-

 

Kun tunti ei riitä

Kun ei kerrasta opi niin saa syyttää vain itseään. Vaikka kuinka löisi päätään seinään niin ei vain opi, nimittäin kriittisesti tarkastelemaan jatkolentojen vaihtoaikoja. Mokasin jo toisen kerran kun luotin matkatoimiston reititykseen.

Ensimmäinen kerta oli lennolla Buenos Aires – Sao Paolo – Lontoo – Helsinki. Ensimmäiset kaksi lentoa olivat Latamin lentoja, vaihtoaikaa Sao Paolossa oli varattu tunti. Lähtö olisi samasta terminaalista, ei hätää, tunti riittäisi.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Boniksen lento lähti täyden tunnin myöhässä, syytä ei kerrottu, eikä kone sitten kuronut minuuttiakaan umpeen lyhyehkön lennon aikana. Pieni toivo kuitenkin eli, jospa se Lontoon kone sittenkin odottaisi. Arvaatkaapa odottiko?  Ei odottanut. Porhallettuamme portille minkä kintuista irti saimme saatoimme vain ihailla suljettua porttia koneen rauhallisesti rullatessa kohti kiitorataansa. Tällä kertaa reitittäjänä oli My Trip, mutta reititys oli tietysti itseni hyväksymä.

Kun olimme löytäneet Latamin edustajan ohjattiin meidät matkatavarahalliin. Siellähän meitä jo odotettiinkin matkalaukkujemme kanssa. Käteemme saimme uudet liput, epäuskoisena tuijotimme niitä; vasta vuorokauden kuluttua pääsisimme matkaan. Yön viettäisimme hotellissa ja sinne pääsisimme bussilla. Kolmanneksi myöhästyjäksi meidän lisäksemme ilmaantui pietarilainen lääkäri, joka oli ollut risteilylomalla ja oli matkalla kotiinsa Helsingin kautta.

Eipä siinä sitten muuta kuin etsimään sitä bussia joka veisi meidät hotellille. Siinä sitten kuljettiin ykkös- ja kakkosterminaalin väliä sitä bussia etsimässä. Välillä kävimme jo kinuamassa taksikyytiä Latamilta, huonoin tuloksin. Lopulta löydettiinkin se bussi, kello lähenteli jo yhtätoista illalla.

Bussi vei meidät ja muut epäonniset hotelli Monacoon, joka oli epämääräisen näköisen rakennustyömaan seassa rähjäisten talojen keskellä. Katselimme ääneti toisiamme. No, yksi yö. Sen nyt kestäisi missä vaan.

Eipä mitään, ulkokuori petti, hotellin ulkosivu oli työn alla, mutta sisäpuoli oli kunnossa, hotelli oli upouusi, tasokas hotelli, jossa saimme myös aamiaisen ja lounaan Latamin piikkiin. Ja tietysti kuljetuksen lentokentälle sillä samaisella bussilla seuraavana päivänä. Pietarilainen oli vähän ihmeissään, hänen potilaansa odottivat maanantaiaamulla, meille ei ylimääräinen lomapäivä aiheuttanut muita ongelmia kuin sen, että Helsingin majoitus ja bussiliput oli jo maksettu ja ne menetettäisiin.

Päivä kului sitten rattoisasti. Me epäonniset vietimme päivän yhdessä, pietarilainen tilasi Über-kuljetuksen jolla sitten ajeltiin mm. paikalliseen eläintarhaan ja tutustumaan alueen virkistys- ja ostoskaduille.

Helsingin majoituskin junailtiin hyvin, Seurahuone suostui muuttamaan varauksen seuraavalle päivälle. Pisteet siitä Seurahuoneelle.

Tämä kokemus ei kuitenkaan opettanut minulle mitään. Uusi varaukseni, tällä kertaa Kanadaan, sisälsi etapin Tukholma- Kööpenhamina- Toronto. Tällaista reititystähän en ollut ostamassa, mutta parempaakaan ei ollut sillä hetkellä saatavilla. Vaihtoaika Kööpenhaminassa oli 50 minuuttia. Ajattelin siinä vaiheessa, että  aikaa oli ihan riittävästi, olihan yhtiö sama molemmilla lennoilla (Air Canada).

Ongelmat alkoivat jo Tukholmassa, boardingpasseja ei saanut automaatilla. Mikäs siinä, löytyi  SAS:n virkailija, sillä siinä vaiheessa huomasin, että ensimmäinen lento olikin SAS:n operoima. Virkailija kertoi ystävällisesti ettei sisäänkirjautumista voi tehdä koska vaihtoväli oli liian lyhyt eikä matkatoimisto, tässä tapauksessa Kiwi olisi saanut sellaista reittiä edes tehdä. Olikohan matkan pää jo siinä. Ei vainkaan, virkailija etsi ja soitteli aikansa ja sai meille sitten boardingkortit.

Tunnin lento Kööpenhaminaan lähti ainoastaan 10 minuuttia myöhässä. Perillä näimme koneemme ikkunasta Air Canadan  koneen kentällä, boarding oli jo alkanut ja ihmiset näkyivät kävelevän koneeseen. Meidän koneemme rullasi aivan toiselle puolen mittavaa rakennusta. Apua, tuntui, että muut ihmiset poistuivat koneesta tuskastuttavan hitaasti.

Lopultakin päästyämme ulos ryntäsimme kohden hallin toista siipeä. Ikäväksemme meidän ja himoitun lentokoneen välissä olivat mittavat passintarkastusjonot. Ihmiset eivät katsoneet ystävällisesti etuilevia matkustajia, ei edes vaikka nämä pyytelivät anteeksi etuiluaan, mutta miespuolisen virkailijan ystävällisellä myötävaikutuksella pääsimme passintarkastuksesta läpi ohi jonojen. Koettelemus ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Kone  Torontoon seisoi tietenkin viimeisellä portilla 39, matkaa oli varmasti kilometri, siltä se ainakin tuntui. Ihme kuitenkin tapahtui ja ehdimme koneeseen, hikisina ja puuskuttaen, mutta ehdimme.

Vaikka miehen mielestä tämä oli vain piristävän jännittävää niin minä en tämänkaltaista jännitystä tarvitse. Parempi pari tuntia odottelua kuin armoton paniikki. Voi olla, että jo seuraavaa varaustani tehdessäni muistan, että tunti ei useinkaan riitä.

Onko sinulla ollut tiukkoja tilanteita lentokentillä? Miten olet niistä selvinnyt?