Cinque Terren värikkäät kylät
Sisäinen viisitoistavuotiaani huutaa, että Cinque Terre oli ihan ihqu, jo varttuneena aikuisena tyydyn arvokkaasti toteamaan, että nämä sympaattiset merenrantakylät ovat totisesti valloittaneet pysyvän paikan sydämessäni. Meri, vuoret, värikylläiset, vanhat talot, pengerretyt viiniviljelmät ja juna joka kulkee kylien välillä, näistä aineksista on kylät tehty. Itse asiassa kylien välillä kulkee myös laiva ja yhdessä kylistä voi huristella pikkubussillakin.
Cinque Terren kauniit vuoristokylät sijaitsevat Ligurian rannikolla kahden vähän suuremman kaupungin La Spezian ja Levanton välissä. Aloitimme matkan La Speziasta missä olimme yöpyneet kätevästi lähellä asemaa. Olimme käyneet illalla satamassakin katsomassa veneitä ja venekyyti oli harkinnassa, mutta aamulla valitsimme kuitenkin nopeamman kulkuneuvon eli junan sillä meillä poltti jo jalkapohjia päästä tutkimaan kyliä. Kahden yön majoitus oli varattu Riomaggioresta ja suuntasimme siis sinne.
Riomaggiore
Kylien nähtävyydet ovat kirkkoja ja linnoituksia, niin täälläkin Giovanni Battistan kirkko on perustettu 1300-luvulla niinkuin myös kylän linnoitus. Suurimman nähtävyyden tässä kylässä muodostivat kuitenkin merestä kohoavat jyrkät vuoret ja vuorten rinteillä roikkuvat talot. Riomaggioressa oli myös pieni, idyllinen satama jonne pääsi helppoakin väylää pitkin. Kuka nyt helposta väylästä välittäisi kun voi mennä sinne myös pitkin vuorenrinnettä, kivuten lukemattoman määrän portaita!
Sataman takaa löytyi myös hivenen hankalasti löydettävä, pyöreäkivinen uimaranta jossa aurinko lämmitti ihanasti talvi-ihoa. Menipä joku uskalias jo uimaankin.
Majoituksen sai vasta kahdelta ja vastaavasti se täytyi jättää jo kymmeneltä. Oli siis hyvä idea olla samassa kylässä kaksi päivää. Olisi ollut hankalaa vaihtaa kylää ja asuntoa joka päivä, puolet päivästä olisi saanut raahata matkatavaroita mukanaan. Majoitukset kylässä ovat omalla tavallaan tunnelmallisia joskaan ne eivät vastaa hotellitasoa. Meidän majoituksessamme oli aika viileää, ilmalämpöpumppu ei jaksanut lämmittää tarpeeksi. Kesällä voi olla toisinpäin. Kadulla myös riitti elämää myöhään yöhön, joten mistään maagisessa hiljaisuudessa uinuvasta kylästä ei voinut puhua.
Riomaggioresta aioimme lähteä kävellen seuraavaan kylään, Manarolaan. Polku sinne on niin ikoninen, että sitä kusutaan rakkauden poluksi. Se on myös lyhyt, kuhertelulle jää siis aikaa, tiedoksi kaikille kuherteleville pareille. Polku oli kuitenkin portilla suljettu sortumien vuoksi. Vaihtoehtopolkuakaan ei ollut. Juna sentään oli.
Manarola
Pienin kylistä oli Manarola, sekin oli rakennettu vuoren rinteelle. Talot oli täällä maalattu hennoin pastellivärein. Toiselta vuorelta oli upeat näkymät lahden yli, sieltä lähti myös polku seuraavaan kylään, Cornigliaan. Alku oli lupaava, sitä pääsi kulkemaan jonkun matkaa ennenkuin edessä oli taas portti ja lukko, tie oli suljettu.
Manarola on tunnettu hedelmä- ja oliivipuistaan, vuorten rinteillä kasvaa myös viiniköynnöksiä.
Kirkko ja kulmikas kellotorni olivat täällä ylempänä vuorenrinteellä, Innocenzon aukiolla. Kirkko oli omistettu pyhälle Lorenzolle
Vernazza
Vernazza on osittain rakennettu pitkälle kallionkielekkeelle puolustuksellisista syistä. Kielekkeen päässä on vartiotorni ja sen alapuolella suojainen satamalahti. Satamaa hallitsee hempeänkeltainen Margherita Antiochian kirkko sulassa sovussa ravintoloiden kanssa. Täällä voi syödä merenherkkuja tai siemailla Italian suosituinta drinkkiä Aperol Spritziä.
Strategisella paikalla kallion kielekkeellä on myös Castello Dorian, kylän suojaksi rakennetun linnoituksen jäännökset. Linnoitus toimi turvana merirosvoja vastaan, sodan aikana sen torni tuhottiin, mutta rakennettiin uudestaan.
Vuorenrinteeltä olisi kulkenut myös näköalapolku Cornigliaan, mutta sekin oli suljettu talvivaurioiden takia. Kuulemani mukaan kyliin tutustuisi parhaiten vaeltamalla kylästä kylään, ehkäpä huhtikuussa polkuja ei vielä oltu kunnostettu. Saimmehan kuitenkin ihailla panoraamanäkymiä ylhäältä vuorelta.
Monterosso
Monterosso oli kylistä suurin, sielläkin on vuoria, mutta myös alavaa maata. Se omaa ainoana kylistä pitkän hiekkarannan rantabulevardeineen. Olisi voinut kuvitella olevansa jossakin suuremmassakin italialaisessa lomakeitaassa.
Rantaa ja vanhaakaupunkia erotti Cappuccini-vuori, pitkä tunneli johdatti rannalta kaupungin toiseen osaan mistä löytyi kävelykatuja liikkeineen ja ravintoloineen.
Corniglia
Käväisimme kääntymässä Levannossa, mutta kaikkien pienten ja sievien kylien jälkeen tuntui Levanto suurelta ja tylsältä. Ehkemme vain antanut Levannolle mahdollisuutta näyttää parhaita puoliaan vaan nousimme taas junaan ja matkasimme Cornigliaan. Tämä kylä sijaitsei hieman ylempänä vuorilla kuin muut kylät, siksi sinne olikin järjestetty bussiyhteys. Junalippu kelpasi bussiinkin, joka kuljetti meidät kymmenen minuutin matkan vuoren laelle.
Oi, rakastuin oitis Cornigliaan, se poikkesi taas kaikista muista kylistä. Sokkeloisesti rakennettu, kapoiset keskiaikaiset kadut, jyrkkiä portaita ja mahtava näköala alas merelle. Ilmakin tuntui kevyemmältä hengittää ylhäällä vuoren laella. Merenlahti siinteli kaukana alhaalla ilta-auringon kimalteessa.
Ajantaju katosi, mutta äkkiä havahduimme, koskahan lähtisi viimeinen bussi rautatieasemalle. Ehdimme vielä mukaan kun pari sadepisaraa jo tipahteli päällemme, pian olimme taas asemalla ja mitä kummaa, siellähän paistoi aurinko.
Cinque Terren alue on nykyisin kansallispuisto. Suuret turistimäärät rasittavat tätäkin aluetta jonka yhteinen asukasmäärä on vain noin 4000 asukasta. Vuoristoisten kylien asukkaat ovat vuosisatojen ajan elelleet vaikeakulkuisilla alueillaan saaden elantonsa viinin- ja oliivinviljelystä sekä kalastuksesta. Nykyään turismi on pääelinkeino ja talvisin kylissä eletään hiljaiseloa. Monet nuoret palaavatkin vain kesäisin kyliinsä ja viettävät talvet opintojen parissa tai muissa töissä läheisissä kaupungeissa.
Seuraa Fammon vaeltelua myös Facebookissa ja portaalissa blogit.fi
Eikös olekin upea viiden kylän rykelmä. Me yövyimme Riomaggioressa viikon aivan satamassa. Hiukan tuli ikävä, kun kuvia katselin
Tykkää