Tulipahan käytyä - 2016 matkailuvuosi

 Muiden ryhmäläisten innostamana tarkastelen minäkin nyt mennyttä vuotta huomaten, että kyllä vaan, vuosi 2016 on ollut hyvä matkavuosi.
Vuosi alkoi heti mukavasti, matkustimme isännän kanssa Kanarialle. Aattona ajeltiin Gran Canarian vuoristossa ja uusi vuosi otettiin vastaan ilotulituksen räiskeessä Inglesissä. Neljä päivää siinä meni retkeillessä saaren eteläosissa  ja neljän päivän kuluttua siirryimme Las Palmasiin. Loppiaisaattona saimme  Palmasissa nauttia  upeasta paraatista ennen kuin oli aika palata kotiin.

Ehdin olla viikon verran kotona ennen kuin lähdin tätini kanssa Gambiaan. Isäntä sanoikin, että oli täysin turhaa lentää kotiin kun kone Gambiaan meni jälleen Palmasin kautta.
Viikko vierähti nopeasti Gambiassa ja sieltä teimme päiväretken Senegalin puolelle. Kohde oli minulle uusi, maa on yksi Afrikan köyhimmistä eikä varmasti jätä ketään kylmäksi. Matkastamme voit lukea tästä

Tammikuun lopussa teimme kollegoiden kanssa messuristeilyn Tallinnaan, laivasta pääsi maihin kolmeksi tunniksi, mutta me jäimme Kalev Spahan kolmeksi yöksi.

Helmikuussa olin Helsinki-Tukholma-perheristeilyllä- Seuranani oli tytär ja tyttärentytär. Laivahan on Tukholmassa vain aamun ja iltapäivän, ehdimme kuitenkin nauttia kirpeästä talvisäästä ja tutustua Nordiska Museetin näyttelyyn. Museossa on leikkihuone (maksullinen) jossa vielä 11-vuotiaskin olisi saanut tuntikausia kulumaan. Leikkihuoneessa on mm. 1900-vuosisadan alun kauppa. Suosittelen lapsiperheille.

Ehdinhän siinä olla hetken töissäkin välillä kunnes koitti hiihtoloma ja suuntasin kollegan kanssa Brasiliaan. Riossa vierähti runsas viikko. Viikon antia olivat paitsi pitkät hiekkarannat Ipanema ja Copacabana myös tietysti sambaesitykset, Sokeritoppavuori ja Kristus-patsas. Postaus Ipaneman aamut kertoo päivästä Riossa.

Huhtikuussa lähdin aika yllättäen viikon työmatkalle Ranskaan parin oppilaan kanssa. En ollutkaan aikaisemmin ollut Lyonissa, olin vain ajanut ohi. No, nythän sekin epäkohta korjattiin.Lyonissa on mm. mielenkiintoinen, historiallinen vanha kaupunki ja osa siitä jää kahden joenuoman väliin. Kaupungin nähtävyyksiin kuuluu myös amfiteatteri ja korkealla vuorella sijaitseva Notre Dame de Fourvière-kirkko.

 Kuun lopussa vietimme kolmen kollegan kanssa jälleen pari yötä Tallinnassa, olimme nimittäin saaneet hankituksi liput Ooperifantoom-esitykseen. (Oopperan kummitus).Ohjelmaa oli  riittävästi kahdeksi päiväksi, mm. käynti Teletornissa ja Armastus-näyttely Kadriorgin palatsissa.  Oikein rentouttava pyrähdys.

Tulihan se kesälomakin sitten vihdoin ja oli jälleen perheloman aika. Lähdimme reissuun minä, poika, miniä ja kolme lastenlasta. Kohteena oli Amsterdam ja koska nuorin lapsenlapsista oli vasta 11 kk,, lentomatkan pituuden piti olla järkevä. Lapsille sopivia kohteita olivat ainakin tekninen museo Nemo ja Stedelijkin taidemuseo.

Kesäloma meni purjehtiessa. Kesäkuussa pyörimme Turun saaristossa, heinäkuussa teimme vähän pidemmän matkan lähtien Saaristomerelle ja sieltä lahden yli Öregrundiin. Koska tuulet olivat suotuisat matkasimme sieltä etelään, ensin Grisslehamniin ja sieltä Väddön kanavan kautta Norrtäljeen. Sää suosi joten seuraavana vuorossa oli Arholma, mukava majakkasaari ja sen jälkeen vuorossa olikin jo Maarianhamina Suomen puolella. Parisen viikkoa siinä vierähti.

Kuvassa Lappon satama

Elokuun alussa alkoivat jälleen työt, eivätkä ne sallineet minkäänmoista matkustelua ennen lokakuuta. Silloin lähdimme tädin kanssa Intian kierrokselle. Kuuluisa kultainen kolmio alkoi Delhistä, jatkui Agraan, sieltä Jaipuriin ja päättyi jälleen Delhiin. Tästä matkasta voit lukea bloggauksesta tiikeriä etsimässä

Vuoden viimeinen matka suuntautui Madeiralle talvea pakoon. Madeirakin oli minulle ennen näkemätön kohde. Saarella on aina sopiva lämpötila, hyvät liikenneyhteydet ja englannilla tulee hyvin toimeen. Matka katkaisi sopivasti syksyisen pimeän ja kylmän putken. Tulin sopivasti takaisin itsenäisyyspäivänä. Silloinhan voikin jo ruveta ajattelemaan jouluvalmisteluja.

Nopean summauksen jälkeen vierailukohteina olleet maat: Espanja, Viro, Ruotsi, Gambia, Senegal, Brasilia, Ranska, Alankomaat, Intia ja Portugali. Lisäksi välilaskut Turkissa, Iso-Britanniassa, Norjassa ja Saksassa. Näistä maista 4 oli uusia matkakohteita.
Suomessa tuli tehtyä lähinnä päivän tai parin autoiluretkiä purjehdusretkien lisäksi.
Kaikista matkoista, lyhyemmistä ja pidemmistä olen kiitollinen. Niin kauan kun terveys on hyvä, jalat kantavat ja pää kestää on maailma avoin.

Ensi vuonna odottavat uudet kokemukset. Vuoden kohokohdaksi noussee suvereenisti helmikuun risteily Buenos Airesista Valparaisoon, Siitä sitten varmastikin tarkemmin ensi vuonna.
Hyvää matkailuvuotta 2017 jokaiselle!

Madeira

VIHREÄ SAARI KESKELLÄ ATLANTTIA


Virhe heti alkuun, Madeira on itse asiassa saariryhmä, joka koostuu vanhimmasta saaresta Porto Santosta, Madeirasta ja Llhas Desertasista (hylätty saari). Saaret syntyivät tulivuorenpurkauksessa 20 miljoonaa vuotta sitten ja saarilla näkyy hyvin niiden laavainen alkuperä.

Saari muodostui laavasta

 Hotellini mainio maamerkki

Rantatie kulki välillä luolassa

Saaret saivat kauan olla rauhassa, olivathan ne merkitty vanhoihin karttoihin ja niillä käytiinkin joskus, mutta vasta 1400-luvulla saaret rupesivat kiinnostamaan löytöretkeilijöitä. Prinssi Henrik Purjehtija lähetti kapteeni Joao Goncalvesin matkaan ja tämä rantautui Porto Santoon (siunattu satama) vuonna 1418. Pari vuotta myöhemmin Goncalves palasi takaisin ja löysi toisen saaren joka sai nimekseen Ilha da Madeira (metsäinen saari). Madeira julistettiin Portugalille kuuluvaksi ja siitä alkoi saarten asutus.

Saarten varhaiset asukkaat elivät maanviljelyksellä ja ehdottomasti tärkein vientituote oli sokeri.
Niinpä sattuikin, muuten vuonna 1478, että sokerikauppiaanakin tunnettu merenkävijä Kristoffer Kolumbus saapui saarelle bisnekset mielessään. Mutta kuinkas sitten kävikään; suurta rakkautta tai ei, mutta Kolumbus nai Santon kuvernöörin tyttären ja asettui saarelle asumaan. Seuraavana vuonna syntyi esikoinen, poikalapsi. Tästä lähtien lähteiden tiedot ovat ristiriitaisia, jotkut lähteet kertovat vaimon kuolleen ja Kolumbuksen palanneen   saarille vasta 1498 purjehtiessaan Uuteen maailmaan, toiset lähteet väittävät Kolumbuksen asuneen saarilla välillä pitkiäkin aikoja.

Madeira kuuluu vieläkin Portugalille vaikkakin sillä nykyisin on itsehallinto. Tämän autonomian se sai vuonna 1976. Sillä on myös  oma presidentti ja hallitus.
Mutta mitkä ovat Madeiran elinkeinot?  Mistä Madeira saa elantonsa?

1400-luvulla ykköstuote oli sokeriruoko ja sillä Madeiran kauppiaat rikastuivat 150 vuoden ajan. Sitten valitettavasti Amerikka valtasi sokerimarkkinat tuottamalla edullisempaa sokeria.
Eipä siinä mitään, oli keksittävä uusi elinkeino. Se löytyi viinistä.
Madeira on kuin tehty viininviljelyyn. Saarten lämpötila on ideaalinen, milloinkaan ei ole liian kylmää, sadonkorjuuaika on pitkä; koska viiniköynnökset kasvavat vuorenrinteillä aloittavat poimijat alempana sijaitsevista makeista viinirypäleistä edeten yhä ylemmäksi ja kuivempiin rypälelaatuihin.
Madeiran ehkä kuuluisin viini on malvasia.
Funchalissa, Madeiran pääkaupungissa voi vierailla vanhassa luostarirakennuksessa sijaitsevassa The Old Blandy Wine Lodgessa. Siellä sijaitsee viininvalmistamo, viinipuoti, viininmaistelubaari ja viinimuseo. Baarissa voi makustella erilaisia viinejä ja päättää sitten ostaako vai eikö.

Madeiran nimikkoviini lähdössä maailmalle

Ja onhan siinä aromit tallella

 Baarissa sitä on lisää

Museon antia


Kun puhutaan viljelyskasveista ei pidä unohtaa hedelmiä. Jos sokeri oli valkoista kultaa niin banaanit ovat keltaista kultaa. Banaaniviljelmiä näkyykin ympäri saarta.

Banaanit ovat jotenkin erimallisia kuin totutut banaanit

Banaaniviljelmiä löytyy joka puolelta

Eksoottisempiakin hedelmiä on toki tarjolla


Ja kun saarella ollaan niin kyllä kalastuskin on varteenotettava elinkeino. Yleisin saalis muodostuu
makrilleista, tonnikalasta, boniiteista ja marliineista

 Kalaa saa kuivattuna

 tai tuoreena

Kuvat ovat torilta nimeltään Mercado dos Lavradore, nähtävyys Funchalissa


Madeirasta puhuttaessa kuitenkin  tärkein tulolähde on varmastikin turismi. Turisteja riittää joka vuodenajaksi, ja miksei riittäisi, kesällä on mahtavan rantaloman aika ja talvella hotelleita kansoittavat lämmintä ilmastoa rakastavat muuttolinnut. Näitä muuttolintuja pääsi bongailemaan esim. Funchalin rantakadulla. Urosten tuntomerkkejä olivat valkoiset kintut ja polvihousut, naaraat olivat usein päästään värikkäitä ja ne olivat usein verhoutuneet jonkunnäköiseen hattuun, selässä keikkui usein reppu.

 Kolme eri turistibussilinjaa kiertää aamusta iltaan Funchalin katuja, asiakkaita tuntui riittävän.

Monten kylässä turistien suosittu ajanviete on laskea kelkalla alas jyrkkää mäkeä. Vanha perinne elää.

 Retkiä voi ostaa maalle ja merelle.
Saatavilla on vaellusretkiä levadoilla, autoretkiä vuoristoon ja veneretkiä. Myös kalastusretkiä järjestetään. Tuolloin saaliista saa napata valokuvan ja sen jälkeen saalis palautetaan mereen. Kätevää, samoista kaloista voi nauttia yhä uudestaan ja uudestaan.

 Turismiin kuuluvat myös matkamuistot. Esimerkiksi kirjontatyöt ovat kuuluisia. Tässä tosin Marcon säläkauppa.

Taksit ovat edullisia ja niitä riittää


Sitten vihdoinkin niitä faktoja. Kollegani Tero näet kysyi faktoja Madeirasta ja tässähän niitä on.

Saari on kaukana kaikesta, lähin rannikko on Marokko, sinne on 608 kilometriä, Lissaboniin on täydet 1000 km.
Madeiran  pinta-ala on 800 neliökilometriä.
Madeira on 56 kilometriä pitkä ja 23 kilometriä leveä, ei siis suuruudella pilattu (vertailun vuoksi Ahvenanmaa on 1580 neliökilometriä).
Korkein kohta on Pico Ruivo, 1,862m, korkeuserot ovat yleisesti ottaen suuria
Asukasluku saarilla on 270,000, pääkaupungissa Funchalissa 112,000.
Presidenttinä toimii Miguel Albuquerque.
Itse vierailin saarella marras-joulukuun vaihteessa. Lämpötila oli päivisin 20-22 astetta, öisin oli toki viileämpää. Sadettakin saatiin, mutta sadekuurot eivät tavallisesti kestäneet kauaa.

Tiikeriä etsimässä

Lokakuussa 2016 olimme tädin kanssa varanneet matkan Intiaaan. Ensimmäinen Intianmatkamme odotti ja myös minä odotin kuumeisesti, olisiko Intia niinkuin Sri Lanka vaiko jotakin ihan muuta?
Ennen kuin päästiin matkaan täytyi täyttää sähköinen viisumianomus. Jollei siinä menneet hermot niin missä sitten. Oli pientä, että kysyttiin jo ajat sitten  kuolleiden vanhempien syntymäajat ja paikat, puolison tiedot, työpaikat ja 10 vuoden aikana vierailut eri maissa. Vaikeinta oli valokuvan ja passiskannauksen tarkalleen oikea koko. Sitten intialainen pankki ei kelpuuttanut maksua ja kaikki alkoi alusta.
Kärsivällisyyttä ja taas jälleen kärsivällisyyttä.

Olimme lähdössä klassiselle kultaisen kolmion  matkalle, joka muodostuu Delhistä, maan pääkaupungista, Agrasta ja Jaipurista. Tätä matkaa myyvät useat matkatoimistot, mutta matkojen vertailu on hankalaa sillä matkapäivien määrä ja käyntikohteet vaihtelevat. Halvimmassa matkassa turisti tuodaan rautatieasemalle ja hän saa itse jatkaa junalla  matkaansa. Useimmilla matkanjärjestäjillä on kuitenkin ilmastoidut bussit millä siirtyä kaupungista toiseen.

Delhissä palloilimme päivän tutustuen kaupungin nähtävyyksiin, Agrassa tutustuimme , tottakai Taj Mahal-muistomerkkiin ja kaupungin linnoitukseen. Agrasta suuntasimme kohti Jaipuria jonne on n. 260 kilometriä. Uskokaa tai älkää tämä matka lyhyine lounaspysähtymisineen kesti 7 tuntia. Jaipur sijaitsee Rajasthanin maakunnassa, eron pääkaupunkiseutuun huomasi helposti, tämä oli kaikin puolin maaseutua, tiet olivat huonompikuntoisia, koululapset kulkivat kouluun traktorilla. Traktorin lavoilta he iloisesti huiskuttelivat meille.


Kahdeksi yöksi majoituimme bungaloweihin keskelle ei mitään. Tarkoitus oli vierailla Ranthamborin kansallispuistossa. Se sijaitsee 175 km päässä Jaipurista ja on kuuluisa bengalintiikereistään. Kuinka monta tiikeriä alueella majailee, ei täydellisesti selvinnyt, mutta eräoppaat olivat n. 50 tiikerin kannalla.

Traktorikyytiä tarvitseville

Kaupunkivilinää

Luonnonsuojelualue lähestyy, ravintolat ja hotellit on  nimetty tiikeriteeman mukaisesti

 Bungalowimme oli virkistävän erilainen, hotelleihin verrattuna, siihen kuului mm. ulkoilmasuihku (sinänsä kätevä) ja suuri oleskelupatio. Varjopuolena voi mainita luonnon, se tunki näet väkisin sisälle. Pyydystimme mm. sammakon ja heinäsirkan palautettaviksi pihalle. Ongelman aiheutti myös kylpyhuone joka kuhisi mustia, leppäkertun kokoisia kuoriaisia. Kun kaikki ylimääräiset elävät oli saatu huoneesta, suljimme ovet tiukasti.

Aamulla kello soi ennen viittä, ensimmäinen safari alkoi jo kuudelta, aamiainen sai odottaa. Ilma oli lämmin, mutta avokuljetuksessa tuuli sen verran, että villatakki tuli tarpeeseen. Sitten se alkoi: neliveto pomppi tiellä niin, että tuskin aamiainen olisi edes pysynyt sisällä mikäli sitä olisi ehtinyt nauttimaan. Kuvaavaa matkanteolle oli, että illalla askelmittarini näytti yli 13.000 askelta. Kävellyt en siis ollut nimeksikään koko päivänä.

Lähdössä viidakkoon, nyt se alkaa...

Pysähdyimme ihailemaan kaikenmoisia eläimiä, bongasimme peuroja, puhvelin, apinoita, lintuja, mangusteja, antilooppeja. Vain se uljas bengalintiikerinjötkäle loisti poissaolollaan. Kyyti oli poppivaa, jopa penkillä oli hankala pysyä joten kuvaamistuokiot olivat enemmän kuin tervetulleita.

Sitten opas näytti meille krokotiilin läheisessä lammessa. Kinasimme kauan oliko möykky krokotiili vai kivi. Vasta tarpeeksi suuren zoomin haltija todisti meille, että oli tosiaan kysymys aidosta krokotiilistä.

Apinat olivat notkeita hanumaaneja ja reesusmakakeja

Jokiakin löytyi

Automme oli tehnyt parin tunnin kierroksen, oli aika palata hotellille ja aamiaiselle.

Illansuussa odotti uusi safari. Päivän kuumimmat tunnit vietimme uima-altaalla. Ensimmäinen kerta tällä matkalla kun ehdimme uimaan.

Ihan pikkuisen nosti kateus päätään kun ryhmämme toinen auto saapui. He olivat nähneet tiikerin!

Tosin huonosti koska tiikeri käveli risteyksessä rauhallisin askelin tien yli ja vastakkaisesta suunnasta tuleva auto peitti näkyvyyden. Sellaista se tiikerinbongauskilpailu on.

Eipä mitään, iltapäivällä lähdimme uudelle yritykselle.  Nyt meillä oli uusi innokas opas, turbaanipäinen sikhi. Tiikeri olikin nähty kukkuloilla kauempana. Ajoimme ensin sinne. Koirat haukkuivat ja ihmiset juoksivat kiihdyksissään kukkuloiden toiselle puolelle. Kysyimme oppaalta voimmeko mennä katsomaan. Emme, se tiikeri oli haavoittunut ja tullut siksi kylään väitti opas. Ajoimme luonnonsuojelualueelle.

Nyt ajoimme eri reittiä. Eläimet joita näimme olivat peuroja ja apinoita. Haahuilimme alueella jolla tiikeri oli oleskellut aamulla. Se tulisi kuulemma takaisin illalla ja kiipeäisi takanamme oleville vuorille. Tiikeri lymysi jossain lähellä sillä apinat nostivat metelin ja varoittivat siitä, samaten linnut.  Tiikeri älysi pysyä poissa. Luonto-opas olisi epätoivon vimmalla halunnut näyttää meille tiikerin. Alueen portit suljettiin kuudelta koska silloin tulee pimeys. Odottelimme kymmentä vaille kuuteen asti ja ajoimme sitten pikapikavauhtia portin läpi. Ei onnistanut. Eikä toinenkaan auto ollut nähnyt tiikeriä muualla kuin t-paidan rinnassa.

Tässä ryhmäläisten paras kuva tiikerista, todistettavasti se siis käveli tien yli aamusafarilla.

Illalla astelimme alas portaita pimeässä hotellipuutarhassa kun äkkiä edessä olikin vesiallas. Liian myöhään - en ehtinyt enää perääntyä vaan astuin suoraan altaaseen. Loppuilta menikin sitten vaatteita ja kenkiä kuivatellessa.

Seuraavana aamuna matka jatkui Jaipuriin. Kaupunkia kutsutaan vaaleanpunaiseksi kaupungiksi. Siellä onkin monta vaaleanpunaista taloa, tai punaruskeaa. Kaupunkia näet somistettiin prinssi Albertin vierailun kunniaksi. Tämä tapahtui jo vuonna 1876. Epäilen, että sen jälkeen taloja ei pahemmin ole maalailtu. Ehdimme tehdä kiertoajelun ja sitten oppaalla olikin kova kiire mattotehtaalle. Okei, ihan kiva oli katsoa kangas- ja mattotehdasta, mutta noissa myyntinäyttelyissä olen ollut mukana liian monta kertaa. En ostanut mattoa nytkään, se ei johtunut siitä, etteivät matot olisi olleet kauniita tai että ne olisivat liian hintavia. Syynä on, ettei koiratalouteen kannata hienoja mattoja hankkia, jonain päivänä niiltä kuitenkin löytyy koiranspugluja.

Ilta kului markkinoilla, saatavilla oli lähinnä vaatteita. Kaupankäynti Intiassa on rasittavaa ja aikaaviepää, on teeskenneltävä ettei tavara kiinnostakaan, hintaa on tingattava vähintään 50 prosentia ja on kuunneltava myyjän pseudokiinnostuneisuus persoonastasi. Aikaa kuluu.

Kankaanpainantaa mattotehtaalla. Työläiset vaikuttivat kovin nuorilta. 

 Matonkutoja työssään.

 Ihan luksusta! Kymmenen miestä tarjoilee meille virvokkeita ja esittelee mattoja.
Tämä kaikki vain meitä "rikkaita" varten.

Markkinariehaa.

Iltasella minua palesi ja aamulla tiesin miksi, jokaisen turistin pelko oli toteutunut, ripuli oli iskenyt kyntensä minuun. Eivät auttaneet käsipesut, desinfiointi tai Precosan. En sattunut olemaan ainoa kärsivä, lääkäri oli jo tulossa hotellille. Kun olin saanut viittä erilaista troppia, antibiootit mukaan luettuna olin valmis päivän koettelemuksiin. Päivästä tuli raskas huteran olon takia. Päivän ensimmäinen retki suuntautui Amberin linnoitukselle. Sinne kiipesimme Aurinkoportilta (Suraj Pol) norsun selässä

Siistijöillä oli koreat asut ja perinteiset työkalut

 Seinien koristelu oli säilynyt hyvin

Linnoituskukkulalta oli hyvä näköala alapuolella olevaan rotkoon ja kohta tulimme kukkulalta alas itsekin, tällä kertaa jeeppien kyydissä.


Jantar Mantar on yksi intialaisista observatorioista, niistä suurin ja taidokkaimmin rakennettu. Lisäksi se on Unescon maailmanperintökohde, erilaiset instrumentit on tehty kivestä ja ne sijaitsevat ulkosalla.
Heikossa kunnossa  tyydyin ihailemaan erilaisia mittauslaitteita paahteelta suojassa olevalta penkiltä.

Seuraavaksi vei kulkumme lähistöllä sijaitsevaan maharadzan kaupunkipalatsiin. Lähellä oli myös tekstiilimuseo. Asut olivat kauniita, sapeleihin oli upotettu jalokiviä. Mitähän muuta tästä palatsista  sanoisi kuin, että hyvin pyyhkii tälläkin perheellä. Kadulla kastittomat kerjäsivät metallikuppi kädessä vettä ja ruokaa lapsilleen, kaikilla ei voi mennä yhtä hyvin.
Viimeinen kohde oli Hawa Mahal, Tuulten talo, jonka näin kadun varrella, mutta en enää jaksanut mennä lähemmin tarkastelemaan. Olo oli sen verran hutera, että menin ottamaan bussiin nokoset. Tuulten talossa oli pienet ristikkoikkunat joista haareminaiset saivat tarkastella salaa katuvilinää.

Jaipurkaan ei ollut mikään pieni kaupunki, kuitenkin huomattavasti pienempi ja inhimillisempi kuin Delhi johon tiemme taas suuntautuikin seuraavana päivänä.