lauantai 8. heinäkuuta 2017

Ahvenanmaa

Kastelholman linna


Moottorihaaverin vuoksi kesäkuun purjehdusmatkamme Tukholman saaristoon pysähtyikin yllättäen Ahvenanmaalle. No eipä mitään, nyt oli aikaa viettää kaunis kesäpäivä Sundissa ja käydä jälleen kerran Kastelholman harmaakivilinnassa, joka onkin kesäisen Ahvenanmaan näyttävimpiä kohteita. Ja kun lisäksi viereinen vierasvenesatama on hyvinkin viihtyisä niin päivä sujui peräti mukavissa merkeissä.





Kastelholman linna rakennettiin Ruotsin suojaksi 1200-luvulla idästä tulevaa vihollista vastaan.
Alunperin linna oli veden ympäröimänä niinkuin tapana yleensä oli rakentaa, nykyään rehevöityvä merenlahti työntyy linnan sivulle, kutistuen sitten olemattomiin.

Kastelholman linnan historiasta tiedetään, että Bo Joninpoika Grip sai Ahvenanmaan ja sen mukana linnan karkotettuaan Ruotsin kuninkaan Magnus Eriksonin. Grip olikin aikansa rikkaimpia miehiä, hän rakennutti myöhemmin Raaseporin linnan. 

1400- ja 1500-luvut olivat linnan kulta-aikaa, vuosikymmenten kuluessa linnaa asuttivat mm. Sten Sture ja Gustav Vasan isä Erik Johansson.

Ja tietysti linnassa on säilytetty myös poliittisia vankeja joista varmasti kuuluisin on Erik XIV. Hänen veljensä Johan III piti Erikiä ja Kaarina Maununtytärtä lapsineen  siellä vankina syksyn 1571. Erik XIV vietti  yhteensä 8 vuotta viidessä eri linnassa kunnes menehtyi.
Johan itsekin asui linnassa useaan otteeseen.



Linna rakennettiin pienelle saarelle, ympärillä kulkivat vallihaudat ja linna ympäröitiin muureilla. Linnaan käveltiin laskusiltaa pitkin.








Tämä ovi vie keittiöön tai huoneeseen joka joskus on ollut keittiö.



Linnan tyhjennettävä mukavuuslaitos joka korvasi aikaisemman linnan ulkoseinällä riippuvan.
Alapuolella on portaikko jota pitkin pääsee salaisiin käytäviin. 



Kaikki huoneet eivät ole vierailukunnossa





1500-luvulla Gustav Vasa mieltyi linnan sijaintiin ja käytti sitä aina tullessaan seurueineen Ahvenanmaalle metsästysretkelle. 


Linnan ylimmistä kerroksista voi tarkkailla linnanpihaa ja muuta ympäristöä.





1666 alkoivat Ahvenanmaan noitavainot. Yhteensä seitsemäätoista naista syytettiin noituudesta, heidät vietiin Kastelholmin linnaan kuulusteluja varten. Koska papit käyttivät kuulusteluissa kidutusmenetelmiä puolet naisista tunnusti ja "noidat" tapettiin.







Vankityrmässä oli kaksimetriset seinät. Pimeässä ei kuitenkaan tarvinnut olla sillä kapoinen ikkuna löytyi. 



Vuonna 1745 tuli riehui Kastelholman linnassa ja vaikkei koko linna palanutkaan alkoi siitä linnan rappio. Linnat alkoivat myös käydä vanhanaikaisiksi, äkkiä olikin muodikasta asua kartanoissa. Linnan palamatonta osaa pidettiin lähinnä viljavarastona kunnes linnasta lopulta kunnostettiin museo.


Linnaan tutustuessa ei voi välttyä tekemästä tuttavuutta myös Jan Karlsgårdenin kanssa. Se on lähellä sijaitseva kotiseutumuseo minne on siirretty vanhoja talonpoikaistaloja ja aittoja eri puolilta Ahvenanmaata.
Lapsille on alueella askartelua ja iltatorikin löytyy.











Seuraa Fammon vaelteluja  Instagramissa ja
                          blogit.fi

20 kommenttia:

  1. Voi tuli hyviä muistoja mieleen muutaman vuoden takaiselta Ahvenanmaan reissulta :)

    http://onnellina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Linnat ovat minusta mukavia käyttökohteita ja on myös mukava katsoa kun joku muu on vieraillut Turussa kohteessa.

    VastaaPoista
  3. Ahvenanmaa vaikuttaa ihanan pittoreskilta kohteelta - ja niin paljon historiaa! Olen kyllä saarella käynyt, mutta olin alle 10-vuotias tuolloin. Reissusta on jäänyt mieleen vain kuumat kesäkalliot sekä se, kuinka pikkusiskoni napsi jäniksen (tms.) papanoita suuhunsa... : O ***sateenmuruja.com***

    VastaaPoista
  4. Ahvenanmaa on mulla joka kesä haaveissa, mutta vielä en ole sinne päässyt... Vanhat linnat kiinnostaa, joten sitten kun vihdoin Ahvenanmaalle menen, pitää muistaa käydä täällä :)

    VastaaPoista
  5. Onneksi etäisyydet Ahvenanmaalla ovat lyhyet. Viikonlopun aikana ehtii kierrellä tärkeimmät nähtävyydet, mukavia kohteita ovat myös Havsvidden ja Bomarsund (erillinen postaus).

    VastaaPoista
  6. Olipa mielenkiintoista lukea kertomus linnasta, jossa on tullut käytyä. Palautuvat asiat mieleen. Vanhana eläkeläisenä en panisi pahitteeksi, vaikka laittaisit jatkossa suuremmat kuvat. Toisivat lisää vetovoimaa juttuihisi. Joutuu hieman sivistämään, että saa selvää. Pitänee mennä silmälääkärille 🤓.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta Asko. Tarkastelin tekstiäni eikä tähän pohjaan saa suurempia kuvia. Tekstin sen sijaan saisi suurempana. Minun koneellani ja kännykässä kuvat näkyvät hyvin, mutta tekstin voisi suurentaa.

      Poista
  7. Ahvenanmaalla pitäisikin joskus käydä. Tälläiset vanhojen linnojen tarinat ovat todella mielenkiintoisia! Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  8. Aivan, Ahvenanmaa ei ole suoranaisesti minkään autoreitin varrella, sinne täytyy vartavasten lähteä. Minä nyt pyörin siellä kesäisin koska siellä on sopivia etappeja purjehduksen kannalta.

    VastaaPoista
  9. Jäi toi Erikin numero vähän epäselväksi, mutta ei se mitään, olen minäkin Kastelholmassa käynyt. Ikinä en olisi arvannut, että sinne pääsee veneellä, kun se tuntuu olevan lähinnä keskellä Ahvenanmannerta. Valitettavasti minun vieraillessani linna oli kiinni.

    VastaaPoista
  10. Erik XIV :) Kyllä vaan, melkein vieressä on vierasvenesatama ja kaikki palvelut.

    VastaaPoista
  11. Vietimme toissavuonna juhannuksen noissa maisemissa - linnaa emme tuolloin viitsineet kerrata, sillä olimme siellä jo kauan sitten joskus käyneet, mutta juhannussalon koristelu, sen nosto ja kansallistanssit Jan Karlsgårdenissa olivat kivoja. Läheinen Smakbyn ravintola oli myös ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smakbyssä emme tällä kertaa käyneet, sinne täytyisi varata pöytä. Ruoka on siellä kyllä erinomaista.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  12. Olipas mukavaa lukea tätä sillä suunnitelmissa on mahdollisesti ensi kesälle Ahvenanmaan reissu. Toivotaan että se toteutuu. Itselleni Ahvenanmaa on jäänyt jostain syystä täysin käymättä (satamaa lukuunottamatta tietysti) ja miehenikin on kovin kiinnostunut siellä käymään. Täytyypä kertoa hänelle että sielläkin pääsee linnaan vierailulle, hän nimittäin rakastaa eurooppalaisia linnoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnat ovat ihan parhaita kohteita, Suomessa on vaan turhan vähän linnoja.Ahvenanmaalla riittää katsottavaa ja koettavaa moneksi päiväksi.

      Poista
    2. Linnat ovat ihan parhaita kohteita, Suomessa on vaan turhan vähän linnoja.Ahvenanmaalla riittää katsottavaa ja koettavaa moneksi päiväksi.

      Poista
  13. Kiitos muistinvirkistyksestä! Olen käynyt Kastelholman linnassa ehkä 20 vuotta sitten, jolloin mökkeilimme perheen kanssa viikon ahvenanmaalla. Seutu on kaunista, ja mieli tekisi viedä omatkin lapset käymään siellä. Luulenpa, että tämä linna olisi silloin yksi etapeista :)

    VastaaPoista
  14. En tiedä minkä ikäisiä lapsesi ovat mutta linnat saavat tavallisesti lasten mielikuvituksen liikkeelle. Myös jan Karlsgården on mukava kohde lapsille.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista