lauantai 6. tammikuuta 2018

Vankilasaari Robben island



Waterfront ja laituri Robben islandin veneille -matka alkaa


Robben island on pieni saari Kapkaupungin ulkopuolella. Nimi on hollantia ja tarkoittaa hyljesaarta, koska se on kuuluisa vankilasaari ja Unescon maailmanperintökohde niin sinne on mahdollista päästä vierailemaan. Olin jostain lukenut, että saarelle olisi varattava liput etukäteen, niinpä olimmekin olleet kaukaa viisaita ja meillä oli liput tietylle päivälle. Oli matkamme ensimmäinen kuuma ja ennen kaikkea tuuleton päivä, ideaalinen saarivierailuun. Päivä oli siis aivan moukan tuurilla valittu nappiin, tuulisella säällä kun laivat eivät kulje ja siihen asti olivat kaikki päivät olleet tuulisia.

Laiva lähti Waterfrontin laiturista Kapkaupungin keskustasta, siellä sijaisee myös apartheid-museo johon pääsee vierailemaan samalla, 240 randia (12€) maksavalla lipulla. Merimatkan voi istua kannella tai sisätiloissa, me olimme onnekkaita sillä matkalla näimme valaan sukeltelevan  paapuurissa. Jo 40 minuutin merimatkan jälkeen olimmekin perillä, saari sijaitsee vain 11 kilometrin päässä rannikosta Table Bay-lahdella.

Perillä koko laivalasti ohjattiin busseihin, jokaisessa bussissa oli opas joka kertoi saaresta, pysähdyimme aika ajoin, mutta ulos pääsimme vasta saaren päässä jossa janoiset pääsivät ostamaan virvokkeita pikkuisesta kahvilasta. Bussin jätimme sitten vasta kun kiertelimme sisällä vankilarakennuksessa. Jokaisella ryhmällä oli oma oppaansa, nämä oppaat olivat kuulemma entisiä vankeja. He jos jotkut tunsivat saaren olot ja historian. Jos minä olisin ollut vankina kyseisellä saarella en usko, että villit hevosetkaan saisivat minut menemään sinne töihin.

Saarta on käytetty eläinten karanteenipaikkana ja valaanpyyntiasemana. Vuoteen 1931 asti sinne siirrettiin irtolaiset, kuten alkoholistit, kodittomat, sukupuolitautiset ja prostituoidut. Sen jälkeen se toimi sotilastukikohtana toiseen maailmansotaan asti. 
1800-luvulla saareen tuotiin myös spitaalisia, siitä muistona on hautausmaa saarella.
Apartheidia tukeva hallitus kuljetutti vangitsemansa toisinajattelevat saarelle 1960-luvulla, siellä on virunut 3 maan entistä presidenttiä. Näistä kuuluisin on tietysti vapaustaistelija Nelson Mandela joka oli vangittuna saarella peräti 18 vuotta.









Moskeija


Vankilan käytävä ja sellejä



Leprahautausmaa





Vankilan peseytymistiloja




Kasvillisuus on niukkaa koska  saarella on kuumaa, kuivaa ja karua


Saarelta löytyy myös majakka



Saarella harjoitettiin kaivostoimintaa






Kaupunki on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana


Nelson Mandelalla oli saarella oma sellirakennus ja oma piha, tämä siksi ettei hän pääsisi vaikuttamaan muihin vankeihin. Alunperin Mandela vangittiin osallisuudesta juonitteluun ja salaliittoon hallitusta kohtaan. Hänet ja 8 muuta kongressin jäsentä tuomittiin vuonna 1964 ja Mandela vietti tällä 7 kilometriä pitkällä saarella 18 vuotta minkä jälkeen hänet siirrettiin Pollsmoor Prisoniin ja sieltä vielä 70 vuoden iässä Viktor Verster-vankilaan. Vapaaksi hän pääsi vihdoin vuonna 1990 kärsittyään 27 vuoden vankeuden.
Vuonna 1994 Mandela valittiin yleisillä vaaleilla presidentiksi, missä virassa hän toimikin 5 seuraavaa vuotta. Mandela menehtyi vuonna 2013 95-vuotiaana.

Saari oli hyvin matala ja kasvusto oli niukkaa. Saarelle oli rakennettu erinäisiä vankilarakennuksia, henkilökunnan asuntoja, koulu ja kirkko. Sinne oli lahjoitusvaroin rakennettu myös moskeija. 
Vangit työskentelivät kalkkilouhoksella, mutta he saivat myös opiskella. Karkaaminen saarelta oli vaikeaa, merenkäynti on yleensä voimakasta, rantakalliot teräviä ja meressä on haita.

Saarella tuli aika alakuloinen olo, mutta mitäpä muuta vankilasaarelta voisi odottaakkaan. Parin tunnin opastus oli lopussa ja kävelimme takaisin alukselle jolla pääsimme takaisin Water Frontiin.
Koko tämä retki kesti nelisen tuntia. Liput on parasta varata etukäteen tai voi varautua jonottamaan. Sesonkiaikaan laivoja menee neljä päivässä. Jos tuulee eikä laiva kulje niin rahat palautetaan.



10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Tämä paikka oli täysin uusi tuttavuus minulle. En ole käynyt Kapkaupungissa. Täällä vierailisin varmasti, jos sinne matkustaisin - ja haluaisin toki joskus matkustaa.

    VastaaPoista
  2. Olihan tämä mielenkiintoinen paikka, muttei mitenkään piristävä. Joskus täytyy saada perspektiiviä yhteiskunnan vallitseviin oloihin. Kapkaupunki sinänsä on ehdottomasti käymisen arvoinen kaupunki.

    VastaaPoista
  3. Tuo on yksi koskettavimpia paikkoja missä olen itse käynyt. Oli erinomainen lisä se, että oppaana toimi entinen Robben islandin vanki. Kirjoitin omista kokemuksista postauksenkin: http://kohteenamaailma.fi/afrikka/robben-island-vanki-numero-46664/

    Sen verran postaustasi korjaisin, että Nelson Mandela oli "normaalilla selliosastolla", joskin kovimmalla muiden vankien joukossa ja niiden kanssa kaivoksella työskennellessään menetti osan näkökyvystään (kirkas kiviaines ja aurinkolaseja ei saanut käyttää). Siinä Robben islandin eristyksissä olleessa talossa oli vankina PAC:n perustaja Robert Sobukwe. Syy oli mainitsemasi, mutta mies siis eri :-)

    VastaaPoista
  4. Voi ehkä olla Sobukwe, muistan sen talon kohdalla, että opas puhui kahdesta sallitusta vieraasta vuodessa ja näinhän oli Mandelan kohdalla. Ankeat olot jokaisella kuitenkin, mustilla vielä kurjemmat kuin värillisillä, hehän eivät saaneet yhtä paljon ruokaakaan. Katsoin sinun postauksestasi, että et pystynyt käymään Auscwitzissa, todellakin jos vertailemaan ruvetaan niin Robben island oli kurja paikka, mutta Auschwitzissa esiintyi sellaista julmuutta johon ei luulisi ihmisen edes pystyvän.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen postaus, menisin mieluusti tuolle kierrokselle! Toiveena joskus päästä käymään Kapkaupungissa.

    VastaaPoista
  6. Kapkaupunki on toki käymisenarvoinen kaupunki, sieltä löytyy luontokohteita ja maan historiaa.

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen kohde varmasti! Toisaalta tulee mieleen Alcatraz ja toisaalta Johannesburgin Apartheid-museo. Kapkaupungissa ja lähiseuduilla minua kiinnostaa erityisesti luonto ja maisemat, mutta saa nähdä päädytäänkö tuonnekin, kun loppukeväästä Kapkaupunkiin matkataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontokohteissa et varmasti tule pettymään, sekä floora että fauna on todella monipuolinen. Hyvää matkaa teille!

      Poista
  8. Olipa mielenkiintoinen juttu :) jos joskus käyn Kapkaupungissa niin tuo voisi olla vierailukohde. Mutta varmasti myös surullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se tosiaankaan mieltä ylennä, mutta joskus täytyy nähdä asiat toisesta perspektiivistä.

      Poista