Suurimmassa townshipissä, Khayelitshassa asuu yli miljoona asukasta, se on aika paljon kun Kapkaupungin koko asukasluku on noin 4 miljoonaa. Ajettaessa asuinalueen ohi pitkin moottoritietä jatkuu slummialue kilometrikaupalla. Alueen alussa on valtion rakentamia ja vuokraamia kahden huoneen huoneistoja, mutta mitä pidemmälle mennään sitä surkeammiksi muuttuvat talot. Tavallisimmat rakennusmateriaalit näyttävät olevan aaltopelti, laudanpalat ja muovi.
Aikaisemmin mustat asuivat kantakaupungissa, kuuluisin asuinalue oli District six, kaupunki oli nimittäin jaettu kuuteen kaupunginosaan. Apartheid-politiikkaa viljelevä hallitus teki sitten 60-luvulla päätöksen siirtää värilliset kaupungin ulkopuolelle satelliittilähiöihin, District six tyhjennettiin ja raivaustraktorit tasasivat koko alueen. Jotta värilliset voivat käydä töissä kaupungissa tarvitsivat he passit, jotka sallivat heidän oleskella kaupungissa työpäivän ajan. Hallitus halusi valkoisille ja värillisille eri työt, koulut ja sairaalat.
Värillisten uudet asuinalueet ovat kaukana kantakaupungista, kun kuitenkin useat käyvät töissä kaupungissa tuottaa se vaikeuksia, bussiyhteydet ovat huonot eikä henkilöautoihin ole varaa. Vaikka Apartheid-politiikka lopetettiin virallisesti Nelson Mandelan tullessa presidentiksi 1994 ei se välttämättä tarkoita, että värillisten olot olisivat paljoakaan parantuneet, he ovat yhä köyhä kansanosa, valkoiset hyvinvoivia ja varakkaita.
Niinkuin minäkään en haluaisi, että takapihalleni tulisi turistilauma päivittelemään niin townshipeihinkään eivät turistit saa mennä yksinään ja tuskin se aina olisi edes turvallista.
Ostimme siis retkenjärjestäjältä opastetun retken townshipiin. Kävimme kahdellakin eri alueella, vanhimmassa, 50 000 asukkaan Langassa ja Gugulethussa. Kuljettaja ja Langan paikallisopas sanoivat olevansa alueelta kotoisin, en ole tosin varma siitä asuiko opas enää alueella.
Kaikki oheiset kuvat ovat Langasta. Ihmisten kuvaamiseen piti pyytää erikseen lupa, minulle riittivät hyvin rakennuksetkin.
Joillakin on tarve suojautua. Itse asiassa tämä oli valkoihoisten talo alueella, nykyisin sekin värillisten omistuksessa
Paikallinen kampaamo
Päiväkoti
Asumuksia oli monenlaisia, oli tiilestä rakennettuja vuokrataloja joissa oli sähköt, juokseva vesi ja wc, sitten oli niitä muita joissa ei ollut mitään mukavuuksia, vain patja lattialla.
Alueella oli muutama pieni kauppa, koulu, päiväkoti ja lääkärin vastaanotto. Tosin lääkäreitä oli vain yksi ja jonot pitkät. Oli myös kanoja paloitteleva mies kaupan ulkopuolella ja pieni tori, jossa myytävänä oli osuuskunnan valmistamia tuotteita turisteille.
Itä-Kapista valuu siirtolaisia ja perheenjäseniä Kapkaupunkiin ja heidätkin pitäisi asuttaa. Heitä varten oli vastaanottokoti jossa yhteen pieneen huoneeseen sijoitettiin kolme perhettä. Kodissa jossa kävimme asui yhteensä 14 henkeä. Vuoteita mahtui huoneeseen kolme, siis yksi perhettä kohden. Ahtaus on erittäin lievä sana kuvaamaan elinoloja näissä asuntoloissa. Jotta pääsisi muuttamaan muualle täytyisi saada töitä, työttömyys huitelee siinä 40% tienoilla.
Pääsimme siis erääseen kotiin sisälle katsomaan oppaan ensin opetettu meille tervehdyksiä ja kohteliaisuusfraaseja zuluksi niin, että pärjäsimme sisällä.
Pääsimme käymään myös lastentarhassa jossa 1-6 vuotiaat esiintyivät meille. Lapset olivat ihanan iloisia ja välittömiä, jokainen olisi halunnut syliin tai ainakin halata.
Ajelimme myös kauempana sijaitsevaan Gugulethuun jonne emme kuitenkaan jalkautuneet. Tämä township oli vieläkin suurempi kuin Langa, siellä asui noin 100 000 asukasta. Yhteisö näytti mikäli mahdollista vieläkin masentavammalta.
Vesivessojaan ei alueella ollut, tyhjennettävät latriinisäiliöt olivat arkipäivää.
Apartheid-politiikan loppumisesta on yli 20 vuotta, miten kauan on vielä odotettava ennen kuin värillisten olot paranevat?
Seuraa Fammon vaeltelua myös Instassa ja Facebookissa sekä osoitteessa blogit.fi
