Tiikeriä etsimässä

Lokakuussa 2016 olimme tädin kanssa varanneet matkan Intiaaan. Ensimmäinen Intianmatkamme odotti ja myös minä odotin kuumeisesti, olisiko Intia niinkuin Sri Lanka vaiko jotakin ihan muuta?
Ennen kuin päästiin matkaan täytyi täyttää sähköinen viisumianomus. Jollei siinä menneet hermot niin missä sitten. Oli pientä, että kysyttiin jo ajat sitten  kuolleiden vanhempien syntymäajat ja paikat, puolison tiedot, työpaikat ja 10 vuoden aikana vierailut eri maissa. Vaikeinta oli valokuvan ja passiskannauksen tarkalleen oikea koko. Sitten intialainen pankki ei kelpuuttanut maksua ja kaikki alkoi alusta.
Kärsivällisyyttä ja taas jälleen kärsivällisyyttä.

Olimme lähdössä klassiselle kultaisen kolmion  matkalle, joka muodostuu Delhistä, maan pääkaupungista, Agrasta ja Jaipurista. Tätä matkaa myyvät useat matkatoimistot, mutta matkojen vertailu on hankalaa sillä matkapäivien määrä ja käyntikohteet vaihtelevat. Halvimmassa matkassa turisti tuodaan rautatieasemalle ja hän saa itse jatkaa junalla  matkaansa. Useimmilla matkanjärjestäjillä on kuitenkin ilmastoidut bussit millä siirtyä kaupungista toiseen.

Delhissä palloilimme päivän tutustuen kaupungin nähtävyyksiin, Agrassa tutustuimme , tottakai Taj Mahal-muistomerkkiin ja kaupungin linnoitukseen. Agrasta suuntasimme kohti Jaipuria jonne on n. 260 kilometriä. Uskokaa tai älkää tämä matka lyhyine lounaspysähtymisineen kesti 7 tuntia. Jaipur sijaitsee Rajasthanin maakunnassa, eron pääkaupunkiseutuun huomasi helposti, tämä oli kaikin puolin maaseutua, tiet olivat huonompikuntoisia, koululapset kulkivat kouluun traktorilla. Traktorin lavoilta he iloisesti huiskuttelivat meille.


Kahdeksi yöksi majoituimme bungaloweihin keskelle ei mitään. Tarkoitus oli vierailla Ranthamborin kansallispuistossa. Se sijaitsee 175 km päässä Jaipurista ja on kuuluisa bengalintiikereistään. Kuinka monta tiikeriä alueella majailee, ei täydellisesti selvinnyt, mutta eräoppaat olivat n. 50 tiikerin kannalla.

Traktorikyytiä tarvitseville

Kaupunkivilinää

Luonnonsuojelualue lähestyy, ravintolat ja hotellit on  nimetty tiikeriteeman mukaisesti

 Bungalowimme oli virkistävän erilainen, hotelleihin verrattuna, siihen kuului mm. ulkoilmasuihku (sinänsä kätevä) ja suuri oleskelupatio. Varjopuolena voi mainita luonnon, se tunki näet väkisin sisälle. Pyydystimme mm. sammakon ja heinäsirkan palautettaviksi pihalle. Ongelman aiheutti myös kylpyhuone joka kuhisi mustia, leppäkertun kokoisia kuoriaisia. Kun kaikki ylimääräiset elävät oli saatu huoneesta, suljimme ovet tiukasti.

Aamulla kello soi ennen viittä, ensimmäinen safari alkoi jo kuudelta, aamiainen sai odottaa. Ilma oli lämmin, mutta avokuljetuksessa tuuli sen verran, että villatakki tuli tarpeeseen. Sitten se alkoi: neliveto pomppi tiellä niin, että tuskin aamiainen olisi edes pysynyt sisällä mikäli sitä olisi ehtinyt nauttimaan. Kuvaavaa matkanteolle oli, että illalla askelmittarini näytti yli 13.000 askelta. Kävellyt en siis ollut nimeksikään koko päivänä.

Lähdössä viidakkoon, nyt se alkaa...

Pysähdyimme ihailemaan kaikenmoisia eläimiä, bongasimme peuroja, puhvelin, apinoita, lintuja, mangusteja, antilooppeja. Vain se uljas bengalintiikerinjötkäle loisti poissaolollaan. Kyyti oli poppivaa, jopa penkillä oli hankala pysyä joten kuvaamistuokiot olivat enemmän kuin tervetulleita.

Sitten opas näytti meille krokotiilin läheisessä lammessa. Kinasimme kauan oliko möykky krokotiili vai kivi. Vasta tarpeeksi suuren zoomin haltija todisti meille, että oli tosiaan kysymys aidosta krokotiilistä.

Apinat olivat notkeita hanumaaneja ja reesusmakakeja

Jokiakin löytyi

Automme oli tehnyt parin tunnin kierroksen, oli aika palata hotellille ja aamiaiselle.

Illansuussa odotti uusi safari. Päivän kuumimmat tunnit vietimme uima-altaalla. Ensimmäinen kerta tällä matkalla kun ehdimme uimaan.

Ihan pikkuisen nosti kateus päätään kun ryhmämme toinen auto saapui. He olivat nähneet tiikerin!

Tosin huonosti koska tiikeri käveli risteyksessä rauhallisin askelin tien yli ja vastakkaisesta suunnasta tuleva auto peitti näkyvyyden. Sellaista se tiikerinbongauskilpailu on.

Eipä mitään, iltapäivällä lähdimme uudelle yritykselle.  Nyt meillä oli uusi innokas opas, turbaanipäinen sikhi. Tiikeri olikin nähty kukkuloilla kauempana. Ajoimme ensin sinne. Koirat haukkuivat ja ihmiset juoksivat kiihdyksissään kukkuloiden toiselle puolelle. Kysyimme oppaalta voimmeko mennä katsomaan. Emme, se tiikeri oli haavoittunut ja tullut siksi kylään väitti opas. Ajoimme luonnonsuojelualueelle.

Nyt ajoimme eri reittiä. Eläimet joita näimme olivat peuroja ja apinoita. Haahuilimme alueella jolla tiikeri oli oleskellut aamulla. Se tulisi kuulemma takaisin illalla ja kiipeäisi takanamme oleville vuorille. Tiikeri lymysi jossain lähellä sillä apinat nostivat metelin ja varoittivat siitä, samaten linnut.  Tiikeri älysi pysyä poissa. Luonto-opas olisi epätoivon vimmalla halunnut näyttää meille tiikerin. Alueen portit suljettiin kuudelta koska silloin tulee pimeys. Odottelimme kymmentä vaille kuuteen asti ja ajoimme sitten pikapikavauhtia portin läpi. Ei onnistanut. Eikä toinenkaan auto ollut nähnyt tiikeriä muualla kuin t-paidan rinnassa.

Tässä ryhmäläisten paras kuva tiikerista, todistettavasti se siis käveli tien yli aamusafarilla.

Illalla astelimme alas portaita pimeässä hotellipuutarhassa kun äkkiä edessä olikin vesiallas. Liian myöhään - en ehtinyt enää perääntyä vaan astuin suoraan altaaseen. Loppuilta menikin sitten vaatteita ja kenkiä kuivatellessa.

Seuraavana aamuna matka jatkui Jaipuriin. Kaupunkia kutsutaan vaaleanpunaiseksi kaupungiksi. Siellä onkin monta vaaleanpunaista taloa, tai punaruskeaa. Kaupunkia näet somistettiin prinssi Albertin vierailun kunniaksi. Tämä tapahtui jo vuonna 1876. Epäilen, että sen jälkeen taloja ei pahemmin ole maalailtu. Ehdimme tehdä kiertoajelun ja sitten oppaalla olikin kova kiire mattotehtaalle. Okei, ihan kiva oli katsoa kangas- ja mattotehdasta, mutta noissa myyntinäyttelyissä olen ollut mukana liian monta kertaa. En ostanut mattoa nytkään, se ei johtunut siitä, etteivät matot olisi olleet kauniita tai että ne olisivat liian hintavia. Syynä on, ettei koiratalouteen kannata hienoja mattoja hankkia, jonain päivänä niiltä kuitenkin löytyy koiranspugluja.

Ilta kului markkinoilla, saatavilla oli lähinnä vaatteita. Kaupankäynti Intiassa on rasittavaa ja aikaaviepää, on teeskenneltävä ettei tavara kiinnostakaan, hintaa on tingattava vähintään 50 prosentia ja on kuunneltava myyjän pseudokiinnostuneisuus persoonastasi. Aikaa kuluu.

Kankaanpainantaa mattotehtaalla. Työläiset vaikuttivat kovin nuorilta. 

 Matonkutoja työssään.

 Ihan luksusta! Kymmenen miestä tarjoilee meille virvokkeita ja esittelee mattoja.
Tämä kaikki vain meitä "rikkaita" varten.

Markkinariehaa.

Iltasella minua palesi ja aamulla tiesin miksi, jokaisen turistin pelko oli toteutunut, ripuli oli iskenyt kyntensä minuun. Eivät auttaneet käsipesut, desinfiointi tai Precosan. En sattunut olemaan ainoa kärsivä, lääkäri oli jo tulossa hotellille. Kun olin saanut viittä erilaista troppia, antibiootit mukaan luettuna olin valmis päivän koettelemuksiin. Päivästä tuli raskas huteran olon takia. Päivän ensimmäinen retki suuntautui Amberin linnoitukselle. Sinne kiipesimme Aurinkoportilta (Suraj Pol) norsun selässä

Siistijöillä oli koreat asut ja perinteiset työkalut

 Seinien koristelu oli säilynyt hyvin

Linnoituskukkulalta oli hyvä näköala alapuolella olevaan rotkoon ja kohta tulimme kukkulalta alas itsekin, tällä kertaa jeeppien kyydissä.


Jantar Mantar on yksi intialaisista observatorioista, niistä suurin ja taidokkaimmin rakennettu. Lisäksi se on Unescon maailmanperintökohde, erilaiset instrumentit on tehty kivestä ja ne sijaitsevat ulkosalla.
Heikossa kunnossa  tyydyin ihailemaan erilaisia mittauslaitteita paahteelta suojassa olevalta penkiltä.

Seuraavaksi vei kulkumme lähistöllä sijaitsevaan maharadzan kaupunkipalatsiin. Lähellä oli myös tekstiilimuseo. Asut olivat kauniita, sapeleihin oli upotettu jalokiviä. Mitähän muuta tästä palatsista  sanoisi kuin, että hyvin pyyhkii tälläkin perheellä. Kadulla kastittomat kerjäsivät metallikuppi kädessä vettä ja ruokaa lapsilleen, kaikilla ei voi mennä yhtä hyvin.
Viimeinen kohde oli Hawa Mahal, Tuulten talo, jonka näin kadun varrella, mutta en enää jaksanut mennä lähemmin tarkastelemaan. Olo oli sen verran hutera, että menin ottamaan bussiin nokoset. Tuulten talossa oli pienet ristikkoikkunat joista haareminaiset saivat tarkastella salaa katuvilinää.

Jaipurkaan ei ollut mikään pieni kaupunki, kuitenkin huomattavasti pienempi ja inhimillisempi kuin Delhi johon tiemme taas suuntautuikin seuraavana päivänä.

Kolumbian kahdet kasvot

Bogotá


Keväällä 2011 Lufthansa tarjosi mielettömän edullisia lentoja Bogotáan. Hienoisen ihmettelyn jälkeen päätimmekin tarttua tarjoukseen ja lähteä syyslomalla Kolumbiaan. Siinä kuukausien mittaan matka rupesi hahmottumaan, päätimme viettää vain puolet ajasta Bogotássa ja toisen puolen Cartagenassa, Karibianmeren lomakeskuksessa, tuttu paikka suomalaisillekin,
Koittihan se lokakuukin vihdoin viimein ja lensimme 13 tuntia Kolumbiaan. Bogotán lentokentältä otimme taksin hotellillemme kaupungin keskustaan, tästä kuljettajasta tulikin luottokuljettajamme koko matkan ajaksi.

Bogotá, Kolumbian pääkaupunki ja 7,5  miljoonan siellä virallisesti asuvan kotikaupunki sijaitsee 2600 metrin korkeudessa ylängöllä. Ilmasto on kuin Suomessa kesällä, viileä ja välillä sateinen.
Majapaikkamme oli suhteellisen vaatimaton, mutta sen vahvuus oli sijainti; nimittäin keskellä Vanhaa kaupunkia.
Pian tulivatkin  kaikki keskustan nähtävyydet joihin kävelemällä pääsi  tutuiksi. Keskustassa oli suuri aukio, Plaza de Bolivar, jonka varrella sijaitsi parlamenttiptaloalo ja  kirkko, Catedral de Lourdes.

Simon Bolivarin patsas hallitsee keskustan aukiota.

Aukiota hallitsee Simon Bolivarin patsas ja siellä oli enemmän kyyhkysiä kuin Pyhän Markuksen aukiolla Venetsiassa (toisinsanoen tuhansia). Niille sai myös ostaa ruokapusseja syötettäväksi.


Aukiolta löytyi joka päivä myös laama. Sen selkään voi nousta kuvattavaksi, luonnollisesti pientä korvausta vastaan, olihan se jonkun elinkeino. Museoista mainittakoon kultamuseo, Museo del oro ja taidemuseot, joista ilman muuta mielenkiintoisin oli Botero-museo, monta huonetta täynnä Fernando Boteron reheviä, naivistisia maalauksia. Tätä taidesuuntaa kutsutaan kuulemma boterismiksi.

Neito takaa

Tanssin pyörteissä - vie sie, mie vikisen

Korkealla kaupungin yläpuolella kohosi Monserrate ja sen huipulla Monserraten luostari. Sinne piti päästä ja päästiinkin löydettyämme funicularin eli köysiratahissin. Ylhäällä ihmettelimme, että miten voi ihmisrukan fysiikka näin pettää; joka askeleella ylöspäin hengästyi - huomasimme sitten, että taisimme olla aikamoisissa korkeuksissa ja ilma sen mukaisesti tolkuttoman ohutta.

Luostarikirkko ulkopuolelta...

Ja sisäpuolelta


Kulinaarisia nautintoja



Kaikkea voi kokeilla - ainakin sen kuuluisan yhden kerran. Luostarin ravintolassa kokeiltavana oli banaaninkuoressa haudutettu pötsi, mmmm... En kuitenkaan väittäisi, että haluaisin syödä sitä enää toista kertaa.

Hotellissamme ei ollut mahdollista nauttia aamiaista joten aamiaisen löytäminen kävi aamun seikkailusta. Se tapahtui näin: marssimme sisään johonkin kadunvarren kansankuppilaan, tiirailimme ruokalistaa, joka oli tietysti espanjaksi. Tosin espanjantaidosta ei ollut liiemmälti hyötyä koska ruokien nimet olivat tosi eksoottisia. Jos kuvia oli tarjolla, valitsimme niiden mukaan, jollei ollut, neuvottelimme tarjoilijan kanssa.
Ensimmäisenä aamuna nautimme aamupalaksi changuaa. Ai, että mitäkö se oli. Kulhollinen lämmitettyä maitoa johon oli siroteltu leipäkuutioita, tarjoiltaessa siihen rikottiin raaka kananmuna. Syötiin lusikalla.

 Mausteena käytetty purjosipuli ei ainakaan parantanut makua. Palanpainikkeina tarjoiltiin lihatäytteisiä piirakoita. Kodittomat huumeidenkäyttäjät tulivät tärisivinä ikkunan taakse pyytämään ruokaa. Luulin, että heille haettaisiinkin jotain jämiä, sen sijaan kutsuttiinkin poliisi paikalle. Näytti siltä, että kaupungissa pesisi vakava huume- tai liimaongelma ja onhan Kolumbia toki maailman suurin kokaiinintuottaja.


 Cartagena


Välillä kävimme siis Cartagenassa, sinne lensimme kolmantena aamuna. Aamu oli aikainen, satoi vettä. Luottokuljettajamme vei meidät lentokentälle, koko pitkä katu keskustan ulkopuolella oli täynnä ulkona nukkuvia kodittomia, vieri vieressä vesisateessa.
Tunnin lento Cartagenaan ja olimme tulleet kuin toiseen maailmaan. Siellä  paistoi kuuma, trooppinen aurinko ja jottei olisi ollut liian kuumaa ryöpsähti toisinaan alas sadekuuro, joka alkoi täysin yllättäen ja loppui yhtä yllättäen. Hotellimme oli upea, kolmannessa kerroksessa oli ulkouima-allas, hotellin ulkopuolella kimalteli meri pitkänpitkine hiekkarantoineen, hotellin aamiaishuone oli ylellinen, hotellin henkilökunta oli valmis täyttämään kaikki toiveemme.


Muutaman kilometrin päässä sijaitsi vanha kaupunki täynnä kauniita, värikkäitä taloja, ravintoloita, museoita ja kujia. Vanha kaupunki oli upea, siellä oli myös oopperatalo johon saimme illaksi liput Benko-oopperaan.

Taloja korjailtiin ja värityksenä olivat herkulliset pastellivärit 

Koululaiset tulivat kadulle ostamaan välipalaa

Vanha kaupunki oli myös vaarallinen, seisoessamme erään kadun kulmassa miettimässä jatkammeko suoraan vaiko käännymme oikealle, päätimme sitten lähteä sinne oikealle. Äkkiä edessämme rysähti, kaareva kattotiili putosi terassin katolta ja sen perässä neljä muuta tiiltä murskautuen katukivetykseen. Jollemme olisi pysähtyneet hetkeksi olisivat ne pudonneet suoraan päähämme!

Sadekuurot yllättivät täydellisesti, kirkas taivas ja auringonpaiste ja äkkiä 10 minuutin raivokas ryöppy  vettä. Sen jälkeen kadut tulvivat.

Hiekkarantaakin löytyi siis muutama kilometri. Aurinko tarttui tosi hanakasti eurooppalaiseen, vaaleaan ihoon vaikkemme varsinaisesti aurinkoa ottaneetkaan. Illalla reidet punoittivat ikävästi.

Toiset pukeutuvat farkkuihin, toiset taas perinnepukuihin

 Lokakuussa on aika ostaa myös joulukoristeita, tästä joulukaupasta niitä saa, sisällä liikkeessä onkin mukavan viileää.






Hotellin matkatoimistosta onnistuimme ostamaan pelkästään espanjaa puhuvalta neitoselta pari retkeä seuraavaksi päiväksi, aamupäivä oli omistettu mutatulivuorelle, Volcán Totumolle ja iltapäivällä odottaisi melontaretki tulivuoren lähellä olevalle mangrovejärvelle.
Tulivuori sijaitsi tunnin matkan päässä ja  yllätys, yllätys; se oli korkea kumpu mihin kiivettiin portaita pitkin. Ylhäällä odotti kraateri  täynnä mutavelliä, sinne oli tarkoitus mennä pulikoimaan mineraalipitoisessa mudassa. Kraaterissa kävikin aika vilske, emme nimittäin olleet ainoa ryhmä joka oli tullut nauttimaan tulivuorikylvystä. Opas oli varoittanut uittajista ja pesijöistä. Uittajat halusivat auttaa kellumaan mudassa, pesijät taas auttoivat mutakylpyläistä pesemään mudan pois läheisessä järvessä, luonnollisesti he odottivat palkkaa avustuksestaan. Kun olimme saaneet vaatteet yllemme odottivat pesijät ja uittajat sievässä rivissä palkkiotaan. Pesusta ja hotellin suihkusta huolimatta  mutaa löytyi vielä seuraavana päivänäkin yllättävistä ihopoimuista.

Volcán Totumo koko komeudessaan, kuinkahan monta kilometriä alaspäin mutaa riittää

Mudanraikkaina ajoimme sitten lounaspaikkaan. Lounaan jälkeen muut palasivat bussilla Cartagenaan, vain me kaksi ja opastyttö talsimme läheiseen rantaan missä odotti vene ja meloja. Retki kesti parisen tuntia, seikkailimme mangroverannoilla yrittäen nähdä lintuja ja apinoita. Näimmekin erilaisia lintuja ja termiittikekoja.

Meloja aluksineen valmiina retkelle.

Mangrovemetsää.

Paikallisia kalastajia

Termiittikeko

Välillä pistäydyttiin saarella  jolle oli rakennettu jonkunlainen patsaspuisto, välillä tulvahti sadekuuro niskaan. Lämmin, trooppinen vesi höyrysi iholla.

Yhtäkkiä putkahdettiin kapeaa ränniä pitkin maantien varteen.  Opastyttö kertoi, että hän oli tilannut auton hakemaan meitä. Meloja sanoi yöpyvänsä lautahökkelissä rannassa koska alkoi hämärtää eikä hän ehtinyt enää kyläänsä. Sitten auto poimi meidät kyytiinsä ja matka jatkui. Eihän päivä kuitenkaan olisi ollut täydellinen jollemme olisi saaneet rengasrikkoa. Soitettiin taksi hakemaan. Matkanjärjestäjän kunniaksi täytyy sanoa, että opas toi meidät hotellille asti. Mahtava päivä - mahtava retki.

Takaisin Bogotáan

Cartagenassa olisi viihtynyt kauemminkin, mutta lento takaisin Bogotáan oli tilattu ajallaan. Pian olimmekin takaisin sateisessa Bogotássa. Siellä valmistauduttiin vaaleihin. Kaupungissa tuntui superturvalliselta sillä poliiseja oli joka paikassa turvaamassa vaalirauhaa. Tie hotelliimmekin oli suljettu sillä se sijaitsi vaalialueella. Onneksi meidät sentään päästettiin alueelle. Oli myös suuret markkinat sillä Halloween-juhla lähestyi ja jokaisen lapsen piti tietysti saada Halloween-puku.

Luottokuljettajamme kertoi, että hänellä esimerkiksi on neljä lasta. Se merkitsee neljää Halloween-pukua.
Iltayöstä seikkailimme ostoskeskuksella ja pääkadulla. Juhlahumu oli suurimmillaan. Oli kaikenlaisia sirkusesityksiä. Eniten meitä kiinnosti marsukilpailut. Yleisö sai lyödä vetoa nopeimmasta marsusta.

Viimeinen päivämme Bogotássa oli sunnuntai ja vaalipäivä, lähes kaikki liikkeet olivat suljettuja, lauantai-illasta lähtien ei missään myyty alkoholipitoisia juomia vaalirauhan takia. Äänestyspaikat sijaitsivat kaupungilla ulkosalla ja niihin muodostui pitkiä jonoja.

Ja sitten yhtäkkiä kaupunki olikin autio, markkinat loppuneet, vaalit pidetty, vain muutamia rahankerjääjiä oli liikkeellä. Strategiani oli aina pitää kolikoita taskussa ja jaella niitä anoville etten ainakaan tulisi ryöstetyksi. 
Aikamme oli täysi, aika hyvästellä hotellin väki, jonka jo olimme oppineet tuntemaan ja soittaa luottokuljettaja paikalle. Lufthansan kone rullasi jo  kentälle lentääkseen takaisin ensin Frankfurtiin ja sitten Helsinkiin.