva korkea tiilimajakka on maamerkki joka näkyy kauas joka suuntaan. Se on rakennettu 1886-1890 ja on korkein näistä majakoista komeine 56 metreineen. Tämä majakka eli El Faro de Maspalomas on pienen bussimatkan päässä Inglesin keskustasta. Siispä miksipä ei lähdettäisi pienelle tutustumismatkalle.
Maspalomas on idyllinen kylä Gran Canarian eteläisen hiekkarannan kupeessa. Nimensä se on saanut mallorcalaiselta Rodrigo Mas de Palomarilta, ei siis kyyhkysiltä kuten yritin johdatella.
Maspalomasin majakka on suojellut kalastajia ja merimiehiä jo yli sadan vuoden ajan. Majakka rakennettiin alun perin Euroopan ja Amerikan välisen liikenteen tarpeisiin. Majakkarakennus koostuu kaksikerroksisesta rakennuksesta ja itse majakkatornista. Rakennuksessa sijaitsee museo jossa esitellään saarten asuttamista ja kerrotaan itse majakan rakennustöistä. Itse majakkatorniin ei valitettavasti pääse tutustumaan.
Majakan suunnitteli Juan León y Castillo, rakennustyöt kestivät neljä pitkää vuotta.
Sadan kolmenkymmenen vuoden jälkeen majakka toimii yhä, vaikkakin se on automatisoitu. Majakan valo näkyy 19 merimailin päähän.
Majakan kanssa yhdessä rakennettiin laituri. Siihen aikaan kun ei vielä ollut teitä, niin ruokatarvikkeet ja majakan polttoaine piti kuitenkin toimittaa jotenkin perille.
Museo kertoo Kanarian saarten alkuperäiskansoista ja heidän elämästään vuosisatojen saatossa. Alkuperäiset asukkaat asuivat luolissa ja maahan kaivetuissa onkaloissa. Luola-asunnot olivat talvella lämpimiä ja kesällä sopivan viileitä.
Majakalta lähdettäessä länteen tullaan hotellialueelle, sieltä löytyy runsaasti niin hotelleja kuin ravintoloitakin missä syödä ja kahvitella. Majakan lähistöltä löytyy myös vuorovesialtaita mistä voi pyydystellä mereneläviä. Siellä on myös luonnollinen laguuni, el Chargo missä voi bongailla erilaisia lintulajeja.
Suosituin harrastus tuntui kuitenkin olevan dyynikävely ja se oli meidänkin tarkoituksemme, edessämme avautui 400 hehtaarin luonnonsuojelualue, rantaa seuraillen pääsee kävelemään nimittäin aina San Agustineen asti, sinne on viitisen kilometriä.
Tästä alkoi dyynivaeltelu, ei kun kengät pois ja menoksi.
Silmät erottivat silmänkantamattomiin hienoa hiekkaa, eri vaaleanruskean sävyissä hohtavia hiekkakumpuja, taustalla sininen vesi, rannassa mustaa, hienoksi hiutunutta laavakiveä. Kilometri kilometrin perään.
Dyyneille kipuaminen on huomattavan raskas harrastus, veden ääressä vaellellen pääsee paljon helpommalla.
Rannalla sijaitsi useita kioskeja jotka myivät virvokkeita, nyt kävi niin ikävästi, että ne olivat kaikki kiinni, enpä tiedä miksi, oli ehkä jonkin sortin juhlapäivä. Mutta eipä hätää, olihan meillä omat eväät mukana, tosin ihan ei päässyt jouluiseen tunnelmaan vaikka pipareita popsittiinkin.
Sen verran tuulista oli, että punainen lippu pysyi tangossa koko päivän, hitusen rohkeammat kuitenkin uivat meressä.
Nyt kaikki tietysti haluavat tietää oliko dyyneillä sitä kuuluisaa nudistirantaa. Kyllä vain, sekin toki löytyi, rannalla sai olla pukeissa tai ilman. Tosin näytti olevan tarkoitus, että nakkeilijat ryhmittyivät vähän kauemmaksi rannasta dyynien suojaan. Jostain kuulin, että ranta on jaettu lohkoihin joista ensimmäinen olisi lapsiperheille ja kaksi keskimmäistä nudisteille, viimeinen – enpä muista, ainakin kaupustelijat ilmestyivät rannalle kun lähestyttiin hotellialuetta.
Red flag – aallot olivat kohtalaiset, joten punainen lippu liehui
Dyynien ekosysteemi on hyvin hauras, hiekka liikkuu ja aaltoilee, dyynit vaihtavat paikkaa, mutta jos kasvillisuus saa rannalla jalansijaa niin sitä suojellaan viimeiseen asti. Siksipä kaikki dyyneillä kasvavat pensaat on visusti suojattu aidoilla. Aidatuille alueille ei ole menemistä.
Hiekassa tarpominen alkoi tuntua polvissa ja pohkeissa kilometrien kävelyn jälkeen. Kaihoten ohittelimme niitä numeroituja, joskin suljettuja kioskeja rannalla vaeltaessamme, kylmää juotavaa oli kova ikävä. Toki mukana oli omaakin juotavaa, mutta sen lämpötila oli tuossa vaiheessa jo huomattavasti ruumiinlämpöä korkeampi.
Lopulta kuitenkin pääsimme Inglesin ensimmäisen terassin äärelle. Siitä olikin sitten hyvä ponnistaa omalle hotellille asti.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa
