Ensivaikutelmia Myanmarista
Saavuimme iltasella Yangonin lentoasemalle ja edessä oli taksinkuljettajien tiivis rintama. Kuljettaja jonka kanssa hieroin kauppaa oli pukeutunut hameeseen, pitkään sariin ja ihmettelin onko häneltä poistettu hammas kun suu näytti olevan täynnä verta. Myöhemmin opin, että punainen tahna tulee betel-pähkinästä, se pilaa käyttäjänsä hampaat niin, että ne ovat ruskeita nysiä. Saria käyttää empiirisen(?) tutkimukseni mukaan yli puolet miehistä. Sitä kutsutaan nimellä longyi tai paso ja onhan se varmasti vilpoisa helteellä, lisäksi sen pesaisee nopeasti. Naisten kunnia-asia on osata kutoa näitä vaatteita.
Seuraava huomio oli, että vaikka maassa on nykyisin oikeanpuoleinen liikenne niin rattikin on oikealla puolella lähes jokaisessa autossa. Varmaankin joissain uusissa autoissa voi olla toisin.
Liikenne suurkaupungeissa järkytti, tuntui siltä, että yrittäessään ylittää katua autoilijat vain painoivat kaasua. Liikennevalojakin oli, mutta harvoin niitä osui kohdalle. Täytyi vain puikkelehtia paikallisten perässä, heillä oli taito ylittää katu.
Lounaspaikkoja oli, mutta useinmiten perheillä oli mukana omat eväät ja juomat. Ne nautittiin puistossa, eläintarhassa, temppelissä, missä sitten satuttiinkin päivää viettämään. Ja lounaan jälkeen oli tietysti päivälevon aika; se onnistui loistavasti vaikka temppelin lattialla. Rahanvaihtopaikasta saattoi lattialta kömpiä uninen isäntäpari palvelemaan asiakasta. Lattialla kun oli matto ja tyynyt pieniä tupluureja varten.
Myanmarissa puhutaan useita kieliä ja lapset lukevat koulussa myös englantia, silti englannintaidot ovat vähäiset, sitä osaavat lähinnä hotellin respa, monet taksinkuljettajat ja retkenjärjestäjät.
Myanmarilaiset ovat hartaita uskovia, buddhaa käydään rukoilemassa monta kertaa päivässä ja sille viedään lahjoja, kuten kukkia, ruokaa,juomaa ja suitsukkeita. Näitä lahjatavaroita myytiin kaikkien suurempien pagodien ja temppelien edessä. Buddhapatsailla oli usein jonkinlainen saronki päällään ja toisinaan niillä oli myös muuta rekvisiittaa, suosituimpia olivat vaellussauvat ja päivänvarjot. Usein niillä oli kaulassa ruokalappu. Joskus buddhaa myös muistetaan kirjeellä. Niiden kirjoittamiseen pagodassa voi olla pieniä kirjoituspöytiä ja kyniä. Ihmiset kirjoittivat kieli keskellä suuta pitkiä sepustuksia, en tiedä olivatko ne toiveita vai katumuskirjeitä.
Paitsi meditoivat, buddhat myös ulkoilevat. Tavallisesti kerran vuodessa juhla-aikaan buddhapatsaat viedään ajelulle muutamaksi päiväksi.
Kaikki kansalaiset eivät tosin ole hinduja, maassa on myös islamin edustajia.
Irtonaisia koiria oli paljon, itse asiassa kaikki koirat kulkivat irrallaan vaikka joillakin oli panta kaulassa. Koirat eivät kuitenkaan vaikuttaneet nälkiintyneitä ja usein näinkin jonkun ruokkivan niitä, se kuuluu varmaan uskontoon. Omituisin tapaus oli koira joka oli käpertynyt nukkumaan keskelle tietä, autoilijat sitten vain kiersivät sen.
Kaupunkien ulkopuolella näki myös vaaleita lehmiä, ja vesipuhveleita.
Myanmarissa ei vielä ole kauankaan ollut turisteja, mutta kauppiaat ovat jo oppineet sitkeiksi perässäroikkujiksi. Strategioita oli tosin erilaisia, jotkut esimerkiksi tarjoutuivat opastamaan ja veivät sitten myyntikojulleen.
Yleisesti on sanottava, että myanmarilaiset olivat ylenmäärin ystävällisiä ja joku oli tavan takaa nykimässä hihasta: foto, foto!
Munkkeja oli joka puolella, heillä oli tummanpunaiset, vaaleanpunaiset tai oranssit viitat. He tekivät ihan arkisia asioita, ottivat toisistaan kuvia älykännykällä, kuljeskelivat torilla, olivat piknikillä. Usein mukana oli pieniä noviiseja. Nuorimmat olivat 3-4-vuotiaita.
Köyhyys oli silmiinpistävää. Kaupunkien liepeillä ja itse kaupungeissa asuu paljon ihmisiä asumuksissa jotka on tehty pressuista ja aaltopellinkappaleista. He ovat kuulemma muuttaneet kaupunkiin paremman elämän toivossa, mutta ovat vailla työpaikkaa ja rahaa. Myös kerjäläisiä oli jonkin verran.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti