Etelä-Afrikka on kulinaristin unelma

Kaksi viikkoa Etelä-Afrikassa oli positiivinen kokemus, mutta vierailulla oli myös pimeä puolensa, housunvyötärö alkoi nimittäin ikävästi ahdistaa. Miten tässä näin pääsi käymään? Minä kun en ole mikään kulinaristi, en metsästä matkoillani Michelin-ravintoloita enkä välttämättä edes joka päivä syö ravintolaruokaa.
Kapkaupungin herkut vain veivät naista kuin pässiä lieassa.
Tähän voivatkin sitten kaikki aatteelliset kasvissyöjät lopettaa tämän postauksen lukemisen, nämä herkuttelut eivät sovi herkille!
Etelä-afrikkalainen ruoka on monipuolista ja herkullista, merestä nousee runsaasti saalista ja kaikenlainen riistaruoka on suosittua. Eikä pidä myöskään unohtaa harvinaisen mahtavaa hedelmävalikoimaa. Kaupoissa hyllyt täyttyvät paitsi sitrushedelmistä, joista greipit ja tangeriinit näyttivät olevan suosittuja,myös taateleista, avocadoista, rypäleistä, melooneista, papaijoista, mangoista, litseistä ja guavoista.
Mikä voisi olla aamulla ihanampaa kuin aloittaa päivänsä hedelmälautasella.
Jos aamiaiseksi halusi jotakin tuhdimpaa niin saatavana oli munakkaita, makkaroita, pekonia, leivonnaisia, vohveleita ja pannukakkuja.

Meitä hemmoteltiin mahtavilla hotelliaamiaisilla


Tavallinen valintani ruokalistalta on kala ja niinpä myös afrikkalaiset kalat kiinnostivat minua. Ruokalistan kaloista tavallisin oli kingklip, mikä on sikäläistä turskaa, valkolihaista kalaa, joka kasvaa jopa puolentoista metrin mittaiseksi. Toinen suosittu kala oli day's catch tai linefish.
Jälkimmäinenkin saattoi siis olla mitä tahansa siimalla pyydystettävää kalaa. Arpapeliä, mitä sai lautaselleen, mutta hyviä kalat aina olivat.
Äyriäisiä, mustekaloja ja simpukoita oli myös runsaasti tarjolla, usein ne myytiin äyriäislautasina jolloin saatavana oli herkullinen lajitelma. Ei kun herkuttelemaan! Katkaravut olivat suuria ja erityisen herkullisia, ne tulevat kuulemma Mosambikistä. Näiden merenelävien kanssa tarjottiin herkullisia dippejä, mm. peri-perillä ja chilillä maustettuna.
Myös sushia sai useasta paikasta.

Kanaruokia oli yleensä joka paikassa saatavilla, mutta yleinen lintupaisti oli myös strutsi. Pakkohan se oli valita tavanomaisen kanan sijaan, liha olikin yllättävän maukasta. Keskustan ravintola Karibussa se tarjoiltiin putun ja chakalakan kera. Putu tai putu pap on kuivahkoa maissipuuroa joka on bantujen perinneruokaa ja chakalaka taas maustettu kastike, jossa on ainakin porkkanaa, paprikaa ja chiliä.

Strutsia putun ja chakalakan kera


Simon's townissa päätimme testata antilooppia. Tarjolla oli sekä kudua että impalaa,tarjoilija ehdotti, että maistaisimme kumpaakin ja jakaisimme annokset. Näin teimmekin eikä testituloksissa esiintynyt minkäänlaista hajontaa, pikaisen, kahden naisen testimme testimme voitti selvästi mureampi ja voimakkaamman makuinen kudu. Tavallisesti tarjolla oli vain hyppyantilooppia (springbok). Sekään ei ollut huono vaihtoehto. Vesiantiloopista meitä sen sijaan varoitettiin, sen liha on kuulemma järkyttävän makuista, mutta eipä vesiantilooppia missään tarjottukaan. Sen sijaan ostin kyllä tuliaiseksi purkillisen seeprapatéta, saamme siis joulupöytään tänä vuonna muutakin kuin ainaista kinkkua.
Makkaroitakin tuli maisteltua, ne oli tehty naudanlihasta, mutta maku oli paremminkin riistan, taisi johtua mausteista.
Etelä-afrikkalainen erikoisuus on myös kuivaliha, biltong. Se myydään ohuina suikaleina tai siivuina ja sitä saa maustamattomana tai eri tavoilla maustettuina.

Käydessäni safarilla luonnonsuojelualueella ja katsellessani antilooppien hyppelyä minua jo kadutti, että olin syönyt niiden lajitoverin. Omatuntoni rauhottui kuitenkin vähän kun muistin, että syömmehän me Suomessa peuraa ja poroakin.

Vasemmalla kudua ja oikealla impalaa - vai oliko se päinvastoin?



Saatavana oli myös krokotiilia. Tiesin kuitenkin entuudestaan etten niin välitä krokotiilinlihasta, joten jätin sen suosiolla kutittelemaan muiden makunystyröitä.
Paikalliset ylistivät myös pahkasikaa, väittäen sen olevan kaikkein maukkainta lihaa. Pahkasikaa olisi kuitenkin ollut saatavilla vain tietyissä ravintoloissa joten sekin jäi valitettavasti testaamatta. 
Afrikkalaisten suosituin lihanvalmistusmenetelmä tuntui olevan hiiligrillillä grillaaminen. Grillaaminen tuntui olevan todellista taidetta, oli hiilikoulukunta ja puukoulukunta. Grillillä oli erityinen nimi, braai.

Etelä-afrikkalainen ateria ei tietenkään ole täydellinen ilman etelä-afrikkalaista viiniä, onhan Etelä-Afrikka yksi viinintuotannon eturivin maista.
Kävimmekin tutustumassa kolmeen eri viinitilaan ja maistelimme erilaisia valko-, puna- ja roséviinejä. 
Saimme tutustua myös viinikellareihin ja viiniplantaaseihin.
Hinnat olivat yllättävän edullisia, kuuden pullon pakkaus kustansi 200-2000 randia (12-120€). Vastassa olivat kuitenkin logistiset ongelmat ja tullimääräykset joten hylkäsimme haikeina idean suurostoista.

Muratien viinitilan tunnelmaa

Muratien viinitila on takuulla erilainen. Sen tavaramerkkinä ovat hämähäkinverkot sadan vuoden ajalta. Siivouskulut tällä viinitilalla ovat pienet.

Zenenwachtin viininmaistiaiset

Tässä Zevenwachtin viinitilan tilavassa viinikellarissa odottaa yli 2000 tammitynnyriä viinin valmistumista. 30% viinistä menee vientiin, loput 70% kulutetaan kotimaassa.


Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa
Fammon löytää myös sivulta Blogit.fi  ja Etelä-Afrikan herkutteluiden jälkeen hikilenkiltä lähimetsästä.

Tallinnan kylpylään kun kaamos kuristaa

Kun vettä vihmoo, harmaat pilvet roikkuvat harmaassa horisontissa ja hytisevän ihmisen sielukin on harmaa - silloin on ehdottomasti aika pienelle irtiotolle. Mihin ehtii viikonlopun aikana? Aina ehtii Tallinnaan. Päätimme lähteä testaamaan Tallink Spa and Conference-hotellin.
Kun kotikaupungistani lähtee liikkeelle kukonlaulun aikaan onkin jo kohtuullisen aikaisin perillä ja ehtii jo perjantaina kylpylään ja iltamenoihin, onneksi Tallinnassa on Eesti Rahvusteater missä ohjelmistossa on aina mukavia baletteja, operetteja ja oopperoita. Osa baleteista on suunnattu lapsille ja esitetään päiväsaikaan.

Tallink Spa and Conference- hotelli sijaitsee satama-alueella. Huonona puolena siinä on, että keskustaan on puolitoista kilometriä, toisaalta matka  ei pahemmin rasitakaan. Hyvänä puolena mainittakoon, että mikäli aamulla on aikainen lähtö on jo ikäänkuin valmiina satamassa. Lisäksi sieltä on lyhyehkö matka suosikkikaupunginosaani, Kalamajaan.
TSC on neljän tähden kylpylähotelli, muutaman Tallinnan kylpylöistä testattuani, sanoisin, että sen pisteet ovat aika korkealla.
Huoneita löytyy standardista sviittiin, hinnat näyttävät heittelevän aika paljon ajankohdasta riippuen lähtien alle sadasta eurosta yöltä.
Hintaan kuuluu aamiainen ja kylpyläosaston palvelut. Jos tarvitsee parkkipaikkaa maksaa se 15€ yöltä.

Huoneemme oli perustasoa parisänkyineen, baari- ja kassakaappeineen. Kylpyhuoneessa kiilsivät kaakelit ja kromi. Huoneestamme oli näköala satamaan, joistakin huoneista on myös näköala altaille.

Kylpyläosasto tuotti iloisen yllätyksen monipuolisuudellaan. Erilaisia altaita siellä on runsaasti, on porealtaita ja ulkoallas. Lapsia on muistettu erityisellä matalalla lastenaltaalla. Saunojakin on peräti kuusi, on höyrysanoja, suomalainen sauna ja turkkilainen hamam kivilauteineen. On myös maksullinen tilaussauna.

Tosin jos tässä kylpylässä aikoo kuntoilla ja uida matkaa, niin se tuskin onnistuu, altaat on lähinnä tarkoitettu oleiluun ja vesileikkeihin, myös allasbaari tuntui olevan supersuosittu istuskelumesta.
Pukeutumistilat ovat aistikkaita ja siistejä, rannekkeella hoituvat pukukaappien lukot ja tilaukset allasbaarissa.

Huoneen hintaan kuuluu myös kylpytakki niinkuin yleensä kylpylöissä on tapana.  Jostain syystä kylpytossut ovat maksulliset (2,90€).

Kylpyläosastolta olisi saanut kaikenlaisia hoitoja hieronnoista jalkahoitoon erittäin kilpailukykyiseen hintaan. https://www.tallinkhotels.com/months-of-beauty/ 

Kylpylässä on kaksi eri ravintolaa, Nero-ravintolassa tarjoillaan aamiainen. Vaikea sanoa mitä olisin jäänyt aamiaisella kaipaamaan, se oli tuttua pohjoismaalaista tasoa. Henkilökohtaisesti en välitä aamiaispöydässä makkaroista enkä lihapullista, mutta ymmärrän kyllä, että ne ovat muiden suosiossa.
Toisaalta tarjolla oli paljon tuoreita hedelmiä, tuoretta hedelmäsalaattia ja hyvää jogurttia. Kahvia sai tavallisena, lattena ja cappuccinona. Mikäli joku haluaisi smoothieita tai vanukkaita niin sellaisia ei löytynyt. Erityisruokavaliot sen sijaan oli otettu huomioon.

Toisena iltana olimme niin nälkäisiä ettemme jaksaneet lähteä ulos syömään vaan päätimme testata ravintolan buffet-pöydän.  En kuitenkaan suosittele, olisi kannattanut valita a la carte vähän myöhemmin tai mennä muualle. Salissa oli myös illemmalla ohjelmaa jota emme jääneet odottelemaan.

 Aulabaarista sai helpotusta pikkunälkään.
Viidennessä kerroksessa on kuulemma sikaribaari, siellä ei kuitenkaan tullut käytyä.
Jos suomalaiset kylpylät on jo kierretty suosittelen lämpimästi tätä naapurimaan hieman erilaisempaa spata. Viikonlopun jälkeen tuntui siltä kuin olisi ollut pitemmälläkin pyrähdyksellä.
Marraskuun puolivälistä lähtien pääsee hempeilemään joulunodotuksen tunnelmissa myösTallinnan joulutorille. Mikäli kuitenkin sateet pilaisivat nautinnon on takataskussa vaihtoehtona Telliskiveen noussut katettu tori. Siellä voi viettää vaikka koko päivän kierrellen putiikeissa ja kirpputoreilla. Nälän yllättäessä saa pikaruokaa, tarjolla oli aasialaista ja venäläistä ja gruusialaista nälänlievittäjää. Suurempaan nälkään löytyy suosittuja ravintoloita  kivenheiton päästä hallin ulkopuolelta. 

Seuraa fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa

Senegalissakin pääsee safarille

Afrikkalainen sananlasku sanoo: itäisessä Afrikassa ovat eläimet, läntisessä Afrikassa ihmiset. Safareille kannattaa siis suunnistaa itäiseen Afrikkaan. Olen lähdössä pian Etelä-Afrikkaan ja parhaat safarit olisivat tietysti idässä eli Krugerin lähistöllä. Olemme kuitenkin ostaneet liput Kapkaupunkiin ja matkamme kestää vain 10 päivää joten haikein mielin joudumme ehkä kuitenkin hylkäämään safarihaaveet, kaikkea ei kannata ahnehtia kerralla. 
Tämä päätös sai minut muistelemaan Senegalin safaria viime vuonna.
Ensin on tosin todettava, että koska Senegal sijaitsee siellä lännessä niin se ei ole mikään safareiden eldorado. Eläimiä on siellä vähän johtuen peltojen raivauksesta ja eroosiosta. Tällekin Fathalan suojelualueelle jonne safarimme suuntautui oli eläimiä tuotu muualta Afrikasta.

Lähdimme safarille Gambiasta aamuvarhaisella. Ensin oli ajettava lauttasatamaan Gambia-joelle. Joki on suistossa jokseenkin leveä, joten joen ylitys Banjulista toiselle puolelle Barraan tapahtui autolautalla. Tämä lautta oli ehkä koko päivän kohokohta - tai toinen niistä - palasimmehan tällä samaisella lautalla illalla.
Kaikki mitä kuvitella saattaa ja sellainenkin mitä ei edes osaisi kuvitella lastattiin mukaan. Oli nyyttiä ja nyssäkkää, purkkia ja pussukkaa, eläviä eläimiä, dieselin katkua ja ahtautta. Kakkujen- ja vedenmyyjät pujottelivat ahtailla portailla ihmisten välissä. Huudot ja kehoitukset kaikuivat.

Vastarannalla oli jo autojono odottamassa.

Lautta oli kuitenkin ensin tyhjennettävä.

Kesti aikansa ennen kuin pääsimme vastarannalla taas pikkubussiin, myös Senegalin rajalla oli odoteltava. Opas oli varmasti kymmenen kertaa varmistanut, että meillä tosiaan oli passit ja keltakuumerokotustodistukset mukana, aina kuulemma joku ryhmästä unohti ja pahimmassa tapauksessa tällainen unohtelija joutui jäämään rajalle. Meillä kaikilla oli kuitenkin dokumentit kunnossa ja ajoimme pysähdyksittä reservaattiin.
Reservaatissa siirryimme sitten kahteen maastoautoon, kävellen eteneminen puistossa oli kiellettyä. Jotkut ihmiset haluaisivat tehdä omatoimisafareita, otaksuisin kuitenkin, että monen vuoden kokemus alueella takaisi sen, että kuljettaja ja/tai opas löytää eläimet parhaiten. Sitäpaitsi haluan keskittyä eläimiin ja valokuvaukseen enkä ajamiseen.

Kirahveja nähtiin yhteensä kolme.

Kirahvit tuijottelivat meitä kosteilla, suurilla silmillään akaasiapuiden välistä matkan päästä. Pitkät kaulat huojuivat vähän, jäsenet olivat sirot ja liikkeet hallitut.

Meillä oli onnea, näimme kaikki eläimet jotka yleensä olivat nähtävissä. Esimerkiksi suuria kissaeläimiä ei tästä puistosta löydy lainkaan.
Sen sijaan löytyi kyllä kafferipuhveleita mahtavine sarvineen.

 Sarvikuono oli reservaatin ainoa yksilö. Se oli hiljakkoin ärsyyntynyt kaverikseen tuodusta naaraasta ja tappanut sen. Sarvikuonojen näkö on olematon, mutta kuuloaisti hyvä, miksiköhän se oli naarasta luullut hyökätessään. Se sai nyt tyytyä villisikojen seuraan, itse asiassa sarvikuonot ovat aikamoisia erakkoja.

Ruoho ja puut olivat kuivia ja oksat  iskivät kipeästi ajaessamme ohi. Seeprat ja porsaat laidunsivat yhdessä, saimme kivuta autosta savannille ja tarkastella niitä lähempää. 
Keihäsantilooppi rouskutti tyytyväisinä lehtiä ja jäi viisaasti puiden suojaan.

                                          Termiittikeko

Safaripuiston porttien ulkopuolella saattoi myös ruokailla. Näin teimmekin ja lähdimme sitten paluumatkalle Gambian puolelle. Safarimme oli siis tällainen minisafari millä ei ollut edes mahdollisuutta nähdä "viittä suurta". Safari oli kuitenkin  onnistunut sikäli, että olimme yhyttäneet kaikki eläinlajit joiden näkemiseen oli mahdollisuus. 
Lautalla oli palaamassa myös vuohenkasvattaja yhteensidottuine vuohineen, lieneekö ollut myymässä niitä. Takaisin ne kuitenkin tulivat.

Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa.