Tiikeriä etsimässä

Lokakuussa 2016 olimme tädin kanssa varanneet matkan Intiaaan. Ensimmäinen Intianmatkamme odotti ja myös minä odotin kuumeisesti, olisiko Intia niinkuin Sri Lanka vaiko jotakin ihan muuta?
Ennen kuin päästiin matkaan täytyi täyttää sähköinen viisumianomus. Jollei siinä menneet hermot niin missä sitten. Oli pientä, että kysyttiin jo ajat sitten  kuolleiden vanhempien syntymäajat ja paikat, puolison tiedot, työpaikat ja 10 vuoden aikana vierailut eri maissa. Vaikeinta oli valokuvan ja passiskannauksen tarkalleen oikea koko. Sitten intialainen pankki ei kelpuuttanut maksua ja kaikki alkoi alusta.
Kärsivällisyyttä ja taas jälleen kärsivällisyyttä.

Olimme lähdössä klassiselle kultaisen kolmion  matkalle, joka muodostuu Delhistä, maan pääkaupungista, Agrasta ja Jaipurista. Tätä matkaa myyvät useat matkatoimistot, mutta matkojen vertailu on hankalaa sillä matkapäivien määrä ja käyntikohteet vaihtelevat. Halvimmassa matkassa turisti tuodaan rautatieasemalle ja hän saa itse jatkaa junalla  matkaansa. Useimmilla matkanjärjestäjillä on kuitenkin ilmastoidut bussit millä siirtyä kaupungista toiseen.

Delhissä palloilimme päivän tutustuen kaupungin nähtävyyksiin, Agrassa tutustuimme , tottakai Taj Mahal-muistomerkkiin ja kaupungin linnoitukseen. Agrasta suuntasimme kohti Jaipuria jonne on n. 260 kilometriä. Uskokaa tai älkää tämä matka lyhyine lounaspysähtymisineen kesti 7 tuntia. Jaipur sijaitsee Rajasthanin maakunnassa, eron pääkaupunkiseutuun huomasi helposti, tämä oli kaikin puolin maaseutua, tiet olivat huonompikuntoisia, koululapset kulkivat kouluun traktorilla. Traktorin lavoilta he iloisesti huiskuttelivat meille.


Kahdeksi yöksi majoituimme bungaloweihin keskelle ei mitään. Tarkoitus oli vierailla Ranthamborin kansallispuistossa. Se sijaitsee 175 km päässä Jaipurista ja on kuuluisa bengalintiikereistään. Kuinka monta tiikeriä alueella majailee, ei täydellisesti selvinnyt, mutta eräoppaat olivat n. 50 tiikerin kannalla.

Traktorikyytiä tarvitseville

Kaupunkivilinää

Luonnonsuojelualue lähestyy, ravintolat ja hotellit on  nimetty tiikeriteeman mukaisesti

 Bungalowimme oli virkistävän erilainen, hotelleihin verrattuna, siihen kuului mm. ulkoilmasuihku (sinänsä kätevä) ja suuri oleskelupatio. Varjopuolena voi mainita luonnon, se tunki näet väkisin sisälle. Pyydystimme mm. sammakon ja heinäsirkan palautettaviksi pihalle. Ongelman aiheutti myös kylpyhuone joka kuhisi mustia, leppäkertun kokoisia kuoriaisia. Kun kaikki ylimääräiset elävät oli saatu huoneesta, suljimme ovet tiukasti.

Aamulla kello soi ennen viittä, ensimmäinen safari alkoi jo kuudelta, aamiainen sai odottaa. Ilma oli lämmin, mutta avokuljetuksessa tuuli sen verran, että villatakki tuli tarpeeseen. Sitten se alkoi: neliveto pomppi tiellä niin, että tuskin aamiainen olisi edes pysynyt sisällä mikäli sitä olisi ehtinyt nauttimaan. Kuvaavaa matkanteolle oli, että illalla askelmittarini näytti yli 13.000 askelta. Kävellyt en siis ollut nimeksikään koko päivänä.

Lähdössä viidakkoon, nyt se alkaa...

Pysähdyimme ihailemaan kaikenmoisia eläimiä, bongasimme peuroja, puhvelin, apinoita, lintuja, mangusteja, antilooppeja. Vain se uljas bengalintiikerinjötkäle loisti poissaolollaan. Kyyti oli poppivaa, jopa penkillä oli hankala pysyä joten kuvaamistuokiot olivat enemmän kuin tervetulleita.

Sitten opas näytti meille krokotiilin läheisessä lammessa. Kinasimme kauan oliko möykky krokotiili vai kivi. Vasta tarpeeksi suuren zoomin haltija todisti meille, että oli tosiaan kysymys aidosta krokotiilistä.

Apinat olivat notkeita hanumaaneja ja reesusmakakeja

Jokiakin löytyi

Automme oli tehnyt parin tunnin kierroksen, oli aika palata hotellille ja aamiaiselle.

Illansuussa odotti uusi safari. Päivän kuumimmat tunnit vietimme uima-altaalla. Ensimmäinen kerta tällä matkalla kun ehdimme uimaan.

Ihan pikkuisen nosti kateus päätään kun ryhmämme toinen auto saapui. He olivat nähneet tiikerin!

Tosin huonosti koska tiikeri käveli risteyksessä rauhallisin askelin tien yli ja vastakkaisesta suunnasta tuleva auto peitti näkyvyyden. Sellaista se tiikerinbongauskilpailu on.

Eipä mitään, iltapäivällä lähdimme uudelle yritykselle.  Nyt meillä oli uusi innokas opas, turbaanipäinen sikhi. Tiikeri olikin nähty kukkuloilla kauempana. Ajoimme ensin sinne. Koirat haukkuivat ja ihmiset juoksivat kiihdyksissään kukkuloiden toiselle puolelle. Kysyimme oppaalta voimmeko mennä katsomaan. Emme, se tiikeri oli haavoittunut ja tullut siksi kylään väitti opas. Ajoimme luonnonsuojelualueelle.

Nyt ajoimme eri reittiä. Eläimet joita näimme olivat peuroja ja apinoita. Haahuilimme alueella jolla tiikeri oli oleskellut aamulla. Se tulisi kuulemma takaisin illalla ja kiipeäisi takanamme oleville vuorille. Tiikeri lymysi jossain lähellä sillä apinat nostivat metelin ja varoittivat siitä, samaten linnut.  Tiikeri älysi pysyä poissa. Luonto-opas olisi epätoivon vimmalla halunnut näyttää meille tiikerin. Alueen portit suljettiin kuudelta koska silloin tulee pimeys. Odottelimme kymmentä vaille kuuteen asti ja ajoimme sitten pikapikavauhtia portin läpi. Ei onnistanut. Eikä toinenkaan auto ollut nähnyt tiikeriä muualla kuin t-paidan rinnassa.

Tässä ryhmäläisten paras kuva tiikerista, todistettavasti se siis käveli tien yli aamusafarilla.

Illalla astelimme alas portaita pimeässä hotellipuutarhassa kun äkkiä edessä olikin vesiallas. Liian myöhään - en ehtinyt enää perääntyä vaan astuin suoraan altaaseen. Loppuilta menikin sitten vaatteita ja kenkiä kuivatellessa.

Seuraavana aamuna matka jatkui Jaipuriin. Kaupunkia kutsutaan vaaleanpunaiseksi kaupungiksi. Siellä onkin monta vaaleanpunaista taloa, tai punaruskeaa. Kaupunkia näet somistettiin prinssi Albertin vierailun kunniaksi. Tämä tapahtui jo vuonna 1876. Epäilen, että sen jälkeen taloja ei pahemmin ole maalailtu. Ehdimme tehdä kiertoajelun ja sitten oppaalla olikin kova kiire mattotehtaalle. Okei, ihan kiva oli katsoa kangas- ja mattotehdasta, mutta noissa myyntinäyttelyissä olen ollut mukana liian monta kertaa. En ostanut mattoa nytkään, se ei johtunut siitä, etteivät matot olisi olleet kauniita tai että ne olisivat liian hintavia. Syynä on, ettei koiratalouteen kannata hienoja mattoja hankkia, jonain päivänä niiltä kuitenkin löytyy koiranspugluja.

Ilta kului markkinoilla, saatavilla oli lähinnä vaatteita. Kaupankäynti Intiassa on rasittavaa ja aikaaviepää, on teeskenneltävä ettei tavara kiinnostakaan, hintaa on tingattava vähintään 50 prosentia ja on kuunneltava myyjän pseudokiinnostuneisuus persoonastasi. Aikaa kuluu.

Kankaanpainantaa mattotehtaalla. Työläiset vaikuttivat kovin nuorilta. 

 Matonkutoja työssään.

 Ihan luksusta! Kymmenen miestä tarjoilee meille virvokkeita ja esittelee mattoja.
Tämä kaikki vain meitä "rikkaita" varten.

Markkinariehaa.

Iltasella minua palesi ja aamulla tiesin miksi, jokaisen turistin pelko oli toteutunut, ripuli oli iskenyt kyntensä minuun. Eivät auttaneet käsipesut, desinfiointi tai Precosan. En sattunut olemaan ainoa kärsivä, lääkäri oli jo tulossa hotellille. Kun olin saanut viittä erilaista troppia, antibiootit mukaan luettuna olin valmis päivän koettelemuksiin. Päivästä tuli raskas huteran olon takia. Päivän ensimmäinen retki suuntautui Amberin linnoitukselle. Sinne kiipesimme Aurinkoportilta (Suraj Pol) norsun selässä

Siistijöillä oli koreat asut ja perinteiset työkalut

 Seinien koristelu oli säilynyt hyvin

Linnoituskukkulalta oli hyvä näköala alapuolella olevaan rotkoon ja kohta tulimme kukkulalta alas itsekin, tällä kertaa jeeppien kyydissä.


Jantar Mantar on yksi intialaisista observatorioista, niistä suurin ja taidokkaimmin rakennettu. Lisäksi se on Unescon maailmanperintökohde, erilaiset instrumentit on tehty kivestä ja ne sijaitsevat ulkosalla.
Heikossa kunnossa  tyydyin ihailemaan erilaisia mittauslaitteita paahteelta suojassa olevalta penkiltä.

Seuraavaksi vei kulkumme lähistöllä sijaitsevaan maharadzan kaupunkipalatsiin. Lähellä oli myös tekstiilimuseo. Asut olivat kauniita, sapeleihin oli upotettu jalokiviä. Mitähän muuta tästä palatsista  sanoisi kuin, että hyvin pyyhkii tälläkin perheellä. Kadulla kastittomat kerjäsivät metallikuppi kädessä vettä ja ruokaa lapsilleen, kaikilla ei voi mennä yhtä hyvin.
Viimeinen kohde oli Hawa Mahal, Tuulten talo, jonka näin kadun varrella, mutta en enää jaksanut mennä lähemmin tarkastelemaan. Olo oli sen verran hutera, että menin ottamaan bussiin nokoset. Tuulten talossa oli pienet ristikkoikkunat joista haareminaiset saivat tarkastella salaa katuvilinää.

Jaipurkaan ei ollut mikään pieni kaupunki, kuitenkin huomattavasti pienempi ja inhimillisempi kuin Delhi johon tiemme taas suuntautuikin seuraavana päivänä.