Jos joku suunnittelee linnavierailua niin netistä voi varata liput etukäteen, lippuvaraus tästä, ruuhka-aikoina varmasti kätevämpää. Hinta on aikuiselle 17 puntaa, 60 vuotta täyttäneet ja lapset pääsevät halvemmalla. Me olimme paikalla aika aikaisin aamulla ja lokakuussa joten jonot olivat kohtuulliset ilman etukäteisvaraustakin.
Linna on rakennettu jyrkälle kalliolle 1000-luvulla, kallio on kuulemma sammunut tulivuori. Linnan alta on löydetty jäänteitä 850 eKr olevasta asutuksesta. Linnan ja koko Skotlannin vanhin rakennus on Pyhän Margaretin kappeli, kuningatar Margaretin poika David I rakensi tämän kappelin äitinsä muistoksi. Äiti nimittäin kuoli suruun aviomiehensä Kuningas Malcolmin menehdyttyä sotaretkellä. Vaikka linnan piirityksessä 1314 Robert the Bruce tuhosi linnan niin kappeli säilyi.
Linnan pihalta löytyy myös jykeviä kanuunoja, yksi on käytössä vieläkin, sillä posautetaan päivittäin kello yhden laukaus.
Mahtavin tykki on nimeltään Mons Meg, sillä on ammuttu 150kg painavia kuulia.
Linnan kuuluisin huone on ritarisali Great Hall, se rakennettiin vihkisaliksi kun James IV ja englantilainen Margaret Tudor avioituivat 1503. Myöhemmin sitä käytettiin seremoniahuoneena, myöhemmin se tuli kuuluisaksi Charles I:sen järjestämistä suurista juhlista. Erityisen kauniina pidetään salin maalauksin koristeltua parrukattoa. Seinät ovat mittavien asekokoelmien ja vaakunoiden peitossa.
Viimeinen linnassa asunut kuningas oli James VI:n poika Charles I, sen jälkeen koko linna siirtyi armeijan käyttöön.
Vankien sängyt peittivät huoneen lattiat, eikä sekään riittänyt, osa vangeista on nukkunut toisessa kerroksessa eli vieri vieressä olevissa riippumatoissa.
Vankien ruoka-annokset oli tarkoin määrätty, itse asiassa sapuska oli hyvää; päivässä vanki sai litran olutta, yli puoli kiloa leipää, 340g lihaa. Joka toinen päivä vanki sai myös 3dl herneitä ja lauantaisin 100g voita. Yhteensä täällä virui yli 1000 vankia.
Aivan oma lukunsa olivat salaiset vankityrmät. Salaiset, koska sellaisen olemassaolo unohdettiin joskus kokonaan ja löydettiin taas joskus vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin.
Uudemmassa vankilasiivessä oli jo sellit, niitä käytettiin 1900-luvulla linnan ollessa armeijan käytössä. Tässä vankilassa oli myös pesutilat ja jopa vesiklosetti.
Kruununjalokivet ovat hyvin vartioituna lasivitriinissä palatsin toisessa kerroksessa. Sinne saa jonottaa, jono ei kylläkään saa paljon pysähdellä. Mikä pahinta, kuvia ei saa ottaa. Vitriinissä näimme punaisen, samettisen, jalokivin koristellun kruunun jossa oli kärpännahkareunus sekä valtikan ja miekan.
Nämä kruununjalokivet suljettiin kirstuun kun Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat yhdistyivät ja ne löydettiin uudelleen vasta 111 vuoden päästä vuonna 1818. Sen jälkeen niitä on saanutkin taas ihailla.
Huoneessa on myös kivi, "Stone of destiny". Tämän kiven sanotaan olevan patriarkka Jaakobin pieluskivi joka on kulkeutunut ensin Irlantiin ja sieltä Edward I:sen mukana Skotlantiin. Sitä käytetään kruunajaiskivenä. 1950 se hävisi ja löytyi Westminster Abbeystä, nykyään se on vartioidussa huoneessa kruunun ja valtikan kanssa. Tätä voisi kutsua varsinaiseksi vieriväksi kiveksi.
Kruunun kuva esitteestä
Linnan pihalla on poltettu mustan magian harjoittajia roviolla, naisiapa tietenkin. Heistä ehkä kuuluisin on Janet Glamis jota syytettiin noitavoimien käyttämisestä kuningas James V:ttä vastaan.
Pihalta lähtee katu toiseen, uudempaan palatsiin, Holyrood Houseen. Tietä kutsutaan nimellä Royal Mile koska kuninkaalliset käyttivät sitä liikkuessaan linnasta toiseen. Nykyään katu ja sen sivukadut ovat täynnä trendikkäitä kauppoja ja kahviloita sekä museoita. Toisin oli ennen, kadut olivat yleisiä likaviemäreitä ja kadun loppupää oli niin huonomaineinen ja vaarallinen ettei sinne ollut pimeällä menemistä. Matkaa linnojen välillä on siis maili, mutta kyse on skottilaisesta mailista joka onkin 1,8 kilometriä. Kadun alla on salaisia käytäviä joihin pääsee maksua vastaan nykyäänkin opastetuille kiertokäynneille.
Taru kertoo, että käytävät olivat välillä hukassa ja siksi säkkipillinsoittaja laitettiin kulkemaan pitkin luolastoa. Hän puhalsi kulkiessaan ja niin tiedettiin missä tunnelikin kulki. Jossain kohtaa matkaa soitto taukosi. Säkkipillinsoittajaa etsittiin muttei koskaan löydetty, siitä vedettiin johtopäätös, että tunnelit oli noiduttu. Tämän aavesoittajan voi joskus vieläkin kuulla soittavan maan sisällä, uskokoon ken haluaa.
Elokuussa vietetään vuosittain sotilasmusiikkitapahtumaa nimeltään Edinburgh Military Tattoo jolloin sadat säkkipillinsoittajat täyttävät Royal Mile-kadun.
Koska linna-alue on laaja ja siellä on katsottavaa moneksi tunniksi tarvitaan välillä jotain vahvistavaa. Linnan alueella onkin teehuone josta saa varata seurueelleen pöydän ja nauttia iltapäiväteestä.
Alueella on myös kauppa missä muiden matkamuistojen lomassa myydään erilaatuisia viskejä. Siellä myös jaetaan auliisti maistiaisia. Joten kuivin suin ei tästä linnasta tarvitse poistua.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa
Kävin Edinburghissa keväällä, mutta en lopulta mennyt linnaan - tyydyin ihastelemaan sitä ulkopuolelta. Ajattelin, että jätän sen seuraavaan kertaan, kun kyseisellä reissulla riitti niin paljon kaikkea muuta nähtävää kaupungissa. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kohteelta!
VastaaPoistaElämä on valintoja eikä kaikkeen ole aikaa. Minullakin jäi muut linnat seuraavaan kertaan. Mutta eikö ole hauskaa, että on syy mennä uudelleen?
VastaaPoista