Kaukasian kiertomatkan aikana koettua
Minun osaltani Kaukasian neljän viikon kiertomatka on ohi vaikka matka vielä jatkuukin viikon verran. Paluu arkirutiineihin on loksahtanut paikoilleen vaivattomasti vaikka päässä kiertävät kokemukset ja uudet vaikutteet suurena informaatioähkynä. Tuoreet kokemukset maista joita matkan varrella oli seitsemän ja kaupungeista joita oli noin kolmenkertainen määrä saavat nyt jäsentyä ja etsiä paikkaansa kunnes asettuvat paikoilleen muistini lokerikkoihin.
Kyseessä oli siis Pikavuoro maailman ympäri-matkatoimiston junailema matka, joka ei ollut valmismatka vaan bussimatka josta sai ostaa itselleen haluamansa pätkän ja omat kulut kuten ruoka ja majoitukset matkalla maksettiin itse. No, toki kuljettajamme ja matkanjohtajamme Jani Laine varaili toisinaan hotellihuoneita koko porukalle.
Bussi, tällä kertaa Mörkö-niminen lähti liikkeelle Salosta ja Saloon sen on myös tarkoitus palata. Itse en perhesyistä päässyt matkaan alusta asti vaan hyppäsin kyytiin vasta Kaunasissa, Liettuassa ja poistuin matkasta Sotšissa.
Matkareitti kulki Viron, Latvian ja Liettuan halki Puolaan, sieltä Ukrainaan ja Moldovaan ja sitten taas takaisin Ukrainaan. Odessassa odottelimme autolautan tuloa ja sen jälkeen lähtöä kolme yötä, jonka jälkeen alkoi parin päivän merimatka yli Mustanmeren.
Rantauduimme toiselle puolelle Mustaamerta, Georgian Batumiin, josta jatkoimme pohjoiseen Kaukasukselle pariksi päiväksi, jotta halukkaat saisivat trekkailla vuorilla. Sen jälkeen matka suuntautui Azerbaidzaniin ja sen pääkaupunkiin Bakuun.
Azerbaidzanista kulkisi suora tie Armeniaan, vaan eipä kulje, maat eivät nimittäin halua olla tekemisissä keskenään ratkaisemattomien maa-alueongelmien takia ja niinpä Armeniaan päästäkseen oli kierrettävä Georgian kautta.
Jerevanin, maan pääkaupungin tutkimisen jälkeen saavuimme jälleen Georgiaan, tällä kertaa sen pääkaupunkiin, Tbilisiin, josta matka sitten jatkui Venäjän puolelle. Kohteena oli Sotši, viikonlopun Formulakaupunki. Tiet olivat hidaskulkuisia, vuorten yli kun taas mentiin ja rajalla meno oli melkoisen hallitsematonta, jonotus kun tapahtui kolmella kaistalla tiiviisti ripirinnan niin etteivät rajan toiselta puolen tulevat päässeet ohitse. Eipä ihme, että kiire siinä syntyi kun ne Formulat eivät kumma kyllä suostuneet odottamaan meidän saapumistamme paikalle.
.
Mitä matka sitten antoi?
Hidas siirtyminen paikasta toiseen mahdollistaa maan havainnoinnin ihan eri tavalla kuin nopea lentäminen paikasta toiseen. Silloin näkee kaupunkiasumisen kontra maalaisidyllin. Aina se ei näyttänyt idylliltä, elintaso esimerkiksi bakulaisten ja maaseudun asukkaiden välillä näytti olevan aivan eri tasolla.
Teiden kunto vaihteli, välillä saatiin huristella kunnollista, sileää moottoritietä, välillä, kuten Ukrainan ja Moldovan rajamailla meno oli kuoppaista ja hidasta. Huonoin tie oli varmastikin Kaukasukselta palatessa, yöllä oli satanut, vuoristotien penkat olivat paikoin pehmenneet ja sortuneet ja erikokoisia kivenmurikoita oli kierinyt alas vuorenrinnettä päätyen tielle autojen surmaksi. Alas kuitenkin sieltäkin päästiin.
Näimme paljon uskomattoman kaunista luontoa, korkeita, lumihuippuisia vuoria kuten Kazbegin yli 5000 metriin kohoavan huipun, solisevia vuoripuroja jotka kuohuen muuttuivat joiksi. Suunnaton tekojärvi hohti turkoosina, luonto oli rehevää, monimuotoista ja vihreää. Varsinkin Georgia on varsinainen paratiisi luontomatkaajalle.
Vastapainona olivat Azerbaidzanin karut hiekkadyynit missä vuohet turhaan hamuilivat suuhunpantavaa.
Eläimistä puheenollen, Kaukasiassa ne laidunsivat useinmiten vapaina. Oli lehmiä jotka saattoivat märehtiä liikenneympyrässä ja sikoja jotka makoilivat ojissa teiden varsilla. Ankkoja ja kalkkuniakin sai välillä väistellä kun ne eivät älynneet pysyä pihoilla. Tapana näkyi olevan, että lehmät vietiin aamulla syömään johonkin ja iltasella ne palailivat kotiin tietä pitkin. Autoilijat väistelivät sitten kärsivällisesti näitä elikoita.
Näimme myös kauniita kaupunkeja; miljoonakaupunki Baku futuristisine rakennuksineen, Araratin helmassa lepäävä, herttainen Jerevan soittavine suihkulähteineen, kaunis Tbilisi monine siltoineen. Euroopan puolella ihastuttivat Ukrainan klassisenkauniit kaupungit Odessa ja Lviv, Puolassa puolestaan maailmanperintökohde Zamosc.
Matkan varrelle osui myös monia muita Unescon maailmanperintökohteita kuten Mestiassa sijaitsevat Svanetin ikivanhat puolustustornit ja Bakun vanhakaupunki Neitsyttorneineen unohtamatta Armeniassa sijaitsevaa Haghpatin luostaria.
Kävimme myös viinitilalla jossa meille maistatettiin Georgian maistuvia viinejä, tarjoiltiin gruusialaisia ruokalajeja, soitettiin ja laulettiin. Myös meidän vaatimaton lauluesityksemme taltioitiin.
Useimmat Pikavuoron matkustajista olivat vanhoja konkareita, jotka ovat olleet mukana jo useilla Pikavuoron matkoilla. Niinpä olo oli kuin suuressa perheessä tai vaihtoehtoisesti pienessä kylässä. Muilta matkustajilta sai aina apua tarvittaessa, jokainen antoi käytettäväksi omat erikoistaitonsa.
Kaikki ei kuitenkaan aina mennyt niinkuin Strömsössä, emme siis säästyneet pikku havereiltakaan. Sellaistahan elämä on, jos ei välillä saa pientä muistutusta siitä, että huonomminkin voisi mennä ei osaa arvostaa asioiden sujumista.
Turistin tavallinen seuralainen on turistiripuli ja moni kärsi siitä tälläkin matkalla lievempänä tai ankarampana. Myös nuha ja kurkkukipu levisivät bussissa sangen tehokkaasti, mutta kaikesta selvittiin voittajina.
Yksi matkustajista sai murtuman jalkaansa kaatuessaan, sitä lähdettiin kipsaamaan armenialaiseen, paikalliseen lasarettiin, kokemus sinänsä. Sairaala oli kuin jonkun työmaan taukotupa ja kaikki laitteet olivat viime vuosituhannelta. Kesken kaiken saapui kolme poliisia kuulustelemaan tiukkaan tyyliin tapaturmasta ja sen kulusta.
Hotellien kanssa oli välillä hienoisia vaikeuksia. Odessassa oli huoneet varattu koko porukalle, mutta paikalle saavuttuamme oli hotelli pimeänä ja ovet lukossa. Tunteeton tekstiviesti ilmoitti, että hotellille oli äkisti tullut teknisiä vaikeuksia. Mitä sitten lienevätkin olleet. Ei kun iltamyöhällä yrittämään sisään muihin lähiseudun hotelleihin.
Bakussa kävi vielä oudommin. Olimme majoittuneet mukavaan kylpylähotelliin kahdeksi yöksi, huoneet oli jo maksettukin kun iltapäivällä kaupungilla kuljeskellessamme kävi käsky, että kaikkien piti saapua hotellille ja tyhjentää huoneensa koska hotellilla oli tuplabuukkaus ja meidät heitettäisiin ulos ja tilalle otettaisiin intialainen ryhmä. Ankarien neuvottelujen, joissa ei koko aikaa jaksettu olla aivan korrekteja, jälkeen antoi hotellin johto periksi ja saimme jäädä. Intialaiset sen sijaan hipsivät äänekkäästi mutisten hotellista.
Pienempiä ongelmia olivat irtoilevat suihkusuuttimet, ovenripojen putoilu tai vangiksi jääminen vessaan. Niistä selvittiin huumorilla, ilmastointiteipillä ja aina niin kätevällä Leathermanilla.
Jos joskus ovenrivat putoilivat huoneissa niin vastapainoksi saimme nauttia upeista kylpylähotelleista ja suurista kaupunkihuoneistoista joissa voi kestitä kerralla suurempaakin joukkoa.
Omat ongelmansa toivat myös kuljettajan pakolliset tauot ja ajoajan loppuminen kesken. Silloin täytyi suunnitelmia muuttaa ja etsiä lähin kelvollinen hotelli. Silloin saattoi käydä niin, että jotain pilkkopimeää lehmipolkua ajettuaan pääsi asumaan puolalaiseen linnaan tai, että harhaili ilman nettiä ja paikallista valuuttaa valtioiden rajalla. Asioilla on kuitenkin aina taipumus järjestyä eikä tämäkään matka tehnyt poikkeusta tuosta säännöstä.
Seuraa Fammon matkan raportointia myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti