Mikromatkailua Pinkjärvellä
Sunnuntaiaamupäivä jolloin olimme lähdössä Pinkjärvelle oli oikukas, aamulla paistoi aurinko, mutta kun olimme ajamassa kasitietä kohden Eurajokea alkoikin sakea lumipyry. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja pianhan pyry sitten loppuikin ja aurinko paistoi taas.
Pinkjärvelle pääsee kasitieltä Eurajoen tv-maston lähettyviltä alkavalta tieltä, tosin paikalle on tehty uudelleenlinjauksia, joten Pinkjärven kylttiä oli hieman vaikea löytää. Google maps auttoi kuitenkin auliisti. Kolme ja puoli kilometriä kelirikkoista tietä matkattuamme saavuimme parkkipaikalle mistä luontopolut alkoivat. Valitsimme viiden kilometrin pitemmän reitin, se oli merkitty selvin, punaisin merkein. Muutama sata metriä pitkin tietä ja sitten sukelsimmekin jo metsän siimekseen merkkejä seuraillen.
Maasto polun varrella oli vaihtelevaa, välillä hyväkulkuista kangasmaata, välillä haastavampaa, se tarkoittaa kiviä, juurakoita, ojia ja liejua. Pahimpiin paikkoihin oli rakennettu pitkospuita, saappaat olivat kuitenkin oivallinen jalkinevalinta. Koirillamme ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia polulla vaikka useasti ne joutuivatkin hyppäämään kaatuneiden puunrunkojen yli, vaihtoehtoisesti ryömimään ali.
Koska alue on luonnonsuojelualuetta niin kaikki kaatuneet puut on jätetty paikoilleen, toisinaan on ollut pakko sahata runko poikki jos se on pahasti tukkinut koko reitin.
Kun polku saavutti itse Pinkjärven kulki se myötäillen rantaviivaa koko järven pituudelta.
Ensimmäiset laavut olivat reitin puolivälissä, nimittäin Vuotavan kaksoislaavu. Siellä oli mahdollisuus paistaa makkaraa tai vain syödä muita eväitä. Monet retkeilijät olivatkin jo ehtineet tehdä tulen ja olivat nyt innokkaina paistopuuhissa.
Laavujen lähistöllä oli myös uimapaikka johon varmasti hieman lämpimämmällä säällä voisi olla mukava pulahtaa. Tänä maaliskuisena sunnuntaina lämpötila pysytteli nollan tuntumassa, yöllä oli ollut miinusasteita, sikäli hyväkin asia, että liejupaikoissa maa kantoi paremmin.
Muita ihmisiä polulla tapasi ajoittain, usealla oli koira tai pari mukana. Muistimme pitää turvavälin ja vaihdoimme kuulumisia välimatkan päästä.
Polun varrelta löytyi vielä toinenkin laavupaikka, Mustalahden laavu, vähän pienempi kuin Vuotavan laavut.
Luonto oli muovaillut kaikenmoista katsottavaa, välillä polun tukki jättimäinen muurahaispesä, välillä
saimme ihailla kääpäkokoelmaa tai ihmetellä tikan reiittämää keloa.
Millainen paikka Pinkjärvi oikeastaan on?
Pinkjärvi on noin neljän kilometrin pituinen järvi Eurajoen pohjoisosassa. Suurin osa järvestä on entisen Luvian kunnan puolella missä myös sijaitsee järven kesämökkiasutus. Järven toinen puoli on Metsähallituksen omistama minikansallispuisto. Alue on rauhoitettu vuonna 2005 ja sen metsätalouskäyttö on lopetettu, nykyään aluetta käytetään retkeilyyn. Alueella on pari vaelluspolkua, Vuotavan kaksoislaavu ja Mustalahdenlaavu. Näillä laavuilla voi myös yöpyä.
Alue on kuulu linnustostaan, siellä voi bongata pöllöjä, haukkoja ja jopa metsoja.
Pinkjärvi on varsin suosittu luontokohde eurajokilaisten ja raumalaisten keskuudessa. Vaikka olenkin asunut Raumalla jo parikymmentä vuotta oli tämä kuitenkin ensimmäinen vierailuni alueella.
Minua on aina kiinnostanut järven nimi. Pinkjärveähän voisi kuvitella vaaleanpunaiseksi, varsinkin auringonlaskun aikaan. Järvi on kuitenkin aika tummavetinen koska sen vesi on erittäin humuspitoista. Päinvastoin voisi olla niin, että järvi on saanut nimensä ruotsinkielestä (pink=pissa).
Nimi on kuitenkin hyvin vanhaa perua, järvi on vanhoihin karttoihin merkitty nimellä Pinckjärfvi. Luultavasti nimi tulee jonkun vanhan kylän tai talon mukaan koska on olemassa myös metsäalue Pinkkaro sekä Pinkkerintie ja Pinkkiläntie.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja Instassa
Vaikuttaapa viihtyisältä paikalta! Isovanhemmillani on mökki Eurajoella (Luvialla) niin seudulla tulee aika usein vierailtua. Täytyykin laittaa tämä mieleen, kun seuraavaksi siellä mennään käymään koronatilanteen helpotettua.
Tykkää