Ahvenanmaa

Kastelholman linna


Moottorihaaverin vuoksi kesäkuun purjehdusmatkamme Tukholman saaristoon pysähtyikin yllättäen Ahvenanmaalle. No eipä mitään, nyt oli aikaa viettää kaunis kesäpäivä Sundissa ja käydä jälleen kerran Kastelholman harmaakivilinnassa, joka onkin kesäisen Ahvenanmaan näyttävimpiä kohteita. Ja kun lisäksi viereinen vierasvenesatama on hyvinkin viihtyisä niin päivä sujui peräti mukavissa merkeissä.

Kastelholman linna rakennettiin Ruotsin suojaksi 1200-luvulla idästä tulevaa vihollista vastaan.
Alunperin linna oli veden ympäröimänä niinkuin tapana yleensä oli rakentaa, nykyään rehevöityvä merenlahti työntyy linnan sivulle, kutistuen sitten olemattomiin.

Kastelholman linnan historiasta tiedetään, että Bo Joninpoika Grip sai Ahvenanmaan ja sen mukana linnan karkotettuaan Ruotsin kuninkaan Magnus Eriksonin. Grip olikin aikansa rikkaimpia miehiä, hän rakennutti myöhemmin Raaseporin linnan. 

1400- ja 1500-luvut olivat linnan kulta-aikaa, vuosikymmenten kuluessa linnaa asuttivat mm. Sten Sture ja Gustav Vasan isä Erik Johansson.

Ja tietysti linnassa on säilytetty myös poliittisia vankeja joista varmasti kuuluisin on Erik XIV. Hänen veljensä Johan III piti Erikiä ja Kaarina Maununtytärtä lapsineen  siellä vankina syksyn 1571. Erik XIV vietti  yhteensä 8 vuotta viidessä eri linnassa kunnes menehtyi.
Johan itsekin asui linnassa useaan otteeseen.

Linna rakennettiin pienelle saarelle, ympärillä kulkivat vallihaudat ja linna ympäröitiin muureilla. Linnaan käveltiin laskusiltaa pitkin.

Tämä ovi vie keittiöön tai huoneeseen joka joskus on ollut keittiö.

Linnan tyhjennettävä mukavuuslaitos joka korvasi aikaisemman linnan ulkoseinällä riippuvan.
Alapuolella on portaikko jota pitkin pääsee salaisiin käytäviin. 

Kaikki huoneet eivät ole vierailukunnossa

1500-luvulla Gustav Vasa mieltyi linnan sijaintiin ja käytti sitä aina tullessaan seurueineen Ahvenanmaalle metsästysretkelle. 

Linnan ylimmistä kerroksista voi tarkkailla linnanpihaa ja muuta ympäristöä.

1666 alkoivat Ahvenanmaan noitavainot. Yhteensä seitsemäätoista naista syytettiin noituudesta, heidät vietiin Kastelholmin linnaan kuulusteluja varten. Koska papit käyttivät kuulusteluissa kidutusmenetelmiä puolet naisista tunnusti ja "noidat" tapettiin.

Vankityrmässä oli kaksimetriset seinät. Pimeässä ei kuitenkaan tarvinnut olla sillä kapoinen ikkuna löytyi. 



Vuonna 1745 tuli riehui Kastelholman linnassa ja vaikkei koko linna palanutkaan alkoi siitä linnan rappio. Linnat alkoivat myös käydä vanhanaikaisiksi, äkkiä olikin muodikasta asua kartanoissa. Linnan palamatonta osaa pidettiin lähinnä viljavarastona kunnes linnasta lopulta kunnostettiin museo.


Linnaan tutustuessa ei voi välttyä tekemästä tuttavuutta myös Jan Karlsgårdenin kanssa. Se on lähellä sijaitseva kotiseutumuseo minne on siirretty vanhoja talonpoikaistaloja ja aittoja eri puolilta Ahvenanmaata.
Lapsille on alueella askartelua ja iltatorikin löytyy.

Seuraa Fammon vaelteluja  Instagramissa ja
                          blogit.fi

Nizza

Kolmen sukupolven matka Nizzaan 

Moni on kokenut Nizzan lumon, kun siellä kerran käy haluaa sinne aina takaisin. Mitä ihmettä tavallinen tallaaja, jonka ranska on surkeaa, jonka lompakko muistuttaa mäyräkoiran korvaa, jonka vartalo ei sovi ranskalaisiin muotiluomuksiin, sieltä hakee?

Nizza on kameleontti, se tarjoaa jokaiselle jotakin, Côte d'Azur jatkuu kilometrikaupalla, kaupunki henkii vanhaa historiaa ja kulttuuria, ravintolat kilpailevat mitä taidokkaimmilla annoksillaan, liikkuminen kaupungissa on helppoa ja edullista ja kävellenkin pääsee perille. Naapurikaupungit Cannes ja Monte Carlo omine houkutuksineen ovat lähellä. 

Kesäkuussa teimme kolmen sukupolven matkan Nizzaan. Miten matka onnistui kun jokaisella oli omat mieltymyksensä, toiveensa ja kiinnostuksen kohteensa? Mukana olivat: fammo jonka parasta ennen päiväys on jo mennyt ajat sitten, edellisen tytär parhaassa kukoistuksessaan eli kolmenkympin kriisistä juuri selvittyään odotellessaan neljänkympin kriisiä ja tyttärentytär, 12-vuotias esiteini, uimari, joka joinakin päivinä on ihan lapsi ja toisina taas melkein aikuinen. Fammolla oli edellisellä käynnillä jäänyt katsomatta pari museota, ainakin Chagall-museoon olisi pakko ehtiä, tytär halusi vähän päivetystä talvihipiälleen, lisäksi ranskalaiset putiikit kiinnostivat. Esiteini halusi ottaa rennosti, uida ja "chillailla". Miten yhdellä matkalla voi yhdistää kaikki nämä toiveet? 

Hotelliksi valikoitui Novotel Nice, ulkopuolelta vanhaa neuvostokolossia muistuttava, mutta sisältä turvallista neljän tähden laatua. Tärkeimmäksi kriteeriksi valinnassa nousi katolla oleva uima-allas. Se olikin ahkerassa käytössä joka päivä ennen kuin päivän riennot alkoivat.

Nizzan rannat ovat pientä, vaaleata, sileäksihiotunutta kiveä. Juuri kaupungin pitkä rantaviiva tekee Nizzasta viehättävän. Sellainen ranta on mukava vaihteeksi. Myös hiekkarantaa tuli kokeiltua toisena matkapäivänä kun menimme junalla Cannesiin. Esiteinit pitävät vaihtelusta.

Kaupungin läpi kulkee puistoalue jossa on runsaasti aktiviteetteja lapsille - ja kaikille lapsenmielisille. Näissä suihkulähteissä eivät uimataidottomatkaan huku. Siis summa summarum, uimista oli kylliksi.

Entäs se shoppailu sitten, ehdittiinkö ollenkaan kauppoihin. Eipä hätää - kaupungin kauppakatua, Avenue Jean Médeciniä on mahdoton ohittaa, sinne suuntasivat askelet ihan itsestään. Paitsi tavallisia henkkamaukkoja katua koristavat myös sellaiset nimet kuin Gallerie Lafayette, Nafnaf, Undix, Promod ja C&A varttuneempaan makuun.
Paksummalle kukkarolle löytyy mm. Louis Vitton, Hermes, Armani ja Kenzo - jokaiselle jotakin.
Eikä kaupoissa vaeltelu toki jäänyt pelkäksi lattiankulutukseksi, ei tytär turhaan ollut ottanut matkalaukkua mukaansa, minä yleensä tyydynkin pelkkään käsimatkatavarareppuun.

Paitsi vaateliikkeet houkuttelivat myös leipomot ja hedelmätorit.

Taidettakin ja matkamuistoja oli saatavilla - tottakai.

 Museoihinkin toki ehdittiin. Ensin ilmaantui pieniä pilviä taivaalle kun maanantai oli kansallinen juhlapäivä jolloin melkein kaikki museot ja kaupat olivat kiinni. Tiistaisin oli taas yleinen museoiden lepopäivä. Maanantaina pääsimme sentään käymään MAMAC-museossa. Se on nykytaiteen museo joka osoittautui pettymykseksi. Talo oli valtaisa kuusine kerroksineen mutta useimmat kerrokset ammottivat tyhjyyttään. Pääsymaksu tosin oli 10 euroa niinkuin kaikissa muissakin museoissa  (opaskirjat kertovat ettei pääsymaksua ole). Katolla oli erikoinen silta-käytävä sokkelisto ja puutarha. Näkymät toki olivat upeat.

Seuraavana keskiviikkona oli Chagallin museon vuoro. Se sijaitsee Cimiezissä, hieman keskustan ulkopuolella, kävellenkin  sinne toki pääsee, mutta bussilla joutuisammin. Samalta alueelta löytyvät myös Matisse-museo ja Arkeologinen museo.
Chagallin laatuun voi aina luottaa. Vuonna 1985 menehtynyt Chagall asui pitkiä aikoja Ranskan Rivieralla. Esillä oli paljon uskonnollisaiheisia, surrealistisia maalauksia, jokin niissä vain koskettaa pienen ihmisen sielua.

Tämä oli sisäpihalla komeileva valtaisa mosaiikkityö.


Kolmas kohteemme oli Vanhassa kaupungissa sijaitseva huomaamaton talo, Lascaris-palatsi. Tämä talo kuului 1600-luvulla Lascaris-Ventimiglian perheelle ja se edustaa barokkityyliä. Sisältä löytyy taideaarteita; maalauksia ja patsaita. Myös huonekalut ovat 1600-luvulta. Talossa on myös vanhojen soitinten kokoelma. Mielenkiintoinen kohde vaatimattoman julkisivun piilossa.

Kaikkien yhteinen toive oli käydä Linnakukkulalla, Colline du Châteaulla. Ylös pääsee hissillä tai kapuamalla kolmisensataa porrasta. Kukkulalla on puisto josta löytyvät vanhan linnoituksen rauniot ja mm. vanha hautausmaa. Tältä kukkulalta ammutaan myös joka päivä klo 12 tykinlaukaus, tapa joka saattaa pelästyttää herkempiä ihmisiä.

Linnoituksesta ei ole turhan paljoa jäljellä.


Viisi päivää kului jälleen kerran aivan liian nopeasti ja tuli päivä jolloin Norwegian ahmaisi meidät sisuksiinsa ja lennätti takaisin koleaan Helsinkiin. Jäljelle jäi haikeus ja kaipuu takaisin. Nizza, me tapaamme vielä! 

Bomarsund

Bomarsundin linnoitus


Ja se Oolannin sota oli kauhia

Hurraa, hurraa, hurraa!
Kun kolmella sadalla laivalla
Seilas engelsmanni Suomemme rannoilla
Sunfaraa, sunfaraa, sunfarallalallala,
Hurraa, hurraa, hurraa.

Halloo, mikä sota? Missä? Miksi?

Ahvenanmaalla voi ihmetellä Bomarsundin linnoituksen raunioita. Suomen sodassa 1809 Ruotsi menetti Suomen Venäjälle ja 1830 Venäjä ryhtyi rakentamaan linnoitusta länsirajansa suojaksi. Kylässä oli siihen aikaan eloa, sinne rakennettiin asuntoja, kauppoja ja koulu.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Jo vuonna 1854 tuli englantilaisten ja ranskalaisten laivasto ja pommitti linnoituksen hajalle ennenkuin se kunnolla edes valmistui.

Se oli niin komeata katsella

Hurraa, hurraa, hurraa
Kun engelsmanni seilasi lahdella
Juuri Oolannin fästingin kohdalla
Sunfaraa, sunfaraa, sunfarallalallala,
Hurraa, hurraa, hurraa.

Linnoitus oli ympyrän muotoinen ja siitä on nähtävillä jäänteitä siellä täällä. Siihen kuului kaksi erillistä vartiotornia. Toinen niistä tai oikeastaan sen jäänteet, Notvikin torni kohoaa saaren korkeimmalla kohdalla, kun jaksaa kiivetä ylös tornille avautuu sieltä näköala kauas merelle. Sieltä oli hyvä tarkkailla pohjoisesta saapuvaa vihollista.

Alas kukkulalta pääsee myös metsän kautta merkittyä luontopolkua pitkin, tosin sateella kalliot saattavat olla liukkaita. Polku johtaa venesatamaan ja leirintäalueelle nimeltään Puttes camping.

Raunioille ei ole pääsymaksua ja niihin voi tutustua ympäri vuoden, tosin suosittelisin lämmintä aikaa. Leirintäalue on saanut maistaa ajan hammasta, mutta jos alueella haluaa yöpyä niin asuntovaunu-, mökki- tai telttamajoitus on mahdollinen. Alueella on myös vuokrattava sauna ja kahvila-ravintola. Maarianhaminasta on matkaa kolmisenkymmentä kilometriä.

Notvikin torni rakennettiin puolustamaan pohjoista sisääntuloväylää, mutta yllätys, yllätys, kehitys olikin kulkenut eteenpäin, sotalaivat eivät enää olleetkaan purjelaivoja vaan höyrylaivoja, jotka vaivatta kulkivat pitkin Ängösundin väylää ja tulivat siis yllättäen kaakosta. Notvikin 20 tykkiä oli kohdennettu väärään suuntaan tuhoisin seurauksin - tornin valloitus kesti vain kymmenisen tuntia.

Ja se oli vihollisen meiniki
Hurraa, hurraa, hurraa
Että ampua murskaksi fästinki
Ja ottaa se sotaväki fangiksi
Sunfaraa, sunfaraa, sunfarallalallala
Hurra hurraa, hurraa!

Mutta Suomen poijat ne ampuivat
Hurraa, hurraa, hurraa
Että fästingin muurit ne kaikuivat
Ja Oolannin rannat ne raikuivat
Sunfaraa, sunfaraa, sunfarallalallala
Hurraa, hurraa, hurraa!

Linnoituksen puolustajat vietiin sotavankeina Englantiin ja sieltä he pääsivät palaamaan vasta parin vuoden kuluttua. Vankeina viruessaan he tekivät laulun hyökkäyksestä, laulu oli paljon totuudenmukaisempi kuin oheinen, kaunisteltu versio.

Mikä sitten oli Oolannin sota? 1853-56 käytiin Krimin sotaa, silloin Venäjä soti liittoutuneita; Englantia, Ranskaa ja Ottomaanien valtakuntaa vastaan. Kyseessä oli Venäjän vallan rajoittaminen Mustalla merellä ja Balkanilla. Oolannin sota oli osa Krimin sotaa, ideana oli tuhota kaikki  Venäjän huoltoreitit ja ulkomaankauppa ja pakottaa se rauhaan. Tuho kohdistui Ahvenanmaalle ja Suomeen koska toinen vaihtoehto, Kronstadtin linnoitus tiedettiin liian hyvin suojatuksi.

Sodassa ei löytynyt selvää voittajaa, mutta kärsijänä oli Suomi, sodan seurauksena Suomen menestyksellinen kauppalaivasto tuhoutui ja läntisiä rannikkokaupunkeja ryösteltiin ja poltettiin. Pariisin rauhansopimuksessa 1856 Ahvenanmaa demilitarisoitiin, sinne ei enää saa rakentaa uusia linnoituksia.

Muistoksi jäivät Bomarsundin linnoituksen rauniot.